20. toukokuuta 2014

Valveilla - uskon perusteltu puolustaminen

Monelle se voi olla pieni yllätys, että yhä esitetään jumalatodistuksia. Tai ainakin yhä väitellään niistä, puolesta sekä vastaan. Eikä nyt ole vain kyse joukosta pähkähulluja professoreja.

Jumalatodistuksilla on pitkä historia. Muinaisuudesta ihan nykyaikaan asti. Monelle ehkä tulee sanasta jumalatodistus keskiaika mieleen. Ehkäpä oppineita munkkeja. Jumalatodistukset ovat kuitenkin myös nykypäivää.

Filosofi Bertrand Russell (k. 1970) toki julisti Länsimaisen filosofian historia -kirjassaan (1948) yhdestä jumalatodistuksesta: "Ajattelen voitavan sanoa täysin varmasti ... tämän todistuksen pätemättömäksi." Täysin varmaa on kuitenkin nyt se, että Russell on mullan alla ja hänen pätemättömäksi julistamansa jumalatodistus voi potrasti.

Yhdysvaltalainen uskonnonfilosofi William Lane Craig (s. 1949) esittelee Valveilla - uskon perusteltu puolustaminen -kirjassaan (2012) perusteluita Jumalan olemassaolon tueksi. Valveilla-kirjan keskeisenä aiheena on Craigin kalaam-jumalatodistus.

Craig
©Seurakuntalainen.fi
©Jenniina Nummela

Kirja on yhdenlainen johdanto aiheeseen ja yleisesitys uskon puolustamisesta - apologetiikasta. Kirjassa esitellään apologetiikkaa, esimerkiksi pohdintaa etiikasta ja maailmankaikkeudesta hienosäädettynä elämää varten.

Kirjan tyyli on Craigin mukaan yksinkertainen, olematta yksinkertaistava. Kirja pyrkiikin olemaan eväänä omaan pohdiskeluun ja apuna uskon puolustuksessa. Apuna on jopa oppikirjoista tutut piirrokset ja kaaviot - ja jopa eränlaiset väittelyn argumenttikaaviot.

Ajattelin esitellä lyhyesti Craigin kalaam-jumalatodistuksen. Lyhyt esittely ei tee täyttä oikeutta tälle jumalatodistukselle, muttei ehkä myöskään Youtube-video.
Pikkupoikana en ihmetellyt ainoastaan sitä, miksi kosmos on olemassa; ihmettelin myös sitä, miten se on saanut alkunsa. Muistan, miten makasin vuoteellani iltaisin ja yritin miettiä maailmankaikkeutta, jolla ei ole alkua. Jokaista tapahtumaa edeltäisi jokin toinen tapahtuma, ja ne ulottuisivat kauas menneisyyteen ilman päättymispistettä - tai tarkemmin sanottuna ilman alkupistettä! Ääretön menneisyys, jolla ei ole alkua. Tämä mahdollisuus sai pääni pyörälle. Minusta se tuntui mahdottomalta käsittää. Jossain vaiheessa on täytynyt olla alku, ajattelin, josta kaikki on lähtenyt liikkeelle...
Eräät ovat ajatelleet järkevintä olevan pitäytyä käsityksessä, että maailmankaikkeus tuli "ei-mistään, ei-minkään kautta ja ei-mitään varten". Kukaan ei oikein osaa vastata, miksi olemattomuus - ei-mitään - on niin puolueellinen.
"Miksei polkupyöriä tai Beethoven tai inkivääriolutta vain ilmesty tyhjästä? Miksi vain maailmankaikkeudet voivat saada alkunsa tyhjästä?"
Toisaalta väitetään jotain tulevan tyhjiöstä. Tyhjä tila ja aika ovat kuitenkin jo jotain, eikä ei-mitään. "Maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä tunneloitumalla...", saatetaan kertoa. "Fifty Shades of Nothing", tokaisi humoristisesti eräs filosofi tämäntyyppisistä ratkaisuista.

