1. tammikuuta 2016

Papilta kysyttyä 34

Pyhien rukoileminen? Raamatun kirjat ortodoksisessa kirkossa? Auttaako esirukous vainajien puolesta?

Pyhien rukoileminen?

Ortodoksinen kirkko kunnioittaa pyhiä. Moni heistä tunnustettuja ja toiset yksin Jumalan tuntemia.

Taitaa olla aika yleistä osoittaa arvonantoa esikuvallisille ihmisille. Sankareille voisi sanoa. Se että jääkiekkoilijan pelipaita numeroineen nostetaan roikkumaan hallin kattoon taitaa olla monelle tuttu ilmiö. Monilla on itselleen tärkeitä henkilöitä. Esikuvia seurattavaksi tai edes ihailtavaksi. Ne voivat olla esimerkiksi tieteestä tai taiteesta. Ehkäpä joltain muulta alalta. Luulen tämän kaiken olevan monelle tuttu juttu.

Ortodoksisen kirkon kunnioituksessa pyhiä kohtaan on varmaankin tätä yleisinhimillistä kunnioitusta. Toisaalta oleellisin seikka pyhien kunnioituksessa on heidän asemansa "taivaallisina ystävinä".

©Lightstock

Taivaallisilta ystäviltä pyydetään esirukouksia. Tämä on ortodoksiselle kirkolle täysin itsestäänselvää. Se näkyy ja kuuluu ortodoksisessa elämässä.

Ortodoksipiispa Ilarion Alfejev (s. 1966) opastaa aapisasiat aiheesta.
Pyhät ovat ennen kaikkea taivaallisia ystäviämme, jotka voivat auttaa meitä pelastuksen tiellä, tiellä kohti Jumalaa.
Esirukouksien pyytäminen ei kuitenkaan ole pyhien asettamista Jumalan paikalle. Ihan tavallinen ortodoksinen rukouskirja opastaa näin. Se kertoo pyhien olevan tukena ja seurana rukouksessa. Rukouskirja käyttää usein sanaa puolestani pyynnöissä pyhille. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta, että ihminen ikään kuin siirtää rukouselämänsä pyhille. Tietenkin vääristymiä esiintyy. Ne ovat kuitenkin juuri jonkin aidon vääristymiä.

Pyhien ihmisten esirukouksien pyytäminen liittää hengellisen elämän osaksi suurempaa rukouksen yhteisöä. Ortodoksiselle kirkolle tämä yhteisö on kirkko. Tietä eteenpäin ei kuljeta "kyynerpäillä", vaan yhdessä. Usko ilman kirkkoa on ortodoksiselle kirkolle vierasta.

Ortodoksinen kirkko kokemuksesta tietää yhteisönä ylittävänsä totutut rajat. Taivas ja maa eivät ole erillään, vaikkakin eri asiat. Kuolemakin on karua todellisuutta, mutta murretulla vallalla.

Jo mainittu piispa jopa näkee pyhien unohtamisessa todellisen kirkko-opillisen vaaran. Yhteisöt jotka unohtavat pyhät, muuttuvat ja erkanevat perinteisestä kristinuskosta.
Jos kirkko irrottautuu taivaasta - Jumalanäidistä ja pyhistä - se muuttuu maalliseksi organisaatioksi ja lakkaa olemasta Kristuksen mystinen ruumis, joka yhdistää elävät ja kuolleet, syntiset ja pyhät toisiinsa.

Raamatun kirjat ortodoksisessa kirkossa?

Juutalainen ja kaksi kristittyä, yksi katolinen ja toinen protestantti haluavat ostaa Raamatun. Kaupassa heitä opastaa asiantunteva myyjä. Heistä jokainen ostaa lopulta erilaisen Raamatun.

Pieni esimerkki korostaa, ettei Raamattu ole kaikille sama. Tässä ei ole edes vielä otettu huomioon eri käännöksiä, vaan vain juuri Raamatun sisältö. Juutalainen ei kaipaa Uutta testamenttia ja katolinen haluaa laajemman Vanhan testamentin.

Monesti tässä kohdin puhutaan Raamatun kaanonista. Sana viittaa tässä kohdin hyväksyttyjen ja arvovaltaisiksi ymmärrettyjen kirjojen luetteloon, joista Raamattu koostuu. On syytä huomauttaa, että Raamattu koostuu lukuisista kirjoista.

