15. elokuuta 2017

Kätkeytynyt Jumala

Todistuksia Jumalan olemassaolon puolesta on pari tusinaa, jopa enemmän, peräti yli kolmekymmentä. Yksikään niistä, ei edes kimpassa, ei ole vakuuttanut kaikkia.

Arvostelusta huolimatta todistuksia yhä on. Mistä ihmeestä näitä todistuksia tulee? Ovatko uskovat jääräpäisiä? He siis vain jankuttavat. Syy on kuitenkin paljon arkisempi.

Maailma ja elämä on täynnä heijastumia, osviittoja, ja vihjeitä kaiken perustasta, "jota kaikki nimittävät Jumalaksi", kuten sanottiin keskiajalla. Ei ole ihmeellistä, että ne puhuttelevat ja niiden vuoksi yritetään kehitellä todisteita Jumalan olemassaolon puolesta.

Se on totta, että todistukset on monesti osoitettu ontuviksi. Niiden taustalla on kuitenkin kimmokkeita, esimerkiksi mainitut vinkit, joista ne saavat elin- ja juuri todistusvoimansa.

Uskonnonfilosofi C. Stephen Evans (s. 1948) Kätkeytynyt Jumala - Kaikkivaltiaan olemassaolon perusteista -kirjassaan (2017) esittelee todistusten takana olevia merkkejä.

©Perussanoma

Kätkeytynyt Jumala -luonnehdinta ilmaisee jotain oleellista aiheesta. Evans tähdentää, että Jumalan suhteen on olemassa "helppo vastustettavuus". Jumalan olemassaolon voi aina kieltää.

Jumalan olemassaolo on tietyllä tavalla ilmeinen. Evansin mukaan tässä kohdin on olemassa "laaja saatavuus" Jumalan tuntemuksessa. Jumala ei syrji, vaan tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan hänet.

Väite, että Jumala olisi helppo löytää saattaa kuulostaa aika rajulta väittämältä. Jo apostoli Paavali oli tätä mieltä. Vanhastaan on ajateltu ihmisen olevan jumalkykyinen. Tämä on hyvä lohtu epäluuloiselle nykyihmiselle. Toki häntä on helppo paeta.

Saatavuus ja vastutettavuus kuuluvat yhteen. Osuvasti Blaise Pascal (k. 1662) ilmaisi jännitteen vastustettavuuden ja saatavuuden välillä.
"On kyllin valoisaa niille jotka vain toivovat näkevänsä, kyllin hämärää niille joilla on päinvastainen halu."
Tieto Jumalasta on laajalti saatavilla, mutta ihmisten ei ole pakko ottaa sitä vastaan. Niiden, jotka eivät haluaisi rakastaa ja palvella Jumalaa, jos olisivat tietoisia hänen todellisuudestaan, on suhteellisen helppo torjua ajatus Jumalan olemassaolosta. Jotta tällaisilla ihmisillä olisi tämä mahdollisuus, Jumalan on tehtävä itseään koskevista todisteista sellaisia, etteivät ne ole vastaansanomattomia. Ne voisivat olla esimerkiksi todisteita, jotka vaativat tulkintaa ja jotka ovat sen verran epäselviä, että ne voidaan tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla. 
Jumala haluaa suhteen, jossa ihmisten on määrä hänen kanssaan elää, olevan sellainen, että he rakastavat ja palvelevat häntä vapaaehtoisesti ja iloiten. Koska Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, on helppo kuvitella, mitä tapahtuisi, jos hänen todellisuutensa olisi liian ilmeinen. Ihmiset, jotka eivät rakasta häntä, päättelisivät siitä huolimatta, että Jumalan ja hänen tarkoitustensa vastustaminen olisi typerää ja järjetöntä, niin vastahakoisesti kuin he tällaiseen johtopäätökseen kenties tulisivatkin.
Siinai
©Pravoslavie.ru
Kaikki vastalauseet näyttävät pelkiltä saivarteluilta ja näennäisen päteviltä järkeilyiltä, emmekä voi silloin kuvitella, miten koskaan saatoimme panna niille lainkaan painoa.
Tämä on filosofi David Humen (k. 1776) tunnustus. Hume ei muuten ollut mikään suuri jumalatodistusten fani, vaan hänet tunnetaan ennemminkin niiden armottomana arvostelijana.

Filosofi Immanuel Kant (k. 1804) ajatteli osoittaneensa vääriksi parisen jumalatodistusta. Hän on tästä vieläkin aika lailla kuuluisa. Se monesti unohdetaan, että hän kuitenkin rehellisesti tunnusti niiden takana olevan merkit luonnon tarkoituksenmukaisuudesta.