Russell
©The Guardian

Maailmankaikkeus on saanut alkunsa, väittää Craig. Koko kalaam-jumalatodistus nojaa väitteeseen, että maailmankaikkeudella on alku. Kalaam-jumalatodistuksen kannattaja on "tukevasti tieteen valtavirrassa katsoessaan, että maailmankaikkeudella on alku", arvioi ainakin Craig.

Kalaam-jumalatodistus kiteytyy ytimekkäästi seuraavasti.
  • Kaikella, mikä on saanut alkunsa, on alkusyy.
  • Maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
  • Siksi maailmankaikkeudella on alkusyy.
Toinen väite on kaikkein kiistellyin. Craig syystäkin keskittyy sen puolustamiseen. Hän hyödyntää sekä filosofisia puolusteluita että luonnontieteellisiä teorioita. Esimerkki jälkimmäisestä on esimerkiksi Big Bang -alkuräjähdys ja laajeneva maailmankaikkeus. Mukana ovat myös termodynamiikan löydökset.

Alkuräjähdys-mallin saama vastaanotto oli aluksi viileähkö. Nykyään teoria on pitkälti perusmalli. "Eräässä mielessä 1900-luvun kosmologian historia voidaan nähdä sarjana epäonnistuneita yrityksiä välttää absoluuttista alkua", Craig kiteyttää.

Filosofisempaa lajia on vaikkapa äärettömyyden pohtiminen. Itse kukin voi yrittää laskea äärettömyyteen - 1, 2, 3 ja niin edelleen äärettömyyteen. Aina on ääretön määrä lukuja jäljellä. "Mutta jos ei voida laskea äärettömyyteen, miten voitaisin laskea äärettömyydestä?"

Vastaväitteenä joku saattaa esittää, että aluttomassakin maailmankaikkeudessa jokainen menneisyyden tapahtuma on vain äärellisen välimatkan päässä nykyhetkestä. -11 tai -1 000 000 ovat äärellisen välimatkan päässä nollasta, sillä mistä tahansa negatiivisesta luvusta voidaan laskea nollaan.

Vastaväite ontuu. "Esimerkki norsun jokainen osa voi olla kevyt, mutta se ei tarkoita, että koko norsu olisi kevyt!" Koko norsuhan nyt on mielenkiinnon kohteena - siis maailmankaikkeus, ei esimerkiksi aika joka tarvitaan kun kävellään kotoa kioskille.

©Wikipedia

Maailmankaikkeus on saanut alkunsa ja Craigille kaiken alku on juuri Jumalasta. Hän on päätepiste tai siis alkupiste. Aiheuttajan - Jumalan - on oltava "ylivertainen ja maailmankaikkeuden tuolla puolen ... vailla aiheuttajaa ... olento, jolla on vapaa tahto", Craig perinteisiä luonnehdintoja käyttäen muistuttaa.

Moni ehkä kokee ongelmaksi kun Craig samaistaa alkusyyn ja kristinuskon Jumalaan. Onhan siinä aikamoinen hyppy ja myös tiettyä teologista ongelmallisuutta. Toki yhden ateistin väite, että alkusyynä on maailmankaikkeuden oma "suuri omatoiminen temppu" vasta vaati aikamoista sulattelua. Maailmankaikkeuden syy on tässä se itse, sen luodessa "temppuna" itse itsensä.

Kalaam-jumalatodistus ei ole kaikkien mieleen. Itse asiassa jo Tuomas Akvinolainen (k. 1274) hylkäsi kalaam-jumalatodistuksen. Hän ei kokenut voivansa todistaa, että maailmankaikkeudella on alku. Tuomaan usean jumalatodistuksen kannalta maailmankaikkeuden alku tai aluttomuus on epäoleellinen. Olkoon se iältään vaikkapa noin 7000 vuotta, noin 14 000 000 000 vuotta tai iankaikkisesta iankaikkiseen.

Craig kertoo huomanneensa uskon puolustelunsa saavan eniten vastakaikua insinööreissä, lääkäreissä ja lakimiehissä. Ihmiset ovat erilaisia.

