15. toukokuuta 2016

Mihin uskomme perustuu?

Sana apologetiikka on osalle tuntematon. Tai ainakin moni on hieman epävarma sen merkityksestä. Sanat vastaus, puolustus ja perustelu, kuvaavat hyvin sanan merkitystä.

Liian usein uskoa hieman hävetään. Itse kukin uskokoon omalla tavallaan saatetaan tokaista. Jumalan luokse on monta tietä. Päästään tilanteesta pois perustelematta uskoaan.

Apologetiikka on ala joka sekä puolustaa että perustelee uskoa. Sen ei tarvitse olla hyökkäävää, mutta se saa mielellään olla rehellistä ja selkeää.

Kyse on siitä, ettei vain oltaisi tunteen vallassa. "Musiikin voima, luonnon kauneus, rakkauden ihme tai ilo pienestä lapsesta" saattavat vallata ihmisen ja on aika vakuuttavaa. Elämä on suurempi asia kuin ne yksittäiset palaset mistä maailma koostuu.

Jumalasta on kuitenkin myös löydettävä jälkiä, joita voi löytää sekä pohtia älyllisesti.

©Lars Ahlbäck

Puolueettomuus on harhaa, toteaa Gustavsson. Huomio on tärkeä. Usein uskovaa vaaditaan tilille monesta. Kuinka sitä tai tätä, saatetaan tivata.

Totuus on, että kaikki uskovat johonkin. Ei kannata liiaksi tarttua sanaan usko. Kaikki siis omaavat jonkun maailmankatsomuksen. Yksi on kristitty ja toinen on jotain muuta.

Ei vaikkapa pahan ja kärsimyksen raastavaan kysymykseen voi vaatia vastausta vain kristityltä. vaan myös ihmiseltä joka vaikkapa kertoo omaavansa "tieteellisen maailmankuvan". Ei kysymys esimerkiksi kärsimyksestä poistu, vaikka Jumalan poistaisi yhtälöstä. Itse asiassa jos ihmistä pitää loppujen lopuksi pelkkänä "hyppysellisenä nuuskaa" on aika moni kysymys polttava.
Kristitty ei ole ainoa, jolla on usko, josta puhua, jota määritellä ja joka on sovitettava yhteen ympäröivän maailman kanssa. Tässä suhteessa kaikki ovat samalla tasolla ja samojen haasteiden edessä. 
Kaikkien elämänkatsomusten on lausuttava pahuudesta jotakin, ja jokaisen ihmisen on otettava kantaa. 
Kaikki uskovat! Kukaan ei ole puolueettomalla maaperällä. Tämä näkökulma avaa monia kiinnostavia keskusteluja. Kerro mihin sinä uskot, niin kerron mielelläni mihin minä uskon. Kerro, mitä sinä uskot pahuudesta, niin yritän määritellä, mitä kristinusko siitä opettaa.

©Stefan Gustavsson

Uskoa on yritetty puolustaa muokaten se mieluisaksi. Usko voidaan kiteyttää - kaventaa - vaikkapa "ehdottoman riippuvuuden tunteeksi" tai tokaista että "rakkaus on tärkein". Ihan oikein sanottu, muttei usko ole vain tätä.

Tällä saadaan arvostelu torjuttua antamalla heti periksi. Luovutaan sisällöstä voidakseen olla ajankohtaisia. Peräännytään alati ajan hengen mukana. Mutta kun ajan henki muuttuu ja jopa kaatuu, kaatuu usko sen mukana. Joku onkin lohkaissut: "Ajan hengen kanssa avioituva jää pian leskeksi."

Me ollaan hävitty tää peli -asenteen sijaan voisi haastaa, kuten Gustavsson tähdentää. Ei ikään kuin tehdä heti alkuun omaa maalia. On todettu, että teologiaa on vaivannut jo pitkään "valheellinen nöyryys".

"Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle", julistaa apostoli Paavali. Millainen vastakohta tämä on yllä mainitulle kesylle tyylille.

Joosef ja Jeesus, maalaus vuodelta 1640
©Wikipedia

"Jeesus ei ole ollut olemassakaan." Harvemmin vaikkapa Aristoteleen (k. 322 eKr.) ja Platonin (k. 347 eKr.) olemassaoloa epäillään.

Uusi testamentti on aivan erityislaatuinen antiikin kirjoituksista. Osa pitää sitä taruna ja toiset siis jopa epäilevät Kristuksen olemassaoloa. Jälkimmäistä harva vakavasti otettava - ja itsensä vakavasti ottava - tutkija kannattaa. "Mistään antiikin tekstistä ei ole olemassa runsaammin käsikirjoituksia kuin Uudesta testamentista", Gustavsson aiheesta muistuttaa.

Aristoteleen kirjoitusten varhaisimmat kopiot ovat 1100-luvulta. Tätä aikaisempia ei ole. Niitä on vain viisi kappaletta. Platonilla asiat vähän paremmin. Vanhimmat kopiot ovat 900-luvulta ja niitä on 7 kappaletta.

Uuden testamentin evankeliumien kohdalla tilanne on ihan toinen. Käsikirjoituksia on peräti yli 5000 ja varhaisimmat jo 130-luvulta. Aikaväli itse tapahtumiin siinä suunnilleen viidenkymmenen vuoden tienoilla.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että on pakko uskoa evankeliumien kertomusta Kristuksesta. Moni itse asiassa kohtasi itse Kristuksen, eikä uskonut häntä. Ei kuitenkaan tule panetella selostuksia hänestä satuina tai höpönä. Villeimmät pitävät niitä jonkinlaisen salaliiton aikaansaannoksina.

Kirjallisuudentutkija ja myös satuja kirjoittanut C.S. Lewis (k. 1963) muistutti aiheellisesti Uuden testamentin tyylistä. Oppia Lewis oli saanut muutaman sadun kirjoittaneelta ystävältään J.R.R. Tolkienilta (k. 1973).
Olen lukenut runoja, ritarikertomuksia, keksittyjä kuvauksia, legendoja ja myyttejä koko elämäni. Tiedän millaisia ne ovat. Tiedän, ettei niistä yksikään näytä sellaiselta (kuin evankeliumit)...
Tolkien
©AP

Ehkä jenkkifutaaja O.J. Simpsonin (s. 1949) juttu on tuttu. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen hänet vapautettiin murhasyytteistä.

Kaikki ilmeiset tosiasiat näyttivät puhuvan Simpsonia vastaan. Hämmennyksen, muotoseikkojen ja pitkän käsittelyn jälkeen tähtiasianajajat onnistuivat vapauttamaan hänet.

Gustavssonin mukaan osalle Jumala on vähän kuin Simpson. Tilanne uskon kannalta on tuhoon tuomittu ja silti aina taitavat puolestapuhujat onnistuvat jotenkin samaan jutun pysymään pinnalla.
Mutta Jumalaa ei tarvitse puolustaa! Hän selviää vallan mainiosti omin päin... Jumala ei tarvitse apua. Mutta meillä on tarpeita, joita apologetiikka voi täyttää. Me tarvitsemme selkeyttä. Tämä koskee niin kristittyä, joka haluaa pohtia uskonsa perusteita, kuin jonkin muun elämänkatsomuksen omaavaa ihmistä. Sillä kaikille on ratkaisevan tärkeää, että elämän suuriin kysymyksiin liittyvät vaihtoehdot eritellään ja ... punnitaan. 


Stefan Gustavssonin kirja Mihin uskomme perustuu? -kirja (2007) on loppunmyyty. Se on myös ilmestynyt Perusteltu usko -nimisenä (1999). Kirjaa löytyy kirjastoissa ja sitä voi tiedustella esimerkiksi antikvariaateista täällä ja täällä.