23. helmikuuta 2014

Hauskoja kertomuksia 4

Hauskoja ja opettavaisia kertomuksia on paljon. Luonnehdinta hauska ei aina ole ihan sopiva, mutta ehkä se edes jotenkin sopii alla oleviin. Osa on ihan vain opettavaisia.


Kaunein "ikonostaasi"...

"Olin 80-luvulla ensimmäisiä kertoja Neuvostoliitossa. Aika oli tuolloin uskontovastainen, vaikka joitakin kirkkoja oli tietenkin toiminnassa. Kiersimme Pietarin kirkoissa ja osallistuimme jumalanpalveluksiin. Itseäni kosketti eniten Smolenskin hautausmaalla käynti ja siellä nähty puinen korkea aita. Tuo aita oli tehty todennäköisesti kahdesta syystä.

Ensiksikin varmaan siksi, etteivät uskovaiset olisi päässeet autuaan Ksenian haudalla rukoilemaan ja osoittamaan rakkauttaan yhdelle kaupungin suojeluspyhistä. Toinen syy kenties oli se, etteivät ihmiset olisi ottaneet kaikkia haudan hiekkoja ikään kuin reliikeiksi mukaansa.

Ksenia
©Pravoslavie.ru

En tiedä. Tiedän vain sen, mitä näin nuorukaisen silmin: koko valtava aita oli tapetoitu uskovaisten esirukouspyynnöillä ja kiitoksilla Ksenian esirukousten voimasta tapahtuneiden ihmeiden johdosta. Ihmiset olivat saaneet rukousvastauksen mitä moninaisimpiin ongelmiin, hätään, puutteisiin. Tuo puinen aita julisti koko Pietarille: 'Ihmeellinen on Jumala pyhissään' tai 'Vanhurskaat huutavat ja Herra kuulee'.

Minulle tuo sittemmin purettu lauta-aita on jäänyt muistoihin yhtenä kauneimmista 'ikonostaaseista', jonka olen nähnyt..."

Ortodoksipappi Jyrki Penttonen kirjassa Pyhä auttaja autuas Ksenia (Lintulan luostari, 2014)


Raamattunäkemyksen aapinen

"Ortodoksisen raamattukäsityksen aapinen ilmenee kauniisti katsomalla alttaripöytää. Kunniapaikalla keskellä pöytää makaa kirja. Kyse ei ole koko Raamatusta, vaan juuri evankeliumikirjasta - sisältäen Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit.

Alttari
©Wikipedia

Tämä Kristuksen elämän, kärsimyksen, kuoleman ja opetuksen 'sanallinen ikoni' asetetaan 'syrjään' - sivummalle - vain liturgiassa, ortodoksisessa ehtoollisjumalanpalveluksessa. Tietyssä kohdassa sen tilalle tulee malja ja lautanen, leipä ja viini.

Evankeliumeista luetaan ja saadaan kuulla Kristuksesta. Sivummalle evankeliumikirja asetetaan, vain ja ainoastaan, kun on aika syödä ja juoda Kristusta..."

Ortodoksipappi Lars Ahlbäck (s. 1978) alustuksesta ortodoksisesta raamattunäkemyksestä kirkkoon liittymistä harkitseville


Marmeladov säälistä

"Meitä voi sääliä vain hän, joka säälii kaikkia ja ymmärtää kaikkia ja kaikkea, hän on ainoa, hän on myös Tuomari. Hän tuomitsee kaikki ja antaa anteeksi niin hyville kuin pahoille, niin viisaille kuin nöyrille. Ja saatuaan kaiken päätökseen Hän puhuu myös meille: Tulkaa, hän sanoo, myös te! Tulkaa te juopot, tulkaa te heikot, tulkaa te häpeämättömät! Ja tulemme kaikki, vailla häpeää, ja astumme Hänen eteensä. Hän sanoo: Te olette sikoja! Eläinten kaltaisia ja tapaisia, mutta tulkaa tekin! Silloin viisaat ja ymmärtäväiset korottavat äänensä: Herra! Miksi otat nuokin luoksesi?

Hän vastaa: Siksi, te viisaat, otan nämä luokseni, siksi, te ymmärtäväiset, otan nämä luokseni, että yksikään heistä ei pitänyt itseään sen arvoisena... Hän ojentaa meille kätensä, ja me lankeamme maahan... ja itkemme... ja ymmärrämme kaiken! Silloin me ymmärrämme kaiken! Ja kaikki ymmärtävät... Herra, tulkoon sinun valtakuntasi!"

Fjodor Dostojevski, k. 1881, Marmeladov-hahmo Rikos ja rangaistus -kirjassa. Suomentanut Olli Kuukasjärvi (Otava, 2008)


Suuri oivallus

"Tuskakseni sain ymmärtää, että filosofin 'työllä' ei Esa Saarisen, Pekka Himasen ja muutaman yliopistotutkijan ja -lehtorin lisäksi elä kovin moni. Filosofi voi olla vain sivutöikseen. Mutta suurempi tuska oli se, että yliopistofilosofia oli kovin kaukana lukion filosofian kursseista – ja niiden elämän kokoisista kysymyksistä.

Siis takaisin professorin vastaanotolle. Hän odotti, että minulla olisi jokin ongelma koskien tutkimusaiheen valintaa, mutta ei: minulla oli ongelma koskien oman ELÄMÄNTIEN valintaa. 'Kahden vuoden filosofian opintojen jälkeen haluaisin viljellä perunaa, työntää käteni kyynärpäitä myöten multaan!' parahdin. Professori näytti pelästyneeltä, inhimillisen todellisuuden ja epävarmuuden yllättämältä. 'Tässä on nuorukainen, joka pohtii OMAA elämäänsä!' Hätääntyneellä katseellaan hän mittaili uloskäyntejä, joiden tukkeena minä kuitenkin istuin kysymyksineni.

Pappi Tuomas Kallonen
©Outokummun Seutu

Tuolla hetkellä sain suuren oivalluksen: minun janoni ei sammuisi tässä talossa. Ei edes opiskelijoiden illanvietoissa. Olin kurkkuani myöten täynnä viisastelua ja käsitteillä miekkailua. Halusin päästä käsiksi ytimeen, elämän ytimeen, siihen mistä nousevat rakkaus, kauneus, hyvyys, ihmetys - kaikki elämän suurimmat asiat!"

Ortodoksipappi Tuomas Kallonen, Teologiaa opiskelemaan -sivustolla


Kirkollinen ura?

"Luulisin, että ne kaksi piispanvihkimystä, jotka toimitettiin täällä Solovetskissa on selkeä viesti niille munkeille, joiden pää pyörii ajatuksesta piispuudesta ja luulevat, ettei elämää ole, jos he eivät kolmekymppisinä ole arkkimandriittoja...

Isä Panteleimonin vihkimys piti olla 10. elokuuta, mutta se jouduttiin siirtämään. Ilmoittaessani tästä Panteleimonille hän sanoi: 'Ehkäpä se voitaisi kokonaan peruuttaa?' Kiitos piispa Panteleimon näistä sanoista, ne lämmittivät sieluani.

Piispa Panteleimon
©Pravmir.ru

Meidän tulisi lähestyä piispuutta tällä tavalla. Jos se on osasi, vastaanota se, jos ei, jatka siinä missä olet. Loppujen lopuksi emme tule seisomaan Jumalan edessä arvojärjestyksessä, eikä koruristien määrän mukaan tai palvelitko mitralla tai tavallisella päähineellä. Saattaapi olla, että patriarkka tulee siivojanaisen jälkeen ja katsoen häntä silmiin pyytää: 'Maria Ivanovna, hyvä olisi jos rukoilisit puolestani...'"

Patrkarkka Kirill, s. 1946, puheesta 22.8.2010 Solovetskin luostarissa


Blogikirjoituksen kertomukset ja opetukset ovat olleet esillä Sana papilta -blogin Facebook-sivulla.  Tykkäämällä Facebook-sivusta saa sivun päivitykset omalle Facebook-aikajanallensa.


4. helmikuuta 2014

Uskoa etsimässä

"Usko on tie, jota pitkin Jumala ja ihminen kulkevat toisiaan vastaan. Ensimmäisen askeleen ottaa Jumala, joka on aina ja ehdottomasti uskonut ihmiseen... Jumala kutsuu ihmistä joko aivan kouriintuntuvalla tavalla tai salaisesti, näkyvästi tai aivan vaivihkaa... Usko on salaisuus ja mysteeri..."

Uskosta puhutaan paljon. Ehkäpä sana on jopa kärsinyt inflaation. Sanalla on myös usein ahdisteltu. Oletko uskossa, jossain saatetaan ehkä kysyä. Joku saattaa pohtia uskoaan ja sen määrää kivuliaan paljon.

Itse koen vieraaksi puheen uskossa olemisesta. Itselleni tulee melkein mieleen kylvyssä oleminen. Ihan kuin usko olisi jotain, missä voi olla jotenkin -ssa.

Tietenkin ortodoksinen kirkko puhuu uskosta. Täytyyhän sen. Liturgiassa sanotaan esimerkiksi näin: "Uskon yhteen Jumalaan..." ja "Uskon, Herra, ja tunnustan..."

"Usko on tie...", kertoo lainauksessa yllä metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966). Itse asiassa kristinuskon ensimmäinen nimi oli juuri yksinkertaisesti tie. Ortodoksit seisovat jumalanpalveluksissa ja tämä ilmentää tiellä olemista. Kaikki seisovat ja samaan suntaan. Ei siellä ole ketään, joka istuu paikallaan silleen uskossa tai maalissa.

©Pravmir.ru

Otetaan jo mainittu metropoliitta Ilarion esimerkiksi. Hän kasvoi Neuvostoliitossa ja otti yhdessä äitinsä kanssa vastaan kasteen. Ilarion - silloin Grigori - oli 11-vuotias ja äiti 38-vuotias. Kaste toimitettiin kotona, salaa.

Jumalanpalveluksissa he alkoivat käydä, kun Grigori oli 13-vuotias. 15-vuotiaana Grigori alkoi auttaa apulaisena alttarissa. Koulussa hänen käyntinsä "siellä" oli huomattu ja eräs opettaja uhkasi erottamisella. Teini-ikäinen Grigori totesi, että hänen mahdotonta jättää "se". Asia jotenkin unohtui ja Grigori valmistuikin ja siirtyi opiskelemaan konservatorioon.

Metropoliitan esimerkki on ehkä aika vähäinen. Kannattaa silti ehkä hetki pohtia miten itse toimisi, jos vaikkapa opettaja, rehtori tai yliopiston opintoneuvoja vihjailisi erottamisella koska käy "siellä". Tai jos pomo ottaisi asian esiin yt-neuvotteluissa. Ehkä metropoliitan esimerkki on lähempänä meitä, kuin vaikkapa muinainen marttyyri tai pylväskilvoittelija.

Toki moni on aatteen tai ehkäpä vaatteen vuoksi kapinoinut. Mellakoinut tai jotain muuta. Aate onkin usein "kouriintuntuva" ja sen edestä voi kuolla. Grigori teki valinnan, tietämättä tulevaa. Hän valitsi jotain niin arkaa ja särkyvää, lahjaa pohjimmiltaan - armoa siis.

Grigori
©Pravmir.ru

Suomalaiselle nuorelle tai miksei aikuisellekin, voi olla hieman vaikea kuvitella uskoa ja kirkkoa vapautena. Uskovaisethan ovat orjia ja kirkko tukahduttava, taitaa olla aika yleinen luulo. Ehkäpä mielikuvissa on perää, tiettyyn pisteeseen, ja siten ne lienevät aiheellinen muistutus.

Tapanani on joskus kertoa nuorille opskelijaystävästäni, joka kasvoi kommunistisessa maassa. Usko ja kirkko oli hänelle vastakastettuna teini-ikäisenä juuri vapautta, mahdollisuus "hengittää" - olla ihminen. Ajatella, tuntea...

"Usko on salaisuus ja mysteeri..." Paljon varmaan ihminen voi kertoa uskon tiestään. Olosuhteita, tapaamisia, kokemuksia, älyllisiä oivalluksia, luettua, nähtyä, epäilyksiä ja ties mitä. Väittäisin silti, että aina jotain jää selittämättömäksi.