©Lars Ahlbäck

Valveilla-kirja on yhdenlaista uskon puolustelua. Muun tyylistäkin löytyy. Parhaimmillaan eri lajit täydentävät toisiaan.

Kirjallisuutta löytyy, puolesta tai vastaan. Voi vaikkapa lukea jo mainitun Russellin Miksi vapaa-ajattelija ei voi olla kristitty -kirjan (1957) tai ajankohtaisen Valveilla-kirjan. Valikoima on runsas - puolesta ja vastaan - muinaisuudesta asti tarjolla on ja on ollut sekä järeämpää että viihteellisempää luettavaa.

Aina jää mahdollisuus inttää, puolesta sekä vastaan. Kuinka pitkäksi aikaa kannattaa jäädä junnaamaan, onkin sitten visaisempi kysymys.


8. toukokuuta 2014

Papilta kysyttyä 29

Kiirastuli? Usko ja lääketiede?

Kiirastuli?

Ortodoksisen kirkon opetukseen ei kiirastulioppi kuulu. Ajatus jostakin "välikaisesta tilasta" - kaunokirjallisemmin ilmaistuna, "helvetin piireistä" - on vieras ortodoksiselle kirkolle.

Toki on kirkkoisiä, joiden opetuksessa on viitteitä kiirastuli-ideasta. On myös raamatunkohtia joita voidaan esittää tueksi opetukselle kiirastulesta.

Pääsyy siihen, että ortodoksinen kirkko suhtautuu varauksella opetukseen kiirastulesta on se, että siihen liittyy lakihenkisiä piirteeitä.

Ortodoksipiispa Ilarion Alfejev (s. 1966) opettaa seuraavasti:
Kiirastuli-opetuksen lakihenkisyys herätti vastustusta ja hylkäämisreaktioita ortodoksisessa idässä, missä oli aina ajateltu, ettei Jumalan armoa voi rajoittaa vain joidenkin kuolleiden varalle ... ja että Jumalan valtakunnan ovi ei ole koskaan suljettu keneltäkään. Niin kauan kuin viimeisen tuomion päätös on lausumatta, toivoa on kaikille poisnukkuneille...
Ehkäpä kyse on myös siitä, että jätetään pohtimatta, tai ainakin aiheestakin ollaan varovaisia kun tehdään arvioita kuolleiden asemasta, tilasta tai paikasta kuoleman jälkeen.

Esirukous vainajien puolesta
©Pravmir.ru

Ortodoksisesta hautausveisusta saa mielestäni raittiin muistutuksen.
Minä olen maa ja tuhka. Ja taas katselin hautoja, näin alastomat luut ja sanoin: Kuka nyt on kuningas tai sotamies, rikas tai köyhä, vanhurskas tai syntinen!
Ortodoksinen kirkko kutsuu rukoilemaan kaikkien puolesta, kaikkien. Ihminen - maana ja tuhkana - jättäköön kuolleen,  tuonpuoleisen "osoitteensa" ja lopullisen tuomionsa yksin Jumalalle.


Usko ja lääketiede?

Ajankohtainen aihe, ainakin välillä.

Ortodoksinen kirkko kantaa huolta ihmisen hyvinvoinnista - kehollisesta, sielullisesta ja hengellisestä. Koko ihminen kiinnostaa, voisi sanoa. Muu olisi uskon kaventamista.

Pappi vai lääkäri? Lääkkeet vai rukous? Kysymyksiä on lukuisia. Varmasti on jännitteitä. Monet jännitteet ovat kuitenkin ehkä liiaksi epäluulon ja väärinymmärrysten seurausta. En tietenkään osaa kaikkeen vastata. Joitakin huomioita teen.

Hoitoa ja hoivaa
©Pravmir.ru

Lääkäreitä ja heidän alaansa ortodoksinen kirkko kunnioittaa suuresti. Pyhiä lääkäreitä on lukuisia. Tunnetuin heistä on ehkä Panteleimon (k. 305). Hänet ja monet muut pyhät lääkärit tunnetaan palkattaparantajina.

