20. tammikuuta 2014

Hauskoja kertomuksia 3

Hauskoja ja opettavaisia kertomuksia on paljon. Luonnehdinta hauska ei aina ole ihan sopiva, mutta ehkä se edes jotenkin sopii alla oleviin. Ajateltavaa niistä varmaan saa.

Kuka on lähimmäiseni?
Metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966) erässä opetuspuheessa kertoi tapahtumasta ollessaan pappismunkki Liettuassa. Kuka on lähimmäiseni, olikin opetuspuheen aihe.

Metropoliitta Ilarion
©Pravmir.ru
Asuin tuolloin Liettuassa, syrjäisellä alueella. Olin neljän pienen köyhän seurakunnan kirkkoherra, kaikki neljä kaukana toisistaan. Kerran minua pyydettiin toimittamaan muistopalvelus venäläisellä hautausmaalla, joka oli hyvin kaukana. Hankala oli sinne päästä ja julkista liikennettä ei ollut. Kanttorin kanssa toimitimme muistopalveluksen. Läsnä oli yli sata ihmistä, jotka tulivat lähes kolmellakymmenellä autolla. Muistopalveluksen päätyttyä pyysimme heiltä kyytiä, edes lähimpään kylään. Satoi kaatamalla. Vuoronperään jokainen kieltäytyi kohteliaasti. Muistoateria ravintolassa kuulema odotti ja se oli toisessa suunnassa. Aloimme siis kanttorin kanssa kävelemään, maalaistiellä, tietämättä oikeastaan mihin suuntaan mennä. Olimme päässeet vähän matkaa, kun auto tuli rinnalle. Autossa oli liettualainen pariskunta, jotka olivat olleet läsnä muistopalveluksessa. Kysyin oliko heidät kutsuttu muistoaterialle ravintolaan. "Saimme kutsun, mutta koimme tärkeämmäksi auttaa ortodoksipappia, kuin mennä ravintolaan", he vastasivat. He olivat ainoat katoliset, yli sadan ortodoksin joukossa. Kuka oli tuolloin lähimmäiseni?

Hän on ateisti...
Ylidiakoni Andrei Kurajev (s. 1963) kertoi kerran ihmisten mielikuvista hänestä. Kaikille hänen tyylinsä opettaa ei ollut mieleen. Hieman humoristisesti ylidiakoni kertoi kuinka häntä pidetiin jopa ateistina. Syy oli kuvaava, monella tapaa. Hän on itse asiassa ateisti, väitettiin, sillä hän ei päivällisellä puhunut yhtään mitään uskonnosta.

Kurajev
©Pravmir.ru

Älä ensimmäisenä lopeta taputtamista
Käynnissä on paikallinen puoluekonferenssi (Moskovan alueella). Sitä johtaa aluekomitean uusi sihteeri äskettäin istumaan pannun sijasta. Konferenssin lopulla hyväksytään uskollisuuden vakuutus toveri Stalinille. Kaikki tietenkin nousevat (aivan samoin kuin konferenssin aikana kaikki olivat pompanneet seisomaan joka kerta kun hänen nimensä mainittiin). Pienessä salissa pauhaavat 'myrskyisät suosionosoitukset, jotka laajenevat kunnianosoitukseksi'. Kolme minuuttia, neljä minuuttia, viisi minuuttia ne jatkuvat myrskyisinä ja aina vain laajenevat kunnianosoituksiksi. Kämmeniin koskee jo. Kohotetut kädet alkavat jo puutua. Vanhemmat henkilöt hengästyvät jo. Tilanne tuntuu jo sietämättömän typerältä niistäkin, jotka jumaloivat Stalinia vilpittömästi. Mutta: kuka uskaltaa lopettaa ensimmäisenä? Tämän voisi tehdä aluekomitean sihteeri, joka seisoo puhujakorokkeella ja joka juuri luki viestin. Mutta hän on uusi mies, hän on vangitun edeltäjänsä paikalla, hän pelkää! Salissahan seisoo taputtamassa myös NKVD:n miehiä jotka tarkkaavat, kuka lopettaa ensimmäisenä!
©Krasnal Bansky
... Ja nimettömässä pienessä salissa johtajan tietämättä suosionosoitukset jatkuvat kuusi minuuttia! seitsemän minuuttia! kahdeksan minuuttia! He ovat hukassa! He ovat tuhon omat! He eivät enää voi lopettaa, ennen kuin kaatuvat sydänhalvaukseen lyöminä! Salin perällä tungoksessa voi edes pinnata vähän, taputtaa harvemmin eikä niin kiivaasti, niin raivoisasti, - mutta entä korokkeella, kaiken kansan näkyvillä?! Paikallisen paperitehtaan johtaja, itsenäinen voimakas mies, seisoo puhemiehistön korokkeella ja tajuaa tilanteen valheellisuuden ja mahdottomuuden mutta taputtaa! - yhdeksän minuuttia! kymmenen! Hän katsoo surullisesti aluekomitean sihteeriin, mutta tämä ei uskalla lopettaa. Mieletöntä! Joukkohulluutta! Alueen johtajat katsovat toisiinsa heikko toivo mielessään, mutta riemun ilme kasvoillaan ja taputtavat kunnes kaatuvat, kunnes heitä aletaan kantaa paareilla ulos! Ja vielä silloinkaan jäljelle jääneet eivät horju! ... Ja yhdennellätoista minuutilla paperitehtaan johtaja palauttaa asiallisen ilmeen kasvoilleen ja istuutuu paikalleen puhemiehistön pöydän taakse. Ja ihme ja kumma! - minne kaikkosi yleinen hillitön sanoinkuvaamaton innostus? Kaikki lopettavat kerralla ja samalla läiskähdyksellä istuutuvat. He pelastuivat! Orava äkkäsi loikata pyörästä! Mutta juuri tällaisesta tunnistetaan itsenäiset ihmiset. Juuri näin heidät poistetaan. Paperitehtaan johtaja vangitaan samana yönä. Hänelle paiskataan helposti aivan muusta syystä kymmenen vuotta. Mutta 206:n (lopullisen kuulustelupöytäkirjan) allekirjoittamisen jälkeen tutkijaviranomainen muistuttaa hänelle: - Älkää milloinkaan lakatko ensimmäisenä taputtamasta!
Aleksandr Solženitsyn (k. 2008)
GULAG - Vankileirien saaristo


