15. syyskuuta 2014

Jumala on poissa

"Monta vuotta sitten tuli minua tapaamaan eräs mies. Hän pyysi minua näyttämään hänelle Jumalan. Sanoin hänelle, että en voi..."

Huutoa tyhjälle taivaalle. Ihminen etsii kaikkialta, eikä löydä etsimäänsä. Kokemus Jumalan poissaolosta on monelle piinallisen todellinen.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2013) aloitti Rukouskoulu-kirjaansa (1976) Jumala on poissa -nimisellä luvulla. Luulen monen saavan ajateltavaa, mahdollisesti jopa lohtua ja uutta intoa hänen opastuksestaan.
Itsekin vasta-alkajana otaksun, että tekin olette vasta-alkajia. Aloitamme siis yhdessä. En puhu niille, jotka tavoittelevat mystista rukousta tai korkeimpia täydellisyyden asteita, sillä ne asiat opettavat itse itsensä...
Next to Nothingness

Jumala kohdataan. Tämä ei tapahdu tilauksesta. Kaikenlaisilla tekniikoilla voidaan kylläkin vaipua ties mihin olotilaan. Ihminen saattaa asettaa eteensä mielikuvituksessaan jumalan. Eihän näin voi myöskään tehdä toisen ihmisen kanssa. Suhde on molemminpuolinen ja sitä se on myös suhteessa Jumalaan.
Me valitