24. huhtikuuta 2014

Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen

Kännissä, ottaneet liikaa. Yksi ensivaikutelmista kun ylösnousemuksesta puhuttiin ensimmäistä kertaa julkisesti. Eivät he ole humalassa, joutui itse apostoli Pietari vakuuttamaan, olihan vasta aamu. Ei ihan lupaava alku.

Kristuksen ylösnousemuksesta riippuu paljon. Itse asiassa koko kristinusko, kaikkinensa. Sen mukana seisoo tai kaatuu kaikki. Ilman sitä vaikkapa Johann Sebastian Bachin (k. 1750) Matteuspassio tai taidokkaat katedraalit ovat pohjaa vailla. Turhia pitkälti. Säälittävimpiä ovat itse kristityt, lainatakseni apostoli Paavalia.

Kaikenlaisia varotoimenpiteitä oli tehty. Kristuksen haudalle asettiin vartio ja hauta sinetöitiin. Tyhjä hauta olisi johtanut vielä pahempaan villitykseen, muistutettiin.

Kyynisimmät nimittäin ajattelivat, että opetuslapset varastavat ruumiin ja sanovat sitten: "Hän on noussut kuolleista."

Ylösnousemus
©Pravmir.ru

Ylösnousemus oli yllätys. Erityisesti sitä se oli opetuslapsille ja muille Kristuksen seuraajille. Evankeliumien kuva heistä ei ole kovin imarteleva. Suurin osa heistä ei ollut mailla eikä halmeilla tositilanteessa. Puhetta toki oli riittänyt, jopa uhmakasta, mutta tiukan paikan tullen kovin tyhjää oli. Ydinjoukko taisi jopa ottaa nokoset. Pietari - kallioksi kutsuttu - mureni jo ensikättelyssä.

Kukaan ei huuda: "Tiesin! Koko ajan tiesin." Magdalan Maria aivan alkajaisiksi oletti, jonkun nimenomaan vieneen ruumiin. Opetuslapset ovat aikalailla viimeisten joukossa uskomassa ylösnousemukseen. Kristus jopa torui heitä kovasydämisyydestä.

Hyväuskoisia he eivät ainakaan olleet. Apostoli Tuomas jopa ykskantaan tokaisi: "En usko." Hän peräti asetti ehdot uskoakseen: "Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."

Kaikkein epäluuloisinkin joutuu, ainakin luulisin niin, hämmästelemään "kirkon arvoitukseksi" kutsuttua. Ristin juurella kirkko oli pienimmillään, pieni joukko. Kourallinen voisi sanoa. Eikä se tästä paljoa kasvanut lähiaikoina. 100-luvulla oltiin kymmenessä tuhannessa. Miljoonissa oltiin vasta parinsadan vuoden päästä.

Opetuslapset nokosilla
©Канон и традиция

Pieni joukko. He kohtasivat ylösnousseen Kristuksen. Heidän elämänsä muuttui. He eivät saaneet Kristukselta opaskirjaa. Hän ei kirjoittanut mitään, vaan vain piirteli kerran hieman hiekkaan. Kristus ilmestyi heille. Kristus oli myös heidän kanssaan, heidän keskuudessaan. Myöhemmin he kertoivat olevansa Kristuksessa, kuten Paavali asian toistuvasti ilmaisi.

Ylösnousemus mullisti kaiken. Se rikkoi tutut ajatuskulut. Se ikään kuin otti valtaansa. Se pelästytti suunnattomasti eivätkä opetuslapset aluksi tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he olivat. Aikoinaan he olivat pähkäilleet mitähän kaikki puhe kuolleista ylösnousemisesta edes tarkoittaa. Nyt he kohtasivat ylösnousseen Kristuksen eivätkä sanat oikein riiittäneet. Evankeliumeissa on ties kuinka paljon kerrostumia, jännitteitä, kiusallisia tietoja opetuslapsista ja ties kaikenlaista toimitustyötä, mutta mainostoimiston kautta aineisto ei ole mennyt.

Paavali on luku itsessään. Aluksi hän vainosi kristittyjä, jopa murhanhimoisesti kerrotaan. Eräs kristitty oli kivitetty ja Paavali tyytyväisenä katseli vierestä tätä veristä tapahtumaa. Hän oli jopa ollut joskus mukana teloittamassa. Matkalla Damaskukseen jatkamaan vainoa kaikki muuttui.

Vainoaja muuttui juurta jaksain. Muutos oli mullistava. Kädestä pitäen, joksikin aikaa sokeutunut, Paavali jouduttiin taluttamaan. Aikanaan hän kertoi itselleen kaikkein arvokkainta olevan Kristuksen tunteminen. Kaikki muu oli toissijaista, roskaa jopa.

Paavali
©Wikipedia

Paavalilla on kaunis ilmaisu. Hän kertoo kuinka elämä on "kätkettynä" ylösousseessa Kristuksessa. Ylösnoussut Kristus on elämä ihmiselle. Nyt kätkettynä, salaisena elämänä.

Vuonna 107 eräs Ignatios vietiin vangittuna kohti Roomaa. Iäkäs piispa oli tuntenut apostoli Johanneksen. Nyt marttyyrikuolema odotti.
Tunnen synnytystuskien lähestyvän ... Älkää estäkö minua elämästä, älkääkä tahtoko minun kuolemaani, älkää lahjoittako maailmalle miestä, joka tahtoo kuulua Jumalalle, älkää liioin harhauttako aineellisuuteen. Antakaa minun päästä puhtaaseen valoon. Sinne saavuttuani vasta alan olla ihminen...
Ignatios kuoli Roomassa, sirkuksen petojen syömänä. Kirjeissään matkaltaan Roomaan hän pyysi, ettei häntä yritetä pelastaa. Pako ei olisi ollut mahdoton tai hänen vapaaksi ostamisensa.

Älkää estäkö minua elämästä, älkää tahtoko minun kuolemaani, hän pyytää. Kuolema on elämä hänelle, elämä kuolema. Näin hän vasta alkaa olla ihminen. Ignatioksella oli elämä "kätkettynä" jossain muualla. Lukuisia muita tällaisia "salaisia elämiä" on ollut. Nykyäänkin on.

Harva nykyään Ignatioksen tavoin syötetään sirkuksen pedoille. Vaja sata vuotta sitten kylläkin piispa Feofan kolmenkymmenen asteen pakkasissa upotettiin lukemattomia kertoja avantoon. Jo lyhyen ajan kuluttua piispan kehoon alkoi kertyä parin sentin paksuista jääkerrosta. Hän oli hädintuskin elossa. Lopulta hänet hukutettiin jokeen. Piispan kanssa tapettiin kaksi pappia ja viisi seurakuntalaista.

Pääsiäinen Pyhän Haudan kirkossa Jerusalemissa
©Pravoslavie.ru

Monet tietävät, että alkavat vasta olemaan ihmisiä. Nyt ei ole kyse t-paidan vaihtamisesta kauluspaitaan. Kyse on "kätketystä" elämästä, josta miljoonat ja taas miljoonat ihmiset yhä elävät - olkoon sitten t-paidassa tai kauluspaidassa.

Kätketyn elämän myötä ei tuhoudu aivosolut. Sitä kätketystä elämästä noussutta luovuuden, uteliaisuuden ja älykkyyden määrää on vaikea edes hahmottaa. Aivosolujen puuttuminen tai runsaus on totisesti "ekumeenista", eikä tunne rajoja. Surullinen ja samalla hauska on kertomus vankileiriltä.
Tuntikaupalla luennoitsija yritti todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Jumala oli vain porvarillinen keksintö. Meidän piti pitää itseämme onnellisina kun olimme Neuvostoliiton piirissä. Maailman täydellisimmässä maassa... Ajoittain luennoitsija yritti kouluttaa meitä. Hän kertoi meille, kuinka 'maapallo on pyöreä' ja hän oli täysin vakuuttunut siitä ettemme tätä tienneet. Hän oletti meidän olevan tietämättömiä siitä, että esimerkiksi Kreeta on 'niemimaa' tai että Roosevelt on jonkinlainen ulkoministeri. Hän jakoi näitä totuuksia järkkymättömällä varmuudella meidän täydestä tietämättömyydestämme..."


15. huhtikuuta 2014

Varhaiset kristityt

"Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan."

Muotivillitykset tulevat ja menevät, sekä aatteissa että vaatteissa. Viisaasti siis pohdittu. Varmaankin moni tietää kuinka "pienestä" on kiinni, että esimerksiksi jokin tuote tai teos menestyy. Toki laskelmoiden ja rahalla saadaan vaikkapa biisi soimaan ja kuulumaan. Klassikoksi ja ikivihreäksi tarvitaan kuitenkin sitä "jotain".

Vuonna 111, roomalainen virkamies mainitsee yhdessä kirjeessään "mielettömyyden valtaan" joutuneista alamaisista. Virkamies yrittää pysäyttää "taikauskon tartunnan" leviämisen ympäri maakuntaansa. Tämä kuulostaa suureelliselta. Kyse oli kuitenkin ihan arkisesta ylemmän virkamiehen kirjeenvaihdosta. Mielettömyys ja taikausko - kristinusko - oli virkamiehelle jotain tuntematonta ja eksoottista.

Vuonna 100 kristittyjen määrän arvioidaan olleen alle 10 000 henkilöä. Vauhti kiihtyi, ja 200- ja 300-luvuilla kristittyjä oli jo 10% Rooman valtakunnan väestöstä - noin 5-7 miljoonaa.

Sundkvist
©Kari M. Räntilä
©Helsingin ortodoksinen seurakunta

Ortodoksipappi Mikael Sundkvistin (s. 1967) Varhaiset kristityt -kirja (Perussanoma, 2011) esittelee yleistajuisesti varhaisten kristittyjen elämää ja ympäristöä. Toki on olemassa myös raskaansarjan teoksia aiheesta, mutta tämä ajankohtainen teos on hyvä johdanto aiheeseen.

Kristinuskon pienuus on varmaan syy siihen, ettei se jättänyt kovinkaan paljon jälkiä ei-kristillisiin lähteisiin. Toki jälkiä on siellä täällä, esimerkiksi Josefuksen (k. 100) Juutalaisten muinaishistoria -teoksessa, Tacituksen (k. 118) Keisarillisen Rooman historia -teoksessa ja jo mainitussa Plinius Nuoremman (k. 112) kirjeessä keisari Trajanukselle.

Uusi testamentti muodostaa tärkeimmän lähteen tiedolle varhaisista kristityistä. Äärimmäisen tärkeitä lähteitä ovat myös vuosina 95-150 kirjoitetut 1. Klemensin kirje, Ignatioksen kirjeet, Barnabaan kirje, Didakhe ja Hermaan Paimen. Osa näistä tai joskus jopa kaikki olivat osana kristittyjen Raamattua ennen Uuden testamentin lopullista muodostumista. Nykyään nämä "ulkopuolelle" jääneet tekstit voi lukea suomeksi Apostoliset isät -kirjasta (1989).

Ajattelin lyhyesti esitellä parisen aihetta kirjasta.
Naisten suurta lukumäärää kristillisissä seurakunnissa on myös selitetty kristillisen uskon heille tuomasta paremmasta asemasta ... siitä, että kristinuskon tuoma eettinen ohjeistus suojeli heitä ... Lasten heitelle jättöä pidettiin yleisesti moraalisesti hyväksyttävänä asiana. Tällöin nimenomaan tyttövauvat olivat heikommassa asemassa, kun taas poikia suosittiin. Kysymys abortista ja ehkäisystä ei ole vain meidän aikaamme kuuluva. Ensimmäisellä vuosisadalla monet naiset kuolivat abortin yhteydessä. Jos he selviytyivät hengissä, vahvat myrkyt ja epätarkat leikkausvälineet johtivat usein hedelmättömyyteen ... Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että näissä kuvioissa nimenomaan naiset olivat vaaravyöhykkeellä. Lähteet kielivät myös miesten haluttomuudesta ylipäätään perustaa perhe ja sitoutua yhteen naiseen. Miesten seksuaalisuus kanavoitui usein prostituutioon... Kristityt puolestaan omaksuivat juutalaisuuden perhekeskeisen etiikan. Jo kauan juutalaisten perheiden tapa kasvattaa kaikki heille syntyneet lapset oli herättänyt ihmetystä... Kun vielä aviomiehiä kehotettiin uskollisuuteen aviovaimojaa kohtaan, kristillinen liike näyttää tarjonneen naisille ja lapsille muuta yhteiskuntaa turvallisemman ympäristön. Sen piirissä eloonjäämismahdollisuudet olivat yksinkertaisesti suuremmat.
Ajankohtaisia nämä aiheet olivat jo kristinuskon varhaisina aikoina. En halua tuoda toisaalta esille liian monta esimerkkiä ajan hengestä varhaisina kristinuskon aikoina. Riittäköön maininta siitä, että vastasyntyneen kuristaminen hengiltä oli ihan "järkiratkaisu" ja verrattavissa hyötyeläinten jalostukseen. Tai se, että mies toivoo paluuseensa mennessä naisen hoitavan "pois" lapsen, jos se on tyttö. Ei ole ihme, että hämmästeltiin tapaa vastaanottaa ja kasvattaa kaikki syntyneet lapset.

Ristiinaulittu Kristus
©Pravoslavie.ru

Monesti ajatellaan köyhien ja orjien olleen erityisen kiinnostuneita kristinuskosta. Ei ajatuksessa ole mitään vikaa.

Orjuus oli avoin osa silloista yhteiskuntaa. Joillakin alueilla orjien osuus väestöstä oli 30% ja toisaalla vaikkapa 10%. Orjuuden historia on vaiheikas. Ei se ole voinut olla vaikuttamatta suhtautumiseen, että Kristuksen - itse ihmiseksi tulleen Jumalan - sanottiin ottaneen "orjan muodon". Jo apostoli Paavali myös puhui herran ja orjan "veljeydestä". Ei ehkä monen mielestä paljon.

Sivuhuomautuksena on kuitenkin muistettava, ettei edes ajatus orjuuden vääryydestä tai ajatus koko "rakenteen" synnillisyydestä olisi välttämättä juolahtanut mieleenkään. Monen nykyihmisen eettinen tuohtumus on aika lailla kristinuskon hapatetta. Menneisyydessä tuohtumus olisi ehkäpä liittynyt kotiorjan toistuvasti huonosti tekemään aamusiivoukseen. Ehkäpä olisi käynyt mielessä käydä ostamassa nuorempi "malli".

Köyhiin kuului 90% väestöstä. 100-luvulla kristinuskon arvostelija pilkkasi sitä, kun se koostui käsityöläisistä, suutareista, pesulan työntekijöistä, naisista, lapsista, orjista ja muista arvottomista. Liiaksi on kuitenkin tuotu esiin kristinuskon sijoittuminen köyhälistöön. Kyse on usein ollut marxilaisesta historiankirjoituksesta, jossa uskonto on saatu näyttämään tämänpuolisen hyvinvoinnin puutteen tuonpuoleisena korvikkeena.

©Pravoslavie.ru

Kristinusko puhutteli erityisesti urbaania keskiluokkaa, jos käytettäisiin nykysanoja. Köyhät muodostivat siis 90% yhteiskunnan väestöstä. Eliittiin kuului prosentin verran väestöstä. Nämä kaksi ääripäätä elivät aika lailla pysyvissä maailmoissa. Ajatus "sosiaalisesta liikkuvuudesta" ei ollut ajankohtaista. Vajaan 10% keskiluokka oli kuitenkin liikkuvampaa. Jo yllä mainitut ammatit olivat usein tästä "luokasta". Maaseudulla asui eniten väestöä ja sekin oli köyhintä. Vain vajaa 10% vestöstä asui kaupungeissa. Pakana sana muuten tulee latinan paganus-sanasta, joka tarkoitti alunperin vain maalaista. Vasta 300-luvulla kristinusko tavoitti todenteolla maalaisväestön.

Muutaman aiheen olen yleisesti esitelty yllä. Paljon muutakin mielenkiintoista voisi kertoa. Lopetan kahdella lainauksella. Jälkimmäinen kirjasta ja ensimmäinen jo mainitusta Pliniuksen kirjeestä vuodelta 111. Suosittelen avoimin mielin pohtimaan niitä. Liiallinen, pinnallinen ja sensaatiomainen takertuminen 300-luvun murrokseen kannattaa unohtaa. Mielessä voi pitää alussa lainattu Gamaliel-vanhuksen oivallus.
Monet ihmiset kaikista ikäluokista, kaikista yhteiskuntaluokista ja molemmista sukupuolista joutuvat syytteeseen sekä nyt että vastaisuudessa. Eikä tämän taikauskon tartunta ole levinnyt ainoastaan kaupunkeihin vaan myös kyliin ja maaseudulle. Näyttää kuitenkin siltä, että se voidaan pysäyttää ja parantaa. (Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle vuonna 111)
Kristillisen kirkon myöhempää mahtipontista historiaa ajatellen tuntuu joskus vaikealta aidosti tajuta, miten pienestä joukosta kristityissä vielä ensimmäisellä vuosisadalla oli kyse - muutamista tuhansista lähinnä Rooman valtakunnan suurkaupunkeja asettuneista ihmisistä...


6. huhtikuuta 2014

Viimeiset ensimmäisiä

"Sinä olet meille synninkatumuksen esikuvana. Rukoile, että Kristus antaisi meille tämän paaston aikana katumusta..." Jo vajaan viikon kuluttua ortodoksissa kirkoissa lauletaan: "Täytettyämme sieluja hyödyttävän nelikymmenpäiväisen paaston..."

Ensimmäinen veisu yllä on osoitettu Maria Egyptiläiselle (k. 522) paaston viimeisenä sunnuntaina ja toinen veisu saman viikon perjantaina laulettava. Lauantaina onkin jo Lasaruksen lauantai ja sunnuntaina Palmusunnutai. Näitä seuraa suuri viikko, joka huipentuu Kristuksen ylösnousemuksen juhlaan sunnuntaina.

Kiire tulee. Rukoillaan katumuksen lahjaa vielä paaston aikana ja piakkoin jo todetaan sen loppuneen. Kyseessä ei ole kiusantekeminen ortodoksiselta kirkolta. Ei tässä tehdä pilkkaa ihmisestä tai lällällää-tyylisesti uhitella.

12-vuotias tyttö karkasi kotoa. Ei ennenkuulumatonta, ei menneessä, eikä nykyäänkään. Joku karkaa, toinen viedään ja joku jopa myydään. Lasten, nuorten tyttöjen ja naisten hyväksikäyttö ja orjuuttaminen ei ole mennyttä maailmaa. Seksiteollisuus tai -orjuus ja monet muut riiston muodot vievät monta ihmistä.

Maria
©Pravmir.ru

Maria kaipasi huolenpitoa, välittämistä ja rakkautta. Tätä hän ei kotoa saanut. Epäselväksi on jäänyt kodin kaltoinkohtelun muodot. Ainakin ne saivat Marian lähtemään kotoa teini-ikäisenä. Hänen elämänsä oli sekoitus irstailua ihan omasta halusta ja itsensä myymistä "ilotyttönä".

Marialle tapahtui jotain hänen ollessaan 29-vuotias. Se tapahtui 400-luvun loppupuolella. Yli 15 vuotta elämästään hän oli viettänyt Egyptin Aleksandriassa, aikansa suurkaupungissa. Menoa ja vilskettä oli riittänyt.

Loppukesästä Maria huomasi satamassa lähtöä tekevän laivan. Määränpäänä sillä oli Jerusalem, pyhä kaupunki. Matkustajat koostuivat kirjavasta joukosta. Oli sekoitus viihdettä ja seikkailuja etsiviä, pyhiinvaeltajia ja turisteja. Maria päätti hetken mielijohteesta liittyä matkalaisten joukkoon. Matkan hän maksoi tarjoten "palveluitaan".

Ehkä moni tietää, kuinka elämässä voi tulla hetki, jolloin ei pääse eteenpäin, eikä taaksepäin, sivuillekaan ei pääse. Seinä tuli vastaan, ehkä sanotaan.

Maria yritti astua Pyhän Haudan kirkkoon Jerusalemissa. Joukot kulkivat pyhällä paikalla edestakaisin. Maria ei kuitenkaan kyennyt, ei sitten millään, astumaan kynnyksen yli - monesta yrityksestä huolimatta. "Oli sellainen tungos, että vain vaivoin pääsin kirkon ovelle. Ei se ollut kansa, vaan joku näkymätön voima, joka esteli minua pääsemättä kirkkoon, enkä minä jaksanut voittaa sitä. Nääntyneenä väsymyksestä menin syrjään, pyähdyin kirkon portaille ja painautuen kirkon seinää vasten..."

Syntinen nainen Kristuksen luona
©Pravoslavie.ru

Kauan itkettyään Maria näki Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ikonin kirkon eteisessä. Hän meni itseensä. Hän rukoili.
"Pyhä Neitsyt Valtiatar, joka olet synnyttänyt Herramme Jeesuksen Kristuksen, tiedän, etten monien syntieni tähden ole arvollinen katsomaan Sinun pyhää ikoniasi. Mutta koska Sinusta syntynyt Jumala tuli maailmaan kutsumaan syntisiä katumukseen, auta minua ja päästä minut kirkkoon kumartamaan Hänen pyhää ristiään. Lupaan sinulle, että heti kun olen nähnyt sen, luovun maailmasta ja kaikista sen nautinnoista ja alan kulkea pelastuksen tietä, jonka Sinä minulle osoitat."
Maria tunsi häivähdyksen rauhasta. Hän pystyi astumaan kirkkoon. Hän kumarsi Kristuksen ristiä. Hiljaa ja hartaasti, pysähtyen ensikerran elämässään. Hän palasi ulos muuttuneena. Eteisen ikonin edessä hän kuuli äänen sanovan: "Mene Jordanin tuolle puoleen ja löydät rauhan."

Synnintunnustuksen ja ehtoollisen vahvistamana hän siirtyi erämaahan. Loppuelämänsä hän vietti erämaan yksinäisyydessä - 47 vuotta. Vasta 17 vuoden jälkeen kiusaukset, entisen elämän muistot vaimenivat. Yksinäisyys oli Marian osa. Vasta elämänsä loppupuolella hän tapasi erään munkin, joka toi hänelle ehtoollista. Munkki oli kahdenkymmenen päivän matkan päästä tullut. "Sattuma" on väärä sana kohtaamiselle. Maria kertoi munkille koko elämänsä - jättämättä mitään pois. Maria oli löytänyt rauhan sisimpäänsä ja se löytyi yksin Jumalan luona.

Ehtoollisesta osallistuminen

Ortodoksinen kirkko on halunnut kertoa tämän naisen elämästä suuren paaston viimeisenä sunnuntaina. Marian elämästä voi oppia paljon ja se toimii esimerkkinä.

Viimeiset ovat ensimmäisiä ja ensimmäiset viimeisiä. Tuttua monelle. Paljon muitakin tällaisia opetuksia on kristinuskossa, missä "maailman" mitat eivät päde, vaikka niin mielellään moni haluaisi "reseptin" tai "kaavan" armolle ja rakkaudelle.

Kristus kertoi vertauksen palkkalaisista, jotka tulivat viime hetkinä töihin. He saivat saman palkan, kuin jo aamulla töihin tulleet. Rakkautta, armoa ja rauhaa ei jaeta mitalla tai jonkin jumalallisen "työehtosopimuksen" mukaan. Ollaan suoritusten, saavutusten ja ansioitten tuolla puolen.

Mariassa kiteytyy hyvin monta Kristuksen opetusta ja kristinuskon ydinasiaa. Syystäkin häntä muistellaan paaston viimeisenä sunnuntaina - kutsuna, muistutuksena ja lohtuna.

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ikoni

Ortodoksisen pääsiäisyön opetuspuhe kiteyttää asian ikimuistoisesti:
Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion. Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa. Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään. Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä. Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään, sillä valtias on jalomielinen: hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin, hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle. Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen: tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa. Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää. Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta...


Blogikirjoitus perustuu paastoluentoon Helsingin ortodoksisen seurakunnassa Kotikirkossa 6.4.2014. Seurakunnan papit alustivat paaston sunnuntai-illoin eri aiheista.