1. syyskuuta 2014

Yleishengellisyys

Olen avoin, kaikki uskonnot kiinnostavat minua. Kukin tulee uskollaan autuaaksi. En usko niin kuin kirkko opettaa. Uskoni ei tarvitse kirkkoa. Olen etsijä, en halua sitoutua...

Etsintä. Ihailtava piirre. Avoimuus on sitä myös. Uteliaisuuskin pitää virkeänä.

Liika on kuitenkin liikaa. Ainakin yksipuolisuus. Sana kyllä saa syvyytensä sanasta ei. Eksyneenä metsässä taitaa suunnan otto ja siinä pysyminen olla parasta. Sinne tänne pyöriminen takuulla pitää eksyneenä. Ota silmä käteen voi joskus sanoa avaimia etsivälle.

Kirjailija C. S. Lewis (k. 1964) kuvasi kerran sitoutumista tiettyyn kirkkoon tai yhteisöön seuraavasti. Etsijä on yhä ikään kuin talon eteisessä. Jo talossa, mutta silti eteisessä. Eteinen ei sinänsä ole ongelma. Tätä kauttahan kuljetaan taloon. Toki saattahan sitä joku vaikkapa ikkunasta tai savupiipusta tulla taloon. Ne ovat kuitenkin poikkeuksia vaikka elämässä niitäkin on.

Eteinen muodostuu ongelmaksi jos ihminen aikoo jäädä asumaan sinne. Lewisin vertauksessa talon eri huoneet ovat kirkkoja ja kristillisiä yhteisöjä. Lewisin mukaan eteiseen ei voi jäädä asumaan.

Harva varmaankaan asuu tai elää eteisessä. Jokunen saattaa kylläkin yöllisten rientojen jälkeen sammua sinne.

©Lars Ahlbäck

Yksi tapa jolla muinoin kuvattiin Jumalan ja ihmisen suhdetta oli juuri suhde. Ihan parisuhde. Jumalan kerrotaan olevan mustasukkainen, kiivaastikin. Hoosean-kirja Vanhassa testamentissa kuvaa välejä juuri avioliiton avulla. Hoosea (700-luku e. Kr.) menee naimisiin uskottoman naisen kanssa. Piikki on selvä. Kansa on luopumuksen vietävänä. Liitto Jumalan kanssa on huorattu epäjumalanpalvelukselle. Jumala on silti uskollinen uskottomalle kansalleen.
Huoruus ja viini vievät kansalta järjen. He kysyvät neuvoa pyhiltä puiltaan, arvat antavat heille vastauksia. Huoruuden henki eksyttää heidät, he kääntyvät uskottomina pois Jumalansa luota. Vuorten huipuilla he uhraavat, polttavat suitsuketta kukkuloilla tammen, poppelin ja rautatammen alla.
Raamatun tyyli on raju. Ei voi ainakaan sanoa ilmaisua "sokeroiduksi". Tarkoitus ei ole nyt harrastaa raamatunselitystä. Tarkoitus on vain kiinnittää huomiota siihen, että Olen avoin, kaikki uskonnot kiinnostavat minua -lausahdus voidaan arvioida myös tästä näkökulmasta.

Harva vaimo olisi mielissään, jos aviomies kertoisi olevansa avoin ja että kaikki naiset kiinnostavat. Syyksi ehkä kerrottaisiin, että mies on etsijä eikä halua sitoutua. Ehkä ei edes olla avioliitossa, vaan alati eipäs-juupas -tilanteessa. Vaikeasti selitettävässä parisuhteessa, taitaa joskus olla arvio. Mies silti haluaisi, että nainen olisi saatavilla. Saattaahan mies joskus tarvita jotakin, pientä tai suurta.

Vertaus ehkä on vähän hassu. Ei ehkä kannata tarttua liiaksi yksityiskohtiin. Toivottavasti sen sanoma on selvä ja antaa ajateltavaa.

Profeetta Hosea
1300-luvun seinämaalaus

Ihminen on nykyään syystäkin epäluuloinen vallan edessä. Sana auktoriteetti ei ole kovin kaunis. Viime vuosisata kauheuksineen on syystäkin tehnyt monet epäluuloisiksi. Aatteenpalo poltti liian helposti muut. Puhe totuudesta saa monet varovaiseksi. Liian usein "totuus" oli räikeää vallankäyttöä.

Esiintyy myös "laiskuutta". Saatetaan hieman tahmeasti ja myös vähän periksi antaneena kohauttaa olkapäitään. Mitä on totuus? Taisi eräs ihminen itse Kristuksen edessä huokailla.

Harva on myöskään kovin innoissaan uskonopista. Uskon aapisasioista. A, b, c... ja niin edellen, aina ö:hön saakkaa. Jokunen on toki innoissaan a:sta ja b:stä ja jaksaa ehkä jonnekin g:n kohdille. Sen jälkeen kuitenkin omaksutaan hälläväliä -asenne. Ihan syystäkin muistutetaan, ettei vaikkapa seksuaalietiikka kuulu a:n, b:n tai edes g:n kohdille. S:ään ehkäpä. Aapiseen se kuitenkin kuuluu.

Toki onhan jokunen, joka ei näe a:ta a:na tai s:ää s:nä. Niitäkin on, jotka aloittavat ö:stä ja julistavat sen a:ksi. Jokunen harhailee kokonaan ilman aakkosia ja oppimatta aapisasioita. Joskus jopa nokka pystyssä.

Farkkumainos

Uskon, lausutaan uskontunnustuksessa. Aamen, sanotaan vielä päätteeksi. Aamenella allekirjoitetaan lausuttu, erään kirkkoisän opetuksen mukaan. Itse kukin myös tietää, että jos kääntyy johonkin suuntaan, kääntää samalla selkänsä muualle.

Usko on tie, kerrotaan usein. Se ilmenee kauniisti jumalanpalveluksissa muun muassa seisomisena. Kyse ei ole nojatuolimatkasta ja "yleisönä" olemisesta. Toki levähtää saa. Lepäämistä ei kuitenkaan ole haahuilu muualla. Kahdelle jakkaralle istahtaja päätyy lattialle.

Haahuilussa on pidemmän päälle kyse päättämättömyydestä. Se voi jopa olla ylpeyttä. Minähän yksin päätän nämä asiat. Toki jokunen huomauttaa ylemmyydentuntoisesti kuinka syntistä ja vaikkapa juoruilevaa porukkaa kirkossa on. Ei kukaan tätä kiellä. Älä tuomitse, taisi joku sanoa, tai mittaa itseäsi samalla mitalla.

On kyse itsensä antamisesta. Etsimisestä ja myös löytämisestä. Ota kiinni liepeestä ja hän käntyy puoleesi ja halaa sinua.
Sinun haltuusi, ihmisiä rakastava Herra, me annamme koko elämämme ja kaiken toivomme... (Ortodoksisesta liturgiasta)
©Pravmir.ru