Ehkä ihminen ei tätä aina tiedosta. Se mitä ei voi selittää on lahjaa - armoa, sanottaisiin toisin sanoin. "Ensimmäisen askeleen ottaa Jumala, joka on aina ja ehdottomasti uskonut ihmiseen..." Aina ja ehdottomasti.

Luulisin, että moni kykenee tajuamaan asian, jos hän miettii vaikkapa ystävää tai rakasta. Paljon hän voi kertoa tapaamisesta, yhdessä eletystä ja koetusta, suhteen koukeroista, ylä- ja alamäistä, tasaisesta arjesta ja ties mistä, mutta jotain suurta ja ihmeellistä jää tavoittamatta. Luulen, että en puhu pötyä.

Kurskissa vuonna 1943
©Bored Panda

Uskoa ei kukaan hallitse. Ei edes kirkko. Ei se osaa, eikä edes halua. Tai ehkä, ollakseen rehellinen täytynee todeta että se on joskus langennut tähän hallitsemisen syntiin. Taas ja taaskin se on, ehkäpä vähän uteliaana, halunnut kokeilla hallita. Yritys on kuitenkin ollut tuomittu epäonnistumaan, alati uudestaan.

Ei kukaan hallitse uskoa. Se on syttynyt "erämaissa" ja sammunut pappiloissa. Pohjimmiltaan syytös vaikkapa aivopesusta ei pidä paikkaansa. Eihän edes kirkko hallitse uskoa. Se on itse asiassa aika kykenemätön tämän salaisuuden edessä. Salainen "jokin" jää aina, se ratkaiseva osuus. Tiedätte kenen osuudesta puhun...

Moni ehkä pyytää merkkiä. Jos ei pyydä, ehkä salaisesti toivoo sellaista. Ken tietää. On kuitenkin hyvä muistaa, että on jopa vaarallista pyytää sellaista.

Vastuu kasvaa samassa suhteessa. Ihminen voi miettiä onko hän valmis siihen, että elämä muuttuisi selvän merkin ja vastauksen myötä. Samanlaisena se ei enää jatkuisi, sen voin taata ja monien pyhien esimerkki kertoo mitä saa "maksaa" vastauksesta. Yksin Jumala tietää mitä vastaus merkitsisi juuri sinun kohdallasi.

©Pravoslavie.ru

Helposti myös unohtuu, että on jo saanut kutsuja, merkkejä, osviittaa tai aavistuksia riittämiin. Jo niissä on usein paljon. Uskoakin on enemmän kuin tajuaa.

On hyvä muistaa, ettei usko sulje pois kysymyksiä, epäilyksiä tai kipuilua. Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) muistutti, että Kristus sanoi: "Minä sanon teitä ystävikseni..." (Joh. 15:15). Piispa peräti sanoi kysymysten ja jopa epäilyksen olevan oikeus ja velvollisuus, tämän ystävyyden vuoksi.

Eräs on kauniisti kirjoittanut seuraavasti:
Jeesus ei ole nirso uskon laadusta. Hän ottaa mitä saa, niin sanoakseen, ja antaa enemmän kuin saa. Hän ottaa uskomme vakavammin kuin me itse otamme sen ja tekee siitä enemmän kuin me voisimme. Hänen vastauksensa uskoomme on suurempi kuin uskomme… Katso häntä, joka alati katsoo sinua. Katso häntä, millä tahansa uskollasi, vaikka kuinka hataralla, häilyvällä ja epäilyksen sekoittamalla. Katso häntä millä tahansa uskolla ja tiedä että huolesi uskosi vähyydestä on itsessään uskon merkki. Älä katso uskoasi. Katso häntä. Jatka katsomista ja usko hoituu itsestään."


Blogikirjoitus perustuu Mellunmäen Aleksanteri Syväriläisen kappelilla kokontuvan katekumeeni-ryhmässä ja myös Ortodoksisuus tutuksi -tapaamisessa pidettyyn alustukseen ja keskusteluun.