15. toukokuuta 2017

Kristinusko on kirjauskonto

Kristinusko on hyvinkin kirjallinen uskonto. Tämä luonne oli alussa erityinen seikka. 

Mustavalkoisesti ilmaistuna luterilainen sanoo yksin Raamattu ja ortodoksi yksin perinne. Tämä on hyvin yksipuolista, mutta kuvaa hyvin pinnallisesti ilmaistuna uskonoppia.

Kristinusko on hyvinkin kirjallinen uskonto, ihan kirjauskonto. Toki on hyvä muistaa, että sen ensimmäinen kirjallinen tuotos oli kirje. Yhteisön sisällä käytiin kirjeenvaihtoa. Tällä yhteisöllä, jota kirkoksi kutsutaan, oli jo oma elämänsä ja perinteensä.

Oivallisia huomioita aiheesta on esittänyt Larry W. Hurtado (s. 1943) Destroyer of the gods - Early Chriatian Distinctiveness in the Roman World -kirjassa (2006).

Ajankohtaisella luvulla on englanniksi osuva nimi A "Bookish" Religion.

©Baylor University Press

Nykyaikana on ihan tavanomaista ajatella, että kaikille uskonnoille heidän pyhät kirjoituksensa ovat tärkeitä. Se ikään kuin kuuluu uskontoon. Tämä itse asiassa on yksi kristinuskon tuottama ennakkoluulo.

Kristinusko oli poikkeuksellisen kirjallinen - bookish tai siis kirjahtava, voisi sanoa. Yhdessä juutalaisuuden kanssa lukemisella, kirjoittamisella, jäljentämisellä ja kirjoitusten levittämisellä oli merkittävä asema myös kristinuskossa. Tämä ei ole mikään suuri löydös, vaan yleisesti tiedossa.

Toisinaan toki ajatellaan, että varhaisina aikoina kristinusko oli suullinen uskonto. Luulo usein liittyy muihin "ruusuisiin" luuloihin tuosta ajasta.

Kokoontumisissa lukemisella ääneen oli toki merkittävä asema. Alussa oli kyse Vanhan testamentin lukemisesta, mutta pian myös kirjeistä.

Apostoli Paavali nykytiedon mukaan vanhimmassa kirjeessään kehottaa. "Minä vaadin, että luette tämän kirjeen kaikille." (1. Tess. 5:27)

Jo varhain tuli myös käyttöön "apostolien muistelmia". Ilmaisu on Justinos Marttyyrin (k. 165). Tämä viittaa evankeliumeihin. Niiden joukosta erityisesti neljä jäi aikoinaan arvovaltaisiksi - Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit.

©Lightstock

Kristinusko oli myös harvinaisen tuottelias uskonto. Vaikka ensimmäisiltä vuosisadoilta on hävinnyt paljon lähteitä on kirjallisia lähteitä kuitenkin jopa pari sataa.

Se on myös hyvä muistaa, ettei Raamatun viimeisten kirjojen jälkeen ala jokin tyhjyys. Erilaisia kirjoituksia voi lukea heti perään. Ne eivät toki ole Raamattu, mutta silti osoitus, ettei Kristuksesta alkanut juttu ole vain Raamatussa. Ei se ole ikään kuin suljettu sinne. Suomennettuna voi vaikkapa tutustua Apostoliset isät -teokseen (1989, 2. painos).

Turhan usein Raamatun jälkeen hypitään reippaasti, parilla askeleella tuhansia vuosia kristinuskon historiaa. On syytä tähdentää, ettei kristinusko loppunut Raamattuun.

Kirjallisen määrä on vielä ihmeellisempi, kun huomataan, että kristittyjä oli alkuaikoina parhaimmillaan juuri ja juuri joitakin prosentteja Rooman valtakunnan väestöstä.

Kristilliset kirjoitukset olivat myös laajuudeltaan ihan omassa luokassaan. Ei tämä tietenkään ole mikään paremmuuden asteikko, mutta silti osoitus erityisyydestä.

Sanojen määrä aikalaisten kirjeissä oli keskimäärin 87. Harvemmin ne edes ylittivät paria sataa sanaa. Näitä kirjeitä on säilynyt noin 14 000 kappaletta. Lyhyet kirjeet olivat aikansa tekstiviestejä, lyhyitä tiedonjyviä ja kuulumiset.

Seneca (k. 65) ja Cicero (51 eKr.) kirjoittivat paljon, mutta kirjeiden laajuus oli aika vähäinen. Cicerolla sanojen määrä on 22 sanasta aina 2 530 sanaan. Senecalla samat luvut ovat 149 ja 4 134.

Paavalin pienin kirje oli 395 sanaa pitkä. Paavalin suuret kirjeet ovat jo ihan omissa luvuissaan. Toinen kirje Korinttilaisille on 4 448 sanaa tai vaikkapa Roomalaiskirje on 7 101 sanaa.