Yksipuolinen käsitys Raamatusta yhtenä kirjana, kahden kannen välissä on myöhäinen. Raamattu on sen sijaan ikään kuin kirjasto. Raamattu-nimi juontuu kreikan sanasta ta grammata, joka tarkoittaa kirjoitukset monikossa. Näkyy vaikkapa englanniksi nimessä Holy Scriptures.

©Lars Ahlbäck

Uuden testamentin 27 kirjan määrän suhteen ei ole kristittyjen parissa eroja. Ortodoksisen kirkon Vanhan testamenttiin kuuluu kuitenkin 49 kirjaa. Se on kymmenen kirjaa enemmän kuin monelle tutussa Vanhassa testamentissa.

Ne ovat seuraavat: Esran kirja, Juuditin kirja, Tobiaan kirja, Makkabialaiskirjat, Salomon viisaus, Sirakin kirja, Jeremiaan kirje ja Baarukin kirja. Myös joitakin muita lisäyksiä muihin kirjoihin esiintyy.

Nämä kirjat ovat luterilaisille Raamatun ulkopuolella, vaikkakin hyviä ja hyödyllisiä. Kätkettyyn tai salassa olevaan viittaava sana apokryfi viittaa juuri tähän sijaintiin jotenkin rajamailla. Ortodoksisessa kirkossa ne kuuluvat Raamattuun. Ortodoksisessa kirkossa esiintyy kuitenkin elävyyttä Raamatun Vanhan testamentin rajojen suhteen.

Ajatus Raamatun rajoista ehdottomina on myöhäinen. Juuret asenteeseen on vannomisessa "yksin" Raamattuun ja myös toisaalta vastavetoihin tähän. Raamatun kaanon jähmettyi tavalla, johon aikaisempi perinne ei oikein asetu.

Kohtalokkainta laajemmalle Vanhalle testamentille oli erään vaikutusvaltaisen raamattuseuran päätös jättää lisäkirjat pois vuonna 1822.

Yleisesityksen ajankohtaisiin kirjoihin saa Urhea Judit, viisas Sirak - johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin -kirjassa (2008). Tai edullisessa Tom Holménin Apokryyfit-kirjassa (2010). Yleisesityksen Vanhasta testamentista ortodoksisessa kirkossa saa Eugen J. Pentiucin Old Testament in Eastern Orthodox Tradition -kirjassa (2014)


Auttaako esirukous vainajien puolesta?

Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan esirukouksella on väliä. Tämä koskee myös esirukouksia vainajien puolesta.

Yhteys kuolleiden kanssa jää. Kyse ei kuitenkaan ole mistään spiritismistä. Ihmisen ei tule yrittää päästä "salakuuntelemaan takaovelle". Yhteys ei synny väkisin tai jonkun tekniikan avulla. Tällaisen ortodoksinen kirkko torjuu jyrkästi.

Yhteydessä on kyse rukousyhteydestä. Esirukous sekä elävien että poisnukkuneiden - kuolleiden - puolesta kuuluu päivittäiseen rukoukseen. Erityisesti se on osa jumalanpalveluselämää.

Erityisesti liturgiassa tulee muistella vainajia. Perinne vakuuttaa, että liturgiassa luetut esirukoukset ovat voimallisimpia. Rukous on liturgiassa kaikille pelastukseksi, lohdutukseksi ja iloksi. Se on maailman elämän edestä.

©Pravoslavie.ru

Ortodoksipiispa Kallistos Ware (s. 1934) on ilmaissut syyn rukouksiin kauniisti. Toisinaan ortodoksisen kirkon käytäntöä pidetään jopa epäkristillisenä. Ehkäpä lainaus alla antaa ajateltavaa.
Me rukoilemme, koska me rakastamme heitä.
Jos rukoilemme maailmassa toistemme puolesta, eikö meidän tule jatkaa samoin kuoleman jälkeen? Ovatko he muka lakanneet olemasta, ja siksikö meidän pitäisi lopettaa rukoileminen? Niin elävinä ja kuolleina kuulumme samaan perheeseen, ja niin elävinä kuin kuolleina rukoilemme toistemme puolesta.
Emme tietenkään voi tarkalleen tietää, millä tavoin rukous auttaa vainajia. Mutta esirukouksemme avun laatua emme voi tietää myöskään elävien kohdalla. Tiedämme vain omasta kokemuksestamme, että esirukous vaikuttaa, ja siksi jatkamme sitä.
Rukoillessamme kuolleiden puolesta meille riittää varmuus, että he edelleen kasvavat rakkaudessa Jumalaan ja tässä tarvitsevat apuamme. Loput jääköön Jumalalle.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.