1. joulukuuta 2015

Papilta kysyttyä 33

Ihmeet? Jälleensyntyminen? Niin kuin oli kirjoitettu?

Ihmeet?

Ortodoksisen kirkon mukaan ihmeitä tapahtuu. Kyse on pohjimmiltaan avoimuudesta elämän ihmeellisyydelle. Parisen ajatusta aiheesta.

Puhe ihmeistä saa monen hieman hämilleen. Syyt tähän ovat moninaiset. Ihminen on monesti syystäkin hieman epäileväinen, voisi sanoa kriittinen. Jotkut- saattavat pitää ihmeistä kertovaa epätasapainoisena mieleltään. Toisinaan ihmeistä kerrotaan yliannostukseksi asti.

Ortodoksisessa kirkossa ihmeellisistä tapahtumista ei monesti suuresti elämöidä, vaan kiitoksella ja uudella innolla - ja myös vastuulla - jatketaan uskonelämää. Kertomuksia toki myös kerätään ja kerrotaan.

Arvostelukyky on myös osa uskoa. Kyse on hyvin järkevästä varovaisuudesta. Esimerkiksi näkyihin ortodoksinen hengellisyys suhtautuu aika lailla maltillisesti.

Ihmeiden ajatellaan usein olevan ristiriidassa totutun kanssa. Toisinaan ajatellaan niiden olevan poikkeuksia tai peräti "luonnonlakien" vastaisia.

Tämä aika nuori asetelma on hieman vieras ortodoksiselle kirkolle. Taustalla on myös näky maailmasta ja kaikesta pohjimmiltaan ilman mieltä. Välillä myös mukana on aika pinnallinen käsitys tosiasioista, jotka ovat ikään kuin kerättäviä palikoita, ilman tulkintaa. Toisinaan ollaan aika ylimielisiä ja ajatellaan luonnonlakien olleen tuntemattomia muinaisuudessa.

Monet elämän lainalaisuudet ovat olleet tuttuja muinaisuudessakin. Ainakin elämän perusjutut. Voi vaikkapa pohtia, hieman hymyillen, Joosefin huolta Marian raskaudesta. Ei hän ollut hädissään siksi ettei hän ei tiennyt mistä vauvat tulevat, vaan nimenomaan siksi että hän tiesi.

Uhri Beslanissa
©Pravmir.ru

Kristus teki ihmeitä. Niitä ei kuitenkaan Uudessa testamentissa kutsuta ihmeiksi, vaan monella muulla sanalla. Tämä on hyvä muistaa.

Ihme sanaa lähimpänä on hämmästyttävät teot. Muita sanoja ovat tunnus- ja voimateot tai merkki. Myös sanaa paradoksi käytettiin.

Yleisin on jo mainittu merkki (kreikaksi semeion, mistä muuten semiotiikka saa nimensä). Ihme merkkinä on vähän kuin ikkuna. Ikkunaa itseään ei niinkään katsota, vaan sen läpi ja kautta muualle. Ihme osoittaa eteenpäin, olkoon itse tapahtuma sitten kuinka hämmästyttävä.

Monesti ihmeiden seuraus oli ihmetys ja jopa pelko todistajissa. Jopa syytettiin Kristuksen toimivan pahan vallassa. Kristuksen ylösnousemus on suurin ihme. "Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät", kerrotaan. Tästä on kyllä hyväuskoisuus kaukana.

Ortodoksisen kirkon elämään kuuluu avoimuus ihmeille. Voisi ehkä kutsua sitä avoimuudeksi yllätyksille. Ihminen saa toivoa ja rukoilla yllätystä elämäänsä. Olkoon aihe sitten rakkaus, sairaus, jokin kärsimys tai vaikkapa elanto.

Ajateltavaa saa Blaise Pascalin (k. 1662) merkinnästä.
[Jumala] siis on tahtonut ilmestyä näkyvästi niille jotka etsivät häntä sydämensä halusta ja salassa niiltä jotka pakenevat häntä sydämensä halusta, hän on rajoittanut itseään koskevaa tietoa antamalla merkkejä jotka näkyvät häntä etsiville, mutta eivät niille jotka eivät etsi.
On kyllin valoa niille jotka vain toivovat näkevänsä, kyllin hämärää niille joilla on päinvastainen halu.


Jälleensyntyminen?

Ortodoksinen kirkko ei opeta jälleensyntymistä tai sielunvaellusta - reinkarnaatiota. Opetus on harhaa.

Opetus jälleensyntymisestä on ikivanha ja sitä esiintyy laajalti. Opetuksella on monenlaisia muotoja. Eräässä sielu vaeltaa kuoleman myötä kehosta toiseen, joko ihmis- tai eläinruumiiseen. Jälleensyntymisen kierto pitää vallassaan ja loppuu vasta maailmansielun osallisuudessa. Toki on myös olemassa ajatus minuuttomuudesta ja että autuus voidaan saavuttaa vapautumalla vaelluksesta ja raukeamisella nirvanaan.