Kirkkokäyttäytyminen
300-luvulla eli monia suuria kirkkoisiä. Gregorios Teologi on yksi heistä. Hän kirjoitti jonkun verran äidistään ja piti häntä uskovana esimerkillisenä, isän laita oli hieman toisenlainen.

©Saint Gregory of Sinai Monastery

Vaikkapa näin: "Hän tiesi olevan totisesti jaloa, olla hurskas ja tietää mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa. On yksi todellinen rikkaus. Käyttää omaisuutensa Jumalan ja köyhien hyväksi..."

Kirkkokäyttäytymisen suhteen ajat olivat hieman toisenlaiset. Tässäkin aiheessa Gregorios ylisti äitiään. Gregorios kehui äitiään Nonnaa siitä, ettei hän sylkenyt lattialle kirkossa.


9. tammikuuta 2014

Eutanasia - sota heikkoja vastaan

Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa rukoillaan "kristillistä, kivutonta, rauhallista" kuolemaa.

Lähestyvä vääjäämätön kuolema on ihmisen elämässä merkittävä vaihe, yritetään muistuttaa.

Harva nykyihminen edes haluaa ajatella kuolemaa. Se mieluiten unohdetaan ja sitä jopa piilotellaan. Ihan aiheesta kuolemasta muistutetaan.

Ihminen katoaa kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. Terve, järkevä ja täysin realistinen muistutus jokaiselle. Ihan Raamatusta. Moni pitää tätä morbiidina muistutuksena.

Katolinen näkökulma eutanasiaan löytyy kirjasesta Eutanasia - muutamia lääketieteellisiä ja eettisiä kysymyksiä (2013). Teos on katolisen papin Raimo Goyarrolan kirjoittama. Hän on koulutukseltaan lääketieteen ja kirurgian lisensiaatti ja teologian tohtori. Kyseiseen opetukseen on "helppo yhtyä", totesi piispa Arseni (s. 1957).

©KATT

Toiveella hyvästä kuolemasta - kreikaksi eutanasiasta - on pitkä historia. Hyvällä on usein tarkoitettu paljon oikeasti hyvää. Mahdollisuutta kohdata kuolema välittämisen ja tuen ympäröimänä. Myös mahdollisimman hyvään kivunlievitykseen turvautumista.

Moderni aika on kuitenkin tuonut mukanaan omanlaisen näkökulmansa. Eutanasiasta puhutaan paljon. Useasti se esitetään "armona" ja nimitetään armokuolemaksi. Jos jotain joutuu naamioimaan kiertoilmaisun taakse on syytä olla varuillaan.
Eutanasia on toimenpide, jolla pyritään aiheuttamaan ihmisen ennenaikainen kuolema. Sen avulla halutaan välttyä kärsimyksiltä - joko sillä hetkellä esiintyviltä kärsimyksiltä tai tulevilta kärsimyksiltä, jotka ovat jo tiedossa. Eutanasian motiivina voi myös olla ajatus, että sairaan elämänlaatu ei riitä hyväksyttävään minimitasoon (psyykkisten tai fyysisten vajavaisuuksien, elimistöä heikentävien sairauksien tai korkean iän takia).
Eräs poliitikko, ihan Suomessa puolusti esimerksiksi aborttia vedoten sen "yhteiskunnallisiin hyötyihin". "Ne, jotka ovat saaneet valita abortin, ovat siten tehneet palveluksen itsensä lisäksi muille, ehkä myös lapselle." Kannattaa lukea lause pariin otteeseen.

©First Things

Molemmissa keskusteluissa tuttuja ovat väitteet "yhteiskunnallisia hyötyjä" ja "palveluksen itselleen". Loppulaskun maksavat aina kaikkein heikoimmat.

Yhdysvaltalaisen First Things -lehden Russel R. Reno (s. 1959) War on the Weak -kirjoituksessaan pohti:
Olemme keskellä sotaa heikkoja vastaan. En tarkoita vain syntymättömiä. Meillä on oikeus kuolla. Tai niin meille kerrotaan, ja siksi meidän täytyy laillistaa lääkärin avustama itsemurha. Kukaan ei tästä vahingoitu, meille kerrotaan, kuolemansairaiden vapaasta valinnasta päättää elämänsä... Moni näkee tässä vain myönteisen kehityksen. Jäykät ja yhtä ja samaa kokoa olevat säännöt poistetaan ja ihmisille annetaan vapaus päättää itse henkilökohtaisista ja yksityisistä asioistaan. Mutta, samalla kun elämää puoltavat lailliset rajat ja yhteiskunnallinen yhteisymmärrys löyhennetään, saavat ne jotka ovat hämmentyneitä, masentuneita ja haavoittuvia vähemmän suojaa ja tukea. Vapaus vahvoille - esimerksiksi aktiivisen miehen mahdollisuus valita itsemurha, nöyryyttävän kuolemaan johtavan sairauden sijaan - ostetaan heikkojen kustannuksella.
Tilanne, missä sairas joutuisi itse perustelemaan tosille, miksi hän haluaa jatkaa elämää olisi pelottava. Niin juuri, elää. Ympäristö antaisi kuitenkin ymmärtää, että hän muodostaa taakan yhteiskunnalle ja omaisille. Ehkä hänen toivotaan ajattelevan että hän on velvollinen pyytämään eutanasiaa.

©Wikipedia

Hyvin harva vakavasti sairas toivoo kuolemaa. Hyvän ja vapaan tahdon ja vakavan mielen ajatellaan voivan olevan mahdollisuus valita eutanasia. Suurin osa eutanasiaa harkitsevista kuitenkin kärsii masennuksesta ja juuri sitä hoitaessa toive eutanasiasta myös häviää.

Monesti puhutaan kivuista ja kärsimyksestä. Nykyihmisellä on enemmän kivunlievitystä tarjolla kuin koskaan ihmiskunnan historiassa - ainakin osalla. Nykymenetelmin voidaan lieventää kipua melkein kaikissa tapauksissa. Ääritapauksissa voidaan käyttää sedaatiota.

Itse en ymmärrä miksei eutanasian sijaan aseteta tavoitteeksi laadukasta, arvokasta ja välittävää hoitoa. Hoivaa ja hoitoa. Ihmisen moninaiset tarpeet huomioiden. Hänen näkemistään, ei unohtamistaan.

Läheisten tuki ja turva. Ammattitaitoinen henkilökunta. Itse puhuisin juuri hyvän saattoavun puolesta. Julkisesti pitäisi kovaan ääneen huutaa hyvän saattohoidon ja -avun puolesta vaikkapa oikeutena ja peräti ihmisoikeutena. En tiedä miksei se kelpaa oikeudeksi, mutta juuri eutanasiasta halutaan sellainen tehdä.

Laadukkaan saattohoidon kustannukset ovat varmaan suuret. Salaliitot ovat asia erikeen, mutta ei ole kovinkaan kaukaa haettu, että eutanasian taloudelliset hyödyt voisivat olla merkittävät. En halua jatkaa, mutta voin jo aavistaa ne järkeenkäyvät perusteet ja edut jotka mahdollisesti tulevaisuudessa tuodaan esiin hyvinä perusteluina eutanasialle.

Kaikkein varmin tapa myydä asia on esittää se modernina, tulevaisuutena, lähes jonkinlaisen historiallisen kehityksen kohtalona ja kertoa kuinka vanhakantaista on olla muuta mieltä asiasta.

©Неофит

Loppujen lopuksi on kyse sinusta, minusta ja kaikista. Usein juuri se miten heikkoja ja avuttomia kohdellaan paljastaa todelliset arvot. Kenenkään ei pitäisi koskaan joutua perustelemaan arvoaan, arvokkuuttaan ja oikeuttaan elämään. Ei silloinkaan, kun hän ei pysty perustelemaan mitään, edes pyytämään lasia vettä. Ei sinun, minun tai kenenkään muun.

Tulevaisuudessa saattaa olla arkea seuraavankaltainen keskustelu.
Olisiko ehkä parasta sinulle ja myös meille, että valittaisiin eutanasia? Mieti asiaa. Emme painosta sinua, mutta mieti sitä. Ihan rauhassa. Kipujakin on, ai niinkö, ovat jo paljon vähäisempiä. Saattahan niitä tulla vielä... Mutta, niin, tuota... Ehkä se, se minkä mainitsin olisi kuitenkin paras ratkaisu meille... ja sinulle. Se. Mieti toki, ei hätää. Tulen taas käymään loppuviikosta...