Yksi heidän pyhyytensä syy oli palkatta auttaminen. Pyyteetön hoito ja hoiva. Moni heistä toimi lääkäreinä aikana, jolloin ei ollut julkista tai yleistä terveydenhuoltoa.

Uusin pyhä lääkäri ortodoksisessa kirkossa on Luukas Krimiläinen (k. 1961). Hän oli etevä lääkäri, erityisesti kirurgian alalla. Neuvostoliitossa hänelle tarjottiin huippuvirkaa Leningradissa, kunhan hän luopuisi uskostaan. Luukas valitsi karkotuksen ja muun muassa kirjoitti Esseitä pyogeenisten infektioiden kirurgiasta -kirjoituksensa vuonna 1934.

Toinen esimerkki nykyajalta on vaikkapa metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003), joka sai koulutuksensa Pariisin yliopistosta Ranskassa.

Esimerkit - Panteleimon, Luukas ja Antoni - olkoot osoituksena siitä, ettei ortodoksinen kirkko koe lääkäreitä ongelmana. Hyvä on myös olla tietoinen niistä terveysasemista ja -pisteistä, orpokodeista, palvelutaloista ja jopa pienistä sairaaloista, joita ortodoksinen kirkko maailmassa ylläpitää.


Lääkäri Luukas Krimiläinen

Huomiot yllä ovat jo pienenä osoituksena, siitä ettei kysymys uskosta ja lääketieteestä ainakaan ortodoksisessa kirkossa ole tulehtunut tai asetu mustavalkoiseen muottiin.

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että esimerkiksi Venäjän ortodoksinen kirkko on lausunut varoittavan sanan "vaihtoehtoisen lääketieteen" nimekkeen alla liikkuvasta epämääräisestä toiminnasta.

Ortodoksinen kirkko muistuttaa, ettei fyysinen terveys ole yksin tärkein. Hyvinvointi on niin paljon enemmän. Ei yksin sairaus, vaan sairastava ihminen. Hoitoa sekä hoivaa.

Usein ortodoksinen kirkko haluaa muistuttaa myös etiikasta - oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta - osana vaikkapa lääketiedettä. Tietotaito on paljolti juuri taito, olkoon ala mikä tahansa, mutta miten taidon käyttää onkin jo hieman eri kysymys. Bioetiikan alaan kuuluvat kysymykset ovat alati muutoksessa.

Sairaus ja kärsimys ovat raskaita aiheita. Erityisesti omakohtaisena tai lähimmäiselle. Vakava sairaus on useimmalle ihmiselle yksi elämän vaikeimpia asioita. Ortodoksinen kirkko kuitenkin osaa nähdä siinäkin tilanteessa jotain "hyvää". Sairaudet ovat kaikkien osana, tavalla tai toisella. Terveyttä arvostetaan ja siitä kiitetään. Toisaalta terveyttä ei palvota. En oikein osaa kuvata asiaa. Ehkä erään kirkkoisän lause antaa ajateltavaa: "Se joka on oppinut kiittämään Jumalaa sairauksistaan ei ole kaukana pyhyydestä."


Lääkkeet vai rukous? Pappi tai lääkäri? Ehkä hieman mustavalkoisesti aseteltu. Molemmat sanoisi ortodoksinen kirkko varmaankin molempiin. On hyvä muistaa, että lääkkeet määrää lääkäri. Rukous ei sulje pois lääkkeitä, eivätkä lääkkeet rukousta. Koko asetelma on jotenkin kummallinen. Itselleni ainakin jotenkin vieras.

Asiaa voi ehkä ajatella tällä tavoin. Samat kysymykset, mutta vaikkapa ortodoksisen kirkon ylläpitämässä sairaalassa. Tai miksei katolisen kirkon ylläpitämässä. Lääkäreitä, sairaanhoitajia, leikkaussaleja ja ehkäpä jokunen pappi, munkki ja nunna. Kirkkokin luultavasti löytyy. Uskallan väittää, että koko mustavalkoinen asetelma olisi heille jotenkin erikoinen.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.