Nykyaikana monissa tulkinnoissa - vaikkapa lännessä - ajatellaan usein sielunvaelluksen olevan alati nousua kohti parempaa. Siirtyminen eläimeen on usein jäänyt taka-alalle. Tätä myönteistä aatosta sielunvaelluksesta kohti parempaa ei sielunvaellus-opetusten perinteisissä muodoissa ole.

Kaikenlaisia muotoja siis on. Yhteistä niille on kuitenkin muun muassa se, ettei keholla ole loppujen lopuksi oikein osaa eikä arpaa - ainakaan loppuviimeksi.

Esimerkiksi kehon väitetään olevan vain sielun tai jonkin "kipinän" kuori tai jopa vankityrmä. Pahimmillaan opetetaan, että sielu on vankina ruumiissa. Sielu tai jokin muu "sisin" on jumalallinen, mutta nyt vangittuna.

Pelastuksen väitetään olevan juuri, tavalla tai toisella, vapautumista ruumiista. Se ja moni muu elämän arkinen asia tulee sivuuttaa tai jotenkin ylittää matkalla tyyneyteen.

Krishna-liikkeen jälleensyntymisen kuvitusta

Yksi merkittävin kristinuskon kannanotto varhaisina aikoina oli opetus sielun ja ruumiin "samanaikaisuudesta". Ei sielu ole olemassa ennen ruumistaan.

Kyse oli hyvin mullistavasta kannasta uskontojen historiassa. Ihminen oli sekä sielu että ruumis. Ihminen sieluna ja ruumiina kiteytyi vaikkapa opetukseen sydämestä ihmisen keskuksena. On hyvä muistaa, että tämä opetus tukee lähimmäisen palvelemista. Toista ihmistä hoidetaan ja hoivataan. Jokainen ihminen - kaikkinensa - on tärkeä.

Ortodoksisessa kirjallisuudessa on toki mukana aimo annos viha-rakkautta kehoa kohtaan. Monella tavalla ihminen on ristiriitainen ja tämä jännite näkyy kirjallisuudessa. Pohjimmiltaan ihminen kaikkinensa on kutsuttu. Ortodoksisessa kirkossa ihminen nähdään juuri kokonaisuutena.

Kyrillos Jerusalemilaisen (k. 386) kristinuskon perusopetus kristityksi pyrkiville on kaunis.
Pilkkaamme suulla, rukoilemme suulla. Harjoitamme haureutta ruumiilla, harjoitamme puhtautta ruumiilla. Riistämme kädellä, jaamme almuja kädellä, ja kaikki muukin tapahtuu vastaavasti. Kun nyt kerran ruumis on kaikessa ollut palvelemassa, se saa olla osallinen myös tulevasta. Varjelkaamme siis ruumiitamme, älkäämme väärinkäyttäkö niitä kuin vieraita. Emmehän sano harhaoppien tavoin, että ruumiin vaate on vierasta, vaan varjelemme sitä omanamme.


Niin kuin oli kirjoitettu?

"Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista."

Koko lainaus yllä on yksi varhaisimmista uskon kiteytyksistä - yhteenveto, voisi sanoa. Kaikki tapahtui niin kuin oli kirjoitettu, kertoi apostoli Paavali.

Niin kuin oli kirjoitettu -ilmaisu on ortodoksisessa kirkossa jopa niin tärkeä, että se on saanut paikan uskontunnustuksessa.

Uudessa testamentissa myös toistuvasti kerrotaan, että "tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen" tai miten Kristus "selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu".



Niin kuin oli kirjoitettu -lause viittaa Vanhaan testamenttiin. Viittauksen syntyessä ei edes ollut Uutta testamenttia, vaan sana Raamattu viittasi Vanhaan testamenttiin. Vakiintunutta Uutta testamenttia ei ollut vielä lähes kahteen vuosisataan.

Varhaiset kristityt yrittivät ymmärtää Herran salaisuutta, elämää, kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta, kuten 100-luvun teksti kertoo, Vanhan testamentin avulla. Se antoi heille sanat ymmärtää ja ilmaista tapahtunutta. Vaikkapa viittauksilla Mooseksen korottamaan käärmeeseen (Joh. 3:14), Iisakin uhraamiseen (1. Moos. 22) tai kärsivään palvelijaan (Jes. 52:13-53:12)

Viittaukset myös ilmaisevat, että Vanha testamentti on osa uskoa ja kaikki uusi on jatkumoa. Vain harhaoppiset hylkäsivät Vanhan testamentin.

Vanha testamentti toki sai aivan uuden merkityksen Kristuksen myötä. Hän on ikään kuin tulkinta-avain. Tämä kaikki tapahtui kirkossa, yhteisessä jumalanpalveluksessa ja pitäytyen uskon aapistotuuksiin. Ilman näitä yhteyksiä meno oli villiä ja vei lopulta harhaan.

"Elämä eletään eteenpäin, mutta ymmärretään taaksepäin", on väitetty. Ortodoksinen kirkko yhä ravitsee itsensä Raamatulla ja pyrkii "ymmärtämään kirjoitukset" ja se kasvaa, menestyy ja leviää.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.