Paavali ehkäpä tajusi asianlaidan ja hieman itseivallisesti totesi (2. Kor. 10:9-10).
Älkää luulko, että minä kirjeilläni vain pelottelen teitä. Erääthän sanovat: "Hänen kirjeensä ovat kyllä ankaria ja kiivaita, mutta hänen oma esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä."
©Larry W. Hurtado

Uusi testamentti on aivan erityislaatuinen antiikin kirjoituksista. Osa pitää sitä taruna ja toiset siis jopa epäilevät Kristuksen olemassaoloa. Jälkimmäistä harva vakavasti otettava - ja itsensä vakavasti ottava - tutkija kannattaa.

On todettu, että mistään antiikin tekstistä ei ole olemassa runsaammin käsikirjoituksia kuin Uudesta testamentista.

Pari esimerkkiä. Filosofi Aristoteleen (k. 322 eKr) kirjoitusten varhaisimmat kopiot ovat 1100-luvulta. Tätä aikaisempia ei ole. Niitä on vain viisi kappaletta.

Filosofi Platonilla (k. 347 eKr) asiat ovat vähän paremmin. Vanhimmat kopiot ovat 900-luvulta ja niitä on peräti seitsemän kappaletta.

Uuden testamentin evankeliumien kohdalla tilanne on ihan toinen. Käsikirjoituksia on peräti yli 5000 ja varhaisimmat jo 130-luvulta. Aikaväli itse tapahtumiin on siinä suunnilleen viidenkymmenen vuoden tienoilla.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että on pakko uskoa evankeliumien kertomusta Kristuksesta. Moni itse asiassa kohtasi itse Kristuksen, eikä uskonut häntä.

Kirjallinen lähdeaineisto on kristinuskossa vankka. Se on sitten eri asia minkä kannan ihminen ottaa sen sanomaan. Kristinusko on siis bookish tai kirjahtava uskonto.

Pienenä sivuhuomautuksena on todettava, ettei käsite kirjauskonto kristinuskon kohdalla nyt tarkoita paljon myöhemmin suosituksi tullutta Raamatun näkemistä kaiken ehdottomana mittana. Iskulause "yksin Raamattu" saattaa olla tuttu. Koraani on sitten vielä oma lukunsa uskontojen pyhien kirjoitusten kirjossa.


Kirjan muuta antia on esitelty täällä Jumalten tuho -kirjoituksessa Areiopagi-verkkolehdessä.


1. toukokuuta 2017

Kaiken alkuperä

Suuri olet Sinä, Herra, ja ihmeelliset ovat tekosi. Sinä tahdollasi saatat kaiken olemattomuudesta olemiseen ja voimallasi ylläpidät luomakuntaa ja kaitselmuksellasi hallitset maailmaa.

Tämä on ortodoksisen jumalanpalveluksen rukouksesta. Se kauniisti ilmaisee uskon perusteita.

Rukous jatkuu näin: "Sinä olet neljästä aineksesta pannut kokoon luomakunnan..." Tämä saa ehkä jonkun hymyilemään. Tällähän viitataan antiikin ajan käsitykseen maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta alkuaineina. Se saa monen hätiköidysti myös pitämään uskoa "antiikkisena".

Kaipa ne voisi halutessaan mielessään vaihtaa kolmeen olomuotoon: kiinteään, nesteeseen ja kaasuun. Maailmankaikkeuden yleisin aineen olomuoto taitaa olla plasma. Neljään ainekseen jämähtäminen ei oikein ole hedelmällistä.

Uskon perusteet ovat syvemmällä, tässä kohdin erityisesti olemattomuudesta olemiseen saattamisessa ja ylläpidossa, ja kaitselmuksessa.

©Pravoslavie.ru
Kaikki on Jumalasta erillään, ei paikallisesti, vaan luonnon puolesta.
Häh, saattaa jokunen huokaista. Se on ymmärrettävää. Lause on yli tuhannen vuoden takaa.

Vertaus ehkä auttaa ymmärtämään Johannes Damaskolaisen (k. 749) opetuksen. Taidemuseoissa on puhuttelevia tauluja. Yksityiskohtien määrä on joskus huima.

Yksi ihminen seisoo tutkailemassa taulua. Hän tarkastelee taulua hyvinkin tarkasti, ikään kuin etsien jotakin. Toinen ihminen hämmästyy tästä. Lopulta hän kysyy toiselta mitä hän etsii. Vastaus hämmästyttää kyselijää: Etsin taiteilijaa!

Vastaus on hassu. Eihän taitelija löydy hänen maalaamastaan taulusta. Hän ei esiinny sen yksityiskohdissa, eikä ole piilossa siinä. Taulua voi suurentaa vaikka millä mitalla, eikä taitelija löydy. Ei edes vaikka maalipintaa raaputtaisi ja ehkäpä jopa lähettäisi maalin laboratorioon.

Koko taulun olemassaolo johtuu kuitenkin taiteilijasta. Taiteilija on tahtonut maalata sen. Ilman häntä sitä ei olisi. Jokaisessa yksityiskohdassa näkyy hänen kädenjälkensä. Taulu taitelijan luomuksena on täynnä hänen mieltään.

