15. huhtikuuta 2016

Jumalasta voi puhua!

Kirkon on puhuttava Jumalasta. Siksi, että Jumala on olemassa. Siksi, että Jumalasta puhuminen on aina uutta ja mullistavaa.

Missä ja milloin puhua Jumalasta? Kuka voi puhua Jumalasta? Miten puhua? Tätä on pohdittu jo tuhansia vuosia.

Ainakin malttiin on kehotettu tässä aiheessa. Maltti ei kuitenkaan saisi johtaa mykkyyteen. Jumala on salaisuus, josta voi ja tulee puhua.

Luterilainen kirkkoherra Sammeli Juntunen (s. 1964) on ytimekkäästi pohtinut jumalapuhetta Jumala voi puhua! -kirjassaan (2015)

Kirja on pitkälti teologinen puheenvuoro. Toisinaan vauhdikas. Ajattelin poimia kirjasta joitakin puhuttelevia osioita esiteltäviksi laajalle lukijakunnalle.

©Lars Ahlbäck

Yksi kristinuskon perusasioista on luottamus sanoihin. Monesti ajatellaan jonkinlaisen mystisen hiljaisuuden olevan niistä perimmäinen.

Moni henkisyyden muodoista nykyaikana lähes palvoo hiljaisuutta. Aiheestakin Juntunen puhuu "sanoista ja niiden arvostamisesta".

Tietenkin kristinuskossa myös hiljaisuudella on paikkansa. Vielä syvemmällä on kuitenkin varmuus siitä, että alussa oli sana, järki, viisaus, mieli, käyttääkseeni joitakin perinteisiä ilmaisuja. "Bit before it", kuten joku sanoi nasevasti toisessa aiheessa.

Myös ihmissanat ovat luottamuksen arvoisia. Toki sanat ovat olleet jo kauan epäilyksen alaisia. Monesti syystä. Osalle ne ovat kielipelin palasia ja toisille sorron aseita. Joku kokee, että ihminen on mielensä vanki ja todellisuus pyörii tuolla jossain ihan itsekseen.

Ortodoksiselle kirkolle sanojen rajallisuus on ollut tuttua jo ennen nykyajan epäluuloa. Sanat eivät kuitenkaan ole hyödyttömiä. Sanat ovat kuitenkin pohjimmiltaan Luojan antamia välineitä. Sanat tavoittavat todellisuutta, eikä väärinkäyttö estä käyttöä.

Sanat ovat juuri väline. Ne eivät ole täydellisiä. Aiheesta Juntunen muistuttaa, että tähän nojaa luonnontiede. Se tavoittaa ja osaa kuvailla maailmaa vaikkapa sanoin ja luvuin. Vähemmän tieteellisesti tosiasian huomaa siinä, että jos hyppää järveen kastuu, riippumatta miten maailmansa hahmottaa.

On sanottu, että sanat ovat hyvässä käytössä riittäviä.

Juntunen
©Savonlinnan seurakunta

Paljon viittauksia Jumalasta. Vinkkejä voisi ehkä sanoa. Tai häivähdyksiä.

Kauneus on yksi sellainen, hyvyys toinen. Järkevyys yksi perinteisimmistä. Tiede ja taide auttavat tiellä kohti Jumalaa. Tätä on pidetty ikään kuin uskon esikäyskentelynä. Toisinaan sitä on verrattu porstuaan, eteiseen. Sisälle asti ei tällä päästä, mutta toki jo alkuun.

Varmaankin jokainen on nähnyt ihmisen lähestyvän kaukaa. Vasta lähempää on selvää, että kyseessä on läheinen ystävä. Kaukaa näkyy epämääräisesti vain hahmo, jonka kuitenkin ihmiseksi tunnistaa. Pekka se kuitenkin on, vaikkei kaukaa asiaa tajua.

Tämä hassu esimerkki on vapaasti ilmaistuna Tuomas Akvinolaisen (k. 1274) esimerkki miten ihminen omaa luonnostaan aavistuksen Jumalasta. Se on epätarkka eikä kovinkaan selkeä. Se ei ole vielä tietoisuutta Jumalan olemassaolosta, mutta jonkinlainen hahmotus etäältä.

Juntunen monin tavoin esittelee uskon esikäyskentelyksi kutsuttua. Aiheina muun muassa luonnontiede ja etiikka. Kirjan yksi ansiokkaimmista osuuksista on tässä.

Aiheesta Juntunen korjaa yhtä yleistä käsitystä etiikan saralta. Monesti sanotaan, että ilman Jumalaa kaikki on sallittua.

Moni luulee tässä väitettävän, että vain uskova ihminen voi olla hyvä, ja että vaikkapa ateistit ovat pahoja. Tätä ei kuitenkaan väite korosta, vaan jotain melko lailla muuta.

Huomio yrittää kertoa, että ilman jotakin oikeasti pysyvää, ei ole pysyviä arvoja. Ei vaikkapa ihmisarvoa. Tai oikeaa ja myös väärää. Tässä ei ole kyse vaikkapa lainsäädännöstä, vaan arvoista jotka pätevät riippumatta mitä siellä tai täällä on säädetty.

Gregorios Teologi

Saa ja voi olla erilaisia näkemyksiä, kerrotaan usein. Toki saa ja voi olla. Toisaalta aiheesta Juntunen huomauttaa, että tulisi huomata rajat. On asioita mistä voi olla eri mieltä, mutta myös asioita mistä tulee olla samaa mieltä.

Uskon aapisasioissa tulee asiat pitää selkeinä. Kaikki ei ole keskustelun aiheena, ikään kuin avoimia kysymyksiä.

Ortodoksiteologi Andrew Louth muistutti opinkappaleet ovat juuri rajoja (vaikkapa kreikaksi horos ja latinaksi finis). Esimerkiksi opinkappaleet Kristuksesta. Tällöin ajatuksena on, että uskon salaisuudet ovat toki ymmärryksen tuolla puolen, mutteivät väärinymmärryksen.

Monesti usko haluaa olla arvokeskustelijana yhteiskunnassa. Tämä on varmaan hyvä asia, mutta ominta ei saisi unohtaa. Kärkevästi ilmaistuna kirkoilla ei ole mitään erityisosaamista tässä, ainakaan ilman Jumalaa. Esimerkkinä vaikkapa monesti esillä oleva tärkeä aihe luonnonsuojelu.

Jumala saattaa jopa jäädä unholaan puheessa hyvästä elämästä ja kuolemasta, hyvinvoinnista ja hyväntekeväisyydestä. Juntunen aika nasevasti vertaa tätä matalalentoa Kummeli-televisiosarjan studio-orkesterin Kari & karvattomat -yhtyeen lauluun.
Matalalla profiililla, se on voittajan tie, voittajan tie...
Evankeliumin lukeminen Uspenskissa
©Lars Ahlbäck

Ortodoksinen kirkko usein korostaa malttia jumalapuheessa. Hieno sana tälle asenteelle on apofaattisuus.

Yritetään sanoa mitä Jumala ei ole. Jumalasta ei sovi höpöttä sitä ja tätä. Tietty jumalanpelko ja nöyryys on aina paikallaan. Jumala on esimerkiksi käsittämätön. Hän ei ole käsitteiden tai myöskään käsien ulottamattomissa.

Jo Gregorios Teologi (300-luku) muistutti kuitenkin, että jotain on sanottava Jumalasta. Hullunkurista on jos joku kysyy mitä on kaksi kertaa viisi ja saa vastaukseksi, että se ei ole kaksi,  ei kolme, ei viisi, ei kaksikymmentä, kolmekymmentä tai alle kymmenen tai yli kymmenen.

Gregorios muistuttaa, että jotain täytyy sanoa. Kaksi kertaa viisi -esimerkki on muuten hänen. Yksi hänen pyrkimyksistään on muistuttaa, että Jumala on juuri sekä tuntematon että tunnettu. Jumalaa ei kuitenkaan voi puheellaan vangita. Puhe kuitenkin tavoittaa.

Kyrillos Jerusalemilaisen (k. 386) tokaisut aiheesta ovat hauskoja. Vaikkei voisi juoda koko jokea voi silti sammuttaa janonsa tai ei tule lähteä nälkäisenä suuresta puutarhasta koska ei voi syödä kaikkia hedelmiä.

Jumalasta ei vain voi puhua, vaan tulee puhua. On aiheellista muistuttaa tästä. Jumalasta voi puhua!


Sammeli Juntusen kirjaan voi tutustua täällä. Toiseen kirjaesittelyyn voi tutustua täällä. Aiheesta mielenkiintoinen haastattelu täällä.