15. syyskuuta 2016

Papilta kysyttyä 38

Lapsikaste? Pelastusvarmuus?

Lapsikaste?

Ortodoksinen kirkko kastaa lapsia, ihan sylivauvoja. Hätätapauksissa vaikka heti syntymän jälkeen. Itse asiassa kaiken ikäisiä kastetaan.

Lapsikastetta vastustetaan toisinaan uskonnollisista syistä. Tätä esiintyy monenlaisissa lahkoissa. Näiden liikkeiden juuret ovat useimmiten uskonpuhdistuksessa 1500-luvulla, suorasti tai epäsuorasti.

Ortodoksinen kirkko suhtautuu tyynesti vastustukseen. Onhan lapsikasteella jo tuhansia vuosia käytäntöä takana. Vain vuosisatoja tai ehkä vain vuosikymmeniä vanhojen ryhmittymien vastustus koetaan hieman hassuna. Oma lukunsa on yksittäiset itse nimitetyt julistajat, omine päähänpinttymineen.

Tarpeen tullen ortodoksinen kirkko toki perustelee käytäntöään. Erityisesti jos vastustus aiheuttaa hajaannusta.

©Pravmir.ru

Uusi testamentti kertoo peräti viidestä kastetusta perheestä. Kaipa edes yhdessä perheessä lapsia oli. Justinus Marttyyri (k. 165) kertoo kuinka "monet miehet ja naiset, jotka ovat lapsesta saakka olleet Kristuksen oppilaita" ovat nyt vanhuksia.

100-luvulla esiintyvät ensimmäiset varmat maininnat itse lapsikasteesta. Käytäntöön suhtauduttiin kielteisesti, mutta myönnettiin sen olleen ihan alusta saakka mukana. Yksi halusi lapsen kasvavan ja ymmärtävän paremmin, kun toinen taas ei oikein ymmärtänyt miksi viaton lapsi tuli kastaa "syntien anteeksiantamiseksi".

Cyprianus (k. 258) kertoo lapsien kastamisesta kahdeksan päivän ikäisenä. Hän pitää tätäkin jo liian myöhäisenä. Lapselle ei ole omia syntejä, mutta hän on silti langenneena pelastuksen tarpeessa. Eräs kirkolliskokous tuolta ajalta jopa totesi kaikkien ihmisten olevan tasa-arvoisia riippumatta "koosta tai iästä". Lapsen sai jo kastaa toisena päivänä.

On myös lukuisia aikuisena kasteen ottaneita. Kristittyjen määrä kasvoi suuresti 300-luvulle tultaessa. Monen kohdalla oli jo vuosikymmeniä syntymästä. Nyt oli kuitenkin aika "syntyä ylhäältä".

Lapsikastetta vastustavat usein jankuttavat kaikesta huolimatta. Se ei lue Raamatussa tai jotain muuta. Paljon ei lue Raamatussa, joka on uskon perintöä varhaisilta ajoilta. Muuten juuri naiset, lapset ja köyhät ovat aika lailla näkymättömiä historian havinassa.

On myös aiheellista huomioida, että uskovat muodostivat ensimmäisinä vuosisatoina noin alle prosentin valtakunnan 60 miljoonan väestöstä, alkuaikoina jopa promilleissa laskettiin. Vuonna 200 uskovia oli noin 0,36 prosenttia väestöstä. Vasta vuonna 250 uskovilla oli noin kahden prosentin osuus. Ei sen kokoiselta porukalta ihan kaikesta jää merkintää, siinä määrin kun joku nykyaikana kaipaa.

Varsinainen vastustus lapsikastetta vastaan kehittyi tosiaan 1500-luvulla. Vastustus kehittyi aikana, jolloin juuri perinteet ja käytänteet olivat kyseenalaistettuja. Vain Raamatun piti riittää, vaikka asenne onkin auttamattoman yksipuolinen.


Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, itse Kristus opetti.

Ortodoksinen kirkko on monella tavalla lapsimyönteinen. Lapsi osallistuu omalla tavallaan uskon elämään, vauvasta asti osana perhettään ja kumminsa avulla.

Ortodoksipappi Alexander Schmemannia (k. 1983) sietää lainata usein aiheesta.
Lapsi ei tunne vielä elämän jakaantumista menneeseen, nykyiseen ja tulevaan, tätä surullista kokemusta lopullisesti menetetystä ajasta. Lapsi elää täysin nykyhetkessä, hän on täysin läsnä siinä, olipa sitten kyse ilosta tai surusta. Hän on täynnä iloa, siksi puhutaan lapsennaurusta tai lapsenhymystä. Hän on täynnä murhetta tai epätoivoa, siksi puhutaan lapsenkyyneleistä ja siksi hän itkee ja nauraa niin helposti ja hillittömästi. Lapsi on eheä sekä suhteessa aikaan että koko elämään, hän antautuu täysin kaikkeen. Hän ei suhtaudu maailmaan järkiperäisesti tai analyyttisesti. Hän ei ota vastaan sitä vain yhdellä aistilla, vaan koko olemuksellaan. Siksi maailma avautuu hänelle kaikissa ulottuvuuksissaan. Jos eläimet puhuvat lapselle tai puut kärsivät tai iloitsevat, aurinko hymyilee ja jos tyhjä tulitikkulaatikko voi muuttua autoksi, lentokoneeksi tai taloksi, se ei tarkoita, että lapsi olisi tyhmä tai kehittymätön. Lapselle on nimittäin annettu ja paljastettu ihmeellinen syvyyden ja kaiken kaikkeen liittymisen tunne. Lapsella on lahja yhdistyä täysin maailmaan ja elämään. Kasvaessamme me todellakin menetämme toivottomasti kaiken sen.
Ortodoksisen kirkon opetusta kasteesta ja lapsista voi lukea täällä ja täällä. Vastasyntyneen syntisyydestä voi lukea täällä. Kasteen eksorkismeista voi lukea täällä.
Vaikka monet ajattelevat kasteen lahjan olevan vain syntien anteeksianto, olemme laskeneet niitä olevan kymmenen. Tästä syystä kastamme myös vauvoja, vaikka he ovat synnittömiä, että he saisivat pyhityksen lahjan, rauhan, lapseksi ottamisen ja veljien ja sisarien perinnön Kristuksen jäseninä, ja tulla Pyhän Hengen asuinpaikoiksi. (Johannes Krysostomos)


Pelastusvarmuus?

Herra, armahda. Ortodoksisessa kirkossa tätä toistetaan koko ajan. Monesti tämä on ihmisille tutuin lausahdus jumalanpalveluksissa.

Ortodoksisessa kirkossa pyhäksi ei ketään tunnusteta ennen kuolemaansa. Usein siihen menee vuosikymmeniä kuoleman jälkeen. Tietenkin Jumala tuntee pyhänsä, mutta kirkko ne vasta tunnistaa ja tunnustaa jälkikäteen.

Toki joskus ihmistä pidetään "pyhänä jo eläessään", mutta silloin viimeistään hän itse muistuttaa olevansa katuva syntinen.

©Pravmir.ru

Olen pelastunut, saattaa joku kertoa. Ortodoksinen kirkko pitää väittämää jopa hieman vaarallisena. Siitä usein seuraa kysymys: Oletko sinä pelastunut? Asetelma on ortodoksisen kokemuksen mukaan epäterve. Ylpeys on vaarana ja sitä hyvin kavalalla tavalla.

Ortodoksisessa kirkossa Herra, armahda, siis lausutaan kaikille. Ei ole pelastuneita ja ei pelastuneita. Asetelma me ja ne on tässä kohdin vieras ortodoksiselle kirkolle. Kaikki ovat pelastuksen tarpeessa.

Tässä elämässä kaikki siis ovat matkalla. Matkan varrelle voi aina jäädä. Kaikki ikään kuin kurottautuvat, kuten apostoli Paavali asian ilmaisi. Esimerkiksi Paavalin kirje Filippiläisille on erinomaista lukemista tässä aiheessa.

Ihminen voi olla toivoton ja kaipaa rauhaa. Huoli itsestään ja muista on monesti suuri. Ortodoksinen kirkko tässä kohdin korostaa Jumalan olevan ihmisiä rakastava. Filantropiaa löytyy, käyttääkseni Paavalin sanaa aiheesta. Jumala on myös armollinen. Ihmisten synnit ovat kuin tippoja armon valtameressä.

Pelastusvarmuuden voisi sanoa olevan varmuutta siitä, että Kristus on Vapahtaja. Jos tätä ilmaisua ensinnäkin haluaa käyttää. Se ei kylläkään ole perinteinen ortodoksinen ilmaisu.
Uskon, Herra, ja tunnustan, että sinä olet totisesti Kristus, elävän Jumalan poika, tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen... (Ortodoksisesta liturgiasta)


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.