Taitelija ei siis ole paikallisesti taulussa. Ehkäpä vertaus edes jotenkin auttaa ymmärtämään perinteisen opetuksen.

Jumala on siis kaikesta erillään kokonaan, luontonsa puolesta, eikä paikallisesti, kuten Johannes asian ilmaisee. Hän ei ole verhojen tai Pluton takana. Toki hänen kädenjälkensä näkyy kaikkialla ja kaikki julistaa häntä.

©Kansallisgalleria/Yehia Eweis

Uskolla Luojaan, joka on tahtonut kaiken olemattomuudesta olemiseen, viitataan kaiken alkuun tai siis tarkemmin sanottuna alkuperään. Tämä tehdään aivan tietyllä tavalla. Kreikaksi sana taitaa olla arkhe.

Taas yksi vertaus. Se selventää aihetta hyvin. Se on teologisesti osaavan fyysikon Stephen M. Barrin (s. 1953) esittämä Modern Physics and Ancient Faith -kirjassa (2006).

Ihan tavallisella kirjalla on alku, olkoon kirja sitten paksu tai ohut. Kirja voi olla vaikkapa dekkari. Se alkaa sivulta yksi. Kirjalla on juoni ja se mitä tapahtuu sivulla kaksi vaikuttaa sivulla kymmenen tapahtuvaan. Ainakin näin on kirjoissa missä on tavallinen tarinan kaari. Esimerkiksi murha kirjan alkupuolella saa etsivän tulemaan paikalle myöhäisemmässä luvussa.

Ensimmäinen sivu ei kuitenkaan ole sen alkuperä tai alkusyy, vaikkakin kertomuksen alku.

Kirjan alkuperä on kirjailija ja hän on ihan toisella tasolla. Hän ei ole tekijänä juonessa, osana kertomusta tai jotenkin tarinan vankina. Tässä kohdin tilanne on sama kuin taulun kanssa yllä.

Kirjailija on eri tasolla - ulkopuolella, yläpuolella tai tuolla puolella, voisi vaikkapa sanoa. Vertaus ehkä auttaa ymmärtämään miten perinteinen kristinusko lähestyy aihetta.

Luominen ei siis perinteisesti ensisijaisesti viittaa “juonen” alkuun, sivuun yksi, vaan että jotain on olemassa ja että sillä on alkuperä.

©Skip

"Voimallasi ylläpidät luomakuntaa ja kaitselmuksellasi hallitset maailmaa", rukouksessa sanotaan.

Ihminen on usein aika turvallisin mielin. Nykyaikana ehkä jopa enemmän. Elämä menee menojaan totuttuun tapaansa. Monella, ehkäpä kaikilla, on kuitenkin kokemuksia muusta.

Sairaus tai vakava läheltä piti tilanne avaa ihmisten silmät sille tosiasialle, ettei mikään ole varmaa. Tämä on omakohtainen kokemus siitä, että kaikki on katoavaa. Mikään ei ole välttämätöntä, se olisi voinut olla toisin tai siis kokonaan olematta.

Kukaan ei ole löytänyt mitään tässä maailmankaikkeudessa, mikä olisi pysyvää. Tässä kohdin toisinaan muistutetaan, ettei tämä ota huomioon koko maailmankaikkeutta itsessään. Sen ajatellaan olevan tästä kaikesta omillaan, yksinkertaisesti olemassa. "Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa", saatetaan sanoa.

Se on totta, ettei tiiliseinä joka on rakennettu kilon palasista, paina vain yhtä kiloa. Se on paljon painavampi. Nyt on kuitenkin niin, ettei kokonaisuus aina ole jotenkin "enemmän" kuin osansa. Otat punaisia lego-palikoita ja rakennat rakennelman. Jos jokainen palikka on punainen on rakennelman oltava punainen. Ei se kokonaisuutena ole jotakin "enemmän", vaikkapa vihreä.

Maailmankaikkeus kaikkinensa on ylläpidetty. Se myös tarkoittaa, että kaikki on lahjaa. Ei se ole välttämätön, se on riippuvainen.

Se on aikamoinen kokemus, kun juurta jaksain tajuaa tämän. Toisinaan se vaati elämän rikki menemisen.

Evoluutio ja muut ajankohtaiset kysymykset ovat toki mielenkiintoisia. Ne ovat kuitenkin juonen puitteissa, jos käytetään vertausta kirjasta.

Ihminen oppii yhä paremmin tajuamaan miten elämän tarina - tai siis juoni - on kehittynyt. Oppia ikä kaikki, eikä siitä teologian tarvitse hätääntyä.
Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.


Sana papilta -blogi suosittelee lukemaan Kallistos Waren Ortodoksinen tie -kirjasta (1985) Jumala luojana -luku (s. 67-108). Luku on hyvä lukea hitaasti ja ajatuksella. Yllä oleva blogikirjoitus mahdollisesti auttaa ymmärtämään paremmin joitakin kohtia siinä.