1. toukokuuta 2014

Tähtäimessä Jumala

Tähtäimessä Jumala. Rukoukset sekä rienaukset sinkoilevat taivaisiin. Eräät ovat ottaneet asiakseen valistaa maailmaa. Jumala on kuollut tai itse asiassa ei ole koskaan ollutkaan olemassa.

"Eikö riitä, että näkee puutarhan kauneuden; täytyykö lisäksi uskoa, että sen pohjalla on vielä keijukaisiakin?" Hauska ja iskevä lausahdus, Linnunradan käsikirja liftareille -kulttikirjastaan (1989) tutulta Douglas Adamsilta (k. 2001).

Eräänlaista "mielikuvamainontaa". Ainoastaan hassut ja hölmöt yhä uskovat. Veikkaisin silti, että vaikkapa Aristoteles (k. 322 eKr.), Tuomas Akvinolainen (k. 1274), naapurustosi pappi tai ehkäpä myös naapurissa asuva mummo olisivat vähän ihmeissään.

Ehkä joku heistä huokailisi; Jaahas, vai että puutarhan keijukaiset. Kyse kun on kuitenkin koko ajan ollut puutarhurista.

Kristus mittailee maailmankaikkeutta, 1200-luvun kuvitus
©Wikipedia

Puhe Jumalasta on mieletöntä, jankutetaan. Usein mainitsematon "se" vielä kirjoitetaan vähän teinimäisesti pienellä alkukirjaimella.

Puhe Jumalasta ei ole mieletöntä, keijukaispuheeseen en ota kantaa. Suomeksikin on ilmestynyt perusteltuja uskon puolustuspuheita. Aika usein niissä on kyse keskustelun viemisestä itse aiheeseen, eikä jäämisestä keijukaisten pariin. Ajankohtainen tätä aihetta koskeva teos on Oxfordin yliopiston John Lennoxin (s. 1945) Tähtäimessä Jumala - miksi uusateistit osuvat harhaan? -kirja (2014).

Uusateismin yksi keulahahmo on Richard Dawkins (s. 1941). Jumalharha-kirja (2007) myi aikalailla hyvin. Kirja oli kuitenkin pienoinen pettymys. Kiihkeää turboahdettua tähtäilyä Jumalan puoleen. Tarkkuus oli kuitenkin aikalailla hakusessa.

Ajattele meneväsi suurin odotuksin kauhuelokuvaa katsomaan (ja jopa maksat siitä) ja parin tunnin jälkeen on vain vähän hätä - ja sekin johtuu virvoitusjuomasta.

©Uusi tie

Lennoxin kirja perustuu kokemukseen väittelyistä, vaikkapa juuri jo mainitun Dawkinsin ja muiden uusateistien kanssa. Kyse oli siis suurista julkisista väittelyistä, eräänlaisista showmittelöistä. Kirja on ikäänkuin tämän kaiken loppupohdiskelua.

Kirjassa on useita mielenkiintoisia lukuja. Tässä blogikirjoituksessa ajattelin esitellä lyhyesti ajatuksia "Onko ateismi myrkyllistä? ja Onko uskonto myrkyllistä?" -lukujen ääreltä. Luvuissa on kyse eräänlaisesta vastavedosta Dawkinsin Kuvittele John Lennonin kanssa -aatokselle.
Kuvittele, ettei ole itsemurhapommittajia, ei syyskuun 11. päivää eikä Lontoon metroiskua, ei ristiretkiä, ei noitavainoja, ei ruutisalaliittoa, ei Intian jakoa, ei Israelin ja Palestiinan sotaa eikä serbien, kroaattien ja musliimien välistä verilöylyä, ei juutalaisten vainoamista 'Kristuksen tappajina', Pohjois-Irlannin 'vaikeuksia', ei 'kunniamurhia'; ei kiiltäväpukuisia, tupeerattuja TV-evankelistoja huiputtamassa rahaa hyväuskoisilta...
Luulisin monen kykenevän kuvittelemaan maailman ilman tätä kaikkea. Itse asiassa toivovan sellaista maailmaa ja tehden työtä sen toteutumisen eteen.

