1. marraskuuta 2014

Sisintä kohti

"Rukouksen ei välttämättä tarvitse olla mikään suuri liturginen taidonnäyte, mutta sen pitää olla aito, ja sen pitää täysin ilmentää sitä, mitä tahdot sanoa..."

Aitous ja pyrkimys olla aito, siinäpä haastetta. Moni ihminen lähes vannoo olevansa aito. Paljon aikaa kuluu ihmisen todistellessa aitouttaan muille ja varmaan myös vähän itselleenkin. Pyrkimys miellettyyn yksilölliseen aitouteen riivaa lukuisia.

Aitous ei tunnu löytyvän esimerkiksi shoppailemalla. Eivät vaikkapa älypuhelimen väri, merkki tai malli kerro mitään oleellista juuri sinusta. Ihan kuin tietty merkkivaate olisi jotenkin erityisen aito. Tämä ja monet muut luulot palvelevat ihan muita voimia.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) Rukouskoulu-kirjassaan (1976) Sisintä kohti -luvussa antaa hyviä ja raikkaita eväitä etsiä ominta sisintä - ja sen kautta itse Jumalaa.

Rukousnauha
©Doxologia.ro

Ihminen kaipaa, unelmoi. Muistaa. Utelee. Kaikenlaisin tavoin ihminen kurottautuu. Ihmisen sydän ei ole tyhjiö. Mielikään ei oikeastaan koskaan ole hiljaa.

Suu paljastaa lopulta sen, mitä sydän on täynnä ja millä se on täytetty. Sydän ja suu lähekkäin. Tämä on hyvä luonnehdinta aitoudesta, vilpittömyydestä.

Metropoliitta Antoni muistuttaa, että nyt on otettava suunta. "Ei voi mennä sisintä kohti, jos on kokonaan suuntautunut ulospäin", hän tähdentää.
Yritä tehdä eräs koe... Koeta varata aikaa ollaaksesi yksin itsesi kanssa. Sulje ovi ja istuudu huoneeseesi joskus, kun sinulla ei ole muuta tekemistä. Sano: "Nyt olen itseni kanssa." Istu vain hiljaa itseksesi. Hämmästyttävän lyhyen ajan kuluttua melko varmasti pitkästyt. Tämä opettaa meille erään hyvin hyödyllisen asian. Se osoittaa meille, että jos oltuamme kymmenen minuuttia yksin, vain itsemme kanssa, pitkästymme...
Miksi näin? Siksi, että meillä on niin vähän annettavaa itsellemme ajatuksen, tunteen ja elämän ravinnoksi. Jos tutkit elämääsi tarkasti, niin huomaat melko pian, että me tuskin koskaan elämme sisältä ulospäin, sen sijaan me vastaamme ärsykkeisiin. Me toisin sanoen elämme heijastaen, reagoiden ulkopuolisiin ärsykkeisiin... Miten harvoin elämmekään niistä aarteista, joita tiedämme sisimmässämme olevan.
Metropoliitta Antoni
©BBC

Ilman hengitystä ei elä, eikä oikeastaan ilman rukoustakaan. Matkalla kohti sisintä rukous on tärkein väline. Metropoliitta Antoni kertoo kolmesta rukouksen tavasta. Kyse on siis avusta löytää juuri aito ja oma äänensä rukouksessa.

Ihminen voi rukoilla omin sanoin, ilman sen suurempaa valmistelua. Toisaalta on olemassa lyhyitä ja tiiviitä rukouksia. On myös olemassa valmiita rukouksia, rukouskirjasta tuttuja.

Kaikkia tarvitaan. Yksin tunteen varassa ei voi olla, toisaalta valmiit rukoukset jäävät joskus etäisiksi. Jatkuvat lyhyet rukoukset voivat alkuun uuvuttaa tottumatonta.

Metropoliitta Antoni muistuttaa yhdestä vaivihkaisesta asiasta. On aina syytä muistaa, että rukouksen sanat velvoittavat. Sanojen lateleminen sai jo itse Kristuksen tuomion. Aitojen sanojen löytyminen saatta jopa vähän pelottaa.

Sanojen lausuminen tulee "hinnalla". Syystäkin ihminen pelkää. Kaikenlaisen mietiskelyn ja henkisyyden suosio perustuu juuri leppoisuuteen, harvemmin se panee elämän päälaelleen. Se voi jopa olla oman minuuden itsekästä koristelua.
Rukouksen sanoilla on se ominaisuus, että ne aina velvoittavat. Ei voi yksinkertaisesti lausua rukousanoja ilman, että niihin sisältyy velvollisuus ja lupaus: "Jos sanon näin, tilaisuuden tullen myös teen niin." Jos sanot Jumalalle: "Herra, millä hinnalla hyvänsä pelasta minut", sinun on muistettava panna siihen mukaan koko tahtosi. Jonakin päivänä näet Jumala sanoo: "Tämä on se hinta, joka sinun on maksettava." Muinaiset kirjoittajat ovat sanonneet: "Anna veresi niin Jumala antaa Hengen." Tämä on se hinta...
Ilman rukouksen "happea" usko muuttuu helposti aatteeksi tai jopa "vaatteeksi". Ilman rukousta "tukehtuu". - See more at: http://sanapapilta.blogspot.fi/2013/04/rukouksesta.html#sthash.2zdgNsvR.dpuf
Ilman rukouksen "happea" usko muuttuu helposti aatteeksi tai jopa "vaatteeksi". Ilman rukousta "tukehtuu". - See more at: http://sanapapilta.blogspot.fi/2013/04/rukouksesta.html#sthash.2zdgNsvR.dpuf
Ilman rukouksen "happea" usko muuttuu helposti aatteeksi tai jopa "vaatteeksi". Ilman rukousta "tukehtuu". - See more at: http://sanapapilta.blogspot.fi/2013/04/rukouksesta.html#sthash.2zdgNsvR.dpuf
Ilman rukouksen "happea" usko muuttuu helposti aatteeksi tai jopa "vaatteeksi". Ilman rukousta "tukehtuu". - See more at: http://sanapapilta.blogspot.fi/2013/04/rukouksesta.html#sthash.2zdgNsvR.dpuf
Ikoni 1300-luvulta
Pravoslavie.ru

Oman äänensä löytäminen on ensiarvoisen tärkeää. Ehkäpä se tarkoittaa vain hiljaa olemista. Ehkä vähitellen arka Herra, armahda -kuiskaus. Toki saattaa olla, ettei puheelle tule loppua.

Ihminen saattaa olla jotenkin yksin. Ehkä hän on jo kauan ollut tätä. Hymyä toki riittää muille, mutta omissa oloissa mieli synkistyy. Ulkopuolisuuden kokemus on vahva, myös uskon saralla. Epätoivokin tuttua.

Yleisellä tasolla on vaikeaa opastaa näissä asioissa. Metropoliitta Antonin ajatus siitä, että on olemassa "sellainen epätoivon aste, mihin yhtyy täydellinen toivo" voi olla lohdullinen. Jumalalle voi huutaa, epätoivoisen toivolla.
Jos epätoivomme tulee kyllin syvältä, jos se mitä pyydämme ja itkemme on niin olennaista, että siihen sisältyvät kaikki elämämme tarpeet, silloin löydämme rukoussanat ja kykenemme tavoittamaan rukouksen ytimen: me kohtaamme Jumalan.
©Leppävirtaa

Tärkeää on myös kyetä lepäämään hengellisesti. Ei niinkään ottaa vapaapäivää uskosta, vaan levätä Jumalan kanssa. Huumorilla eräs teologi kertoi, kuinka häntä epäiltiin ateistiksi, kun hän ei lounaalla puhunut jumalallisista asioista.

Yksi vaara on "hengellinen ruuansulatushäiriö". Vielä vaarallisempi on lähes demoninen "hengellinen ahneus".
Käännä vain katseesi Jumalan puoleen ja hymyile hänelle. On hetkiä, jolloin voit sanoa Jumalalle: "Minun yksinkertaisesti täytyy levätä, en jaksa olla kanssasi koko aikaa." Tämä on täysin totta. Et vielä kykene kestämään Jumalan seuraa koko aikaa. Hyvä on, sano hänelle niin. Jumala tietää sen aivan hyvin, mitä tahansa teetkin. Mene yksiksesi ja sano: "Nyt lepään. Hetkiseksi suostun olemaan vähemmän jumalinen." Tällä tavalla voimme levätä ja katsella asioita, jotka ovat myös Jumalan: puita, rakennuksia... 


Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Rukouskoulu-kirjasta. Metropoliitta Antonin elämään voi tutustua lyhyesti täällä.