Ne vievät ihmisen kohti "vastustamatonta vakuuttuneisuutta" Jumalasta. Itse todistukset Jumalasta ovat sen sijaan väärässä, Kantin mukaan, sillä ne pyrkivät saamaan aikaan "ehdottoman antautumisen".

Ihminen voi jopa pakottaa itseään olla uskomatta. Tätä ei kuitenkaan tule ottaa liian riemukkaasti. Uskon ja epäuskon jännite on paljon monimutkaisempi. Elämä tuppaa olemaan hieman sotkuinen. Sokeutta on monenlaista - paatuneessa epäuskossa, mutta myös fanaattisessa uskossa.

Elämä koettelee uskoa ja myös epäuskoa. Eräs pappi, joka kidutettiin kommunistisen Romanian vankiloissa kirjoitti kokemuksestaan oivallisesti.
On olemassa kahdenlaisia uskovia. Niitä, jotka vilpittömästi uskovat Jumalaan ja niitä, jotka yhtä vilpittömästi uskovat uskovansa. Huomaat kumpaa ne ovat elämän käänteentekevissä tilanteissa.
Evans
©Baylor Univesrsity

Tärkeimmät vinkit Jumalasta ovat olleet itse maailmankaikkeus, sen tarkoituksenmukaisuus ja sitten ihmisen käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Näistä merkeistä kumpuavat monet kuuluisat jumalatodistukset.

Hienot nimet näille todistuksille ovat kosmologinen, teleologinen ja moraalinen. Evans käy kirjassaan läpi näiden takana olevia merkkejä tai siis kimmokkeita. Ne ovat hänellä tärkeysjärjestyksessä. Yleisin on vaikkapa kosmologinen, mutta sen aikaansaama fiilis ei riitä kovin pitkälle. Kaikki ovat kokeneet kauneutta, mutta eivät kaikki silti usko.

Jumalatodistukset eivät oikein yksinään vakuuta, mutta yhdessä tai siis "kasautuvasti" ne ovat aika vakuuttavia.

Nykyään ajatellaan laajalti, että ihminen on jopa "ohjelmoitu" uskonnolliseksi. Uskonnollisuuden väitetään olevan tiedollisten toimintojen sivutuote. Yksi tapa selittää tämä on, että ihmiseen on kehittynyt "hyperaktiivinen agentintunnistusjärjestelmä". Kyseessä on siis kehittynyt tarve havainnoida uhkaavia toimijoita ympäristössä. Henki oli pelissä, jos ei havainnut vihollisten - eläinten tai ihmisten - aiheuttamaa uhkaa. Tästä järjestelmästä tuli tästä syystä hyperaktiivinen. Se antaa toki monia vääriä hälytyksiä, ollessaan äärimmäisen herkkä, mutta kyse ei ole vaarallisesta erehdyksestä, sillä tärkeintä on olla varuillaan tositilanteessa.

Sen että ihmisellä on taipumus uskoa, ajatellaan olevan tällaisen järjestelmän tulos. Uskon kohde on ikään kuin luuloa. Ensisilmäyksellä jokunen saattaa hieman hätääntyä näistä tieteen löydöksistä.

Johtopäätös on hätäinen. Löydös ei tee uskosta harhaa. eiväthän evoluutiosta nousevat selitykset heti vie uskottavuutta. "Silloin mikään ihmisen tiedollisista kyvyistä ei ole enää uskottava, mukaan lukien ne, jotka mahdollistavat tieteen harjoittamisen", Evans aiheesta tähdentää.

On jopa todennäköistä, että vaikkapa matematiikan kyky on tällainen tahaton sivutuote. "Juuri kukaan ei kuitenkaan luultavasti halua asettaa kyseenalaiseksi sitä tulosta, jota ihmisen tiedollinen matemaattinen kyky tuottaa", Evans aiheesta huomauttaa.

Löydökset vahvistavat ihan perinteistä teologiaa. Se on toistuvasti puhunut jumaluuden tajusta - latinaksi sensus divinitas - ja, että Jumala on jokaiseen ihmiseen "istuttanut tiedon, että Jumala on", kuten Johannes Damaskolainen (k. 749) kiteyttää opetuksen.


C. Stephen Evansin kirja Why Believe? Reason and Mystery as Pointers to God -kirja (1996) on hyvä johdanto yllä oleviin aiheeseen. Suomeksi voi lukea ajankohtaisesta Kätkeytynyt Jumala -kirjasta otteita täällä ja täällä.