Lennox ei lähde liiaksi uhritilastojen vertailuun tai ateistien kauhutekojen luettelointiin. Toki 1900-luvun veroista ei maailmanhistoriasta löydy.

Teollisen mittakaavan saavuttanutta ihmisten teurastusta on harjoitettu kaikenlaisten jumalattomien aatteiden nimissä. Tuhatluvut muuttuivat miljooniksi. Moni varmaan mielellään kuvittelisi maailman ilman vaikkapa kolmikkoa Hitler, Stalin ja Mao, muistuttaa Lennox.

Lennox
©Christliches Mediemagazine Pro
©Wikipedia

Uusateistit pesevät kätensä näistä viime vuosisadan kauheuksista ja näkevät niissä "poliittisen uskonnon" ilmentymiä. Dawkins peräti häikäisee. "Vaikka myönnettäisiin, että ateismi oli Hitleriä ja Stalinia yhdistävä tekijä, heillä molemmilla oli myös viikset, samoin kuin Saddam Husseinilla. Entäs sitten?" "Kaikilla kolmellahan oli myös nenä", vitsailee Lennox järkeilyn laadusta.

Lennox syystäkin käsittelee uusateismin sävytöntä ja hieman erikoista 1900-luvun historian lukutapaa. "Poliittisesta uskonnosta" Natsi-Saksasta puheen ollen, koen Michael Burleighin (s. 1955) Kolmas valtakunta - uusi historia (2004) hyvinkin ajankohtaiseksi.

"Horina Hitleristä on vääristelevää. Hitler oli kristitty ja erittäin hyvissä väleissä katolisen kirkon kanssa..." -tyyppiset nettikeskustelukommentit jäävät omaan arvoonsa. Sävyllisyyttä keskustelu saa kuitenkin puolin ja toisin.

"En usko, että maailmassa on yhtään ateistia joka tuhoaisi puskutraktorilla Mekan - tai Chartresin katedraalin, Yorkin tuomiokirkon tai Notre Damen", Dawkins esittää. Tosiasia on, että tuhansittain pyhäkköjä on hävitetty ateismin nimissä  - ei aina puskutraktorilla, vaan myös räjähteillä.

Kaiken kaikkiaan yksin Josif Stalin (k. 1953) sulki yli 50 000 pyhäkköä. Hänen tunnetuin tuhoamansa pyhäkkö taitaa olla Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa - räjähtämällä se hävitettiin ja tilalle tulivat aikanaan uima-altaat.

Lennox tuo aiheellisen huomion usein hyvin läntiseen keskusteluun. Syytä olisi kuulla Itä-Euroopan ihmisten kokemuksista. Lennox kertoo puolalaisten ystäviensä suorasukaisesta arviosta.
Dawkins on kadottanut yhteyden 1900-luvun realiteetteihin. Tulkoon tänne puhumaan kanssamme, jos hän todella on avoin kuulemaan todisteita ateismin ja hirmutekojen välisestä yhteydestä.
Lopetan tämän blogikirjoituksen pariin loppuhuomioon. Itseäni ihmetyttä uusateismin ilmiö ja sen aikaansaama usein kristillinen vastakirjallisuus. Erityisesti sen määrä.

On useita hyviä teoksia uusateismin ilmiöstä ja kriittisiä puheenvuoroja siihen liittyen. Lennox on monesti kirjassaan paremmasta päästä. Tässä olen käsitellyt uskonnon ja ateismin "myrkyllisyyttä". Lennox pääse kylläkin ohi tietyn tilastomässäilyn. Olennaisempi huomiohan on se, että ihmiset tappavat.

Itse olen tähän aiheeseen jo hieman puutunut. Kovinkaan paljon enemmän huomiota sille ei ehkä ole tarvetta antaa, ainakaan sen karkeimmassa muodossa.

Keijukaiset muuten unohtuivat. Ehkä syystäkin, kaiken väittelyn jälkeen. Puutarhuri onkin tärkeämpi.


Tähtäimessä Jumala -kirjan toiseen esittelyyn voi tutustua täällä Areiopagi.fi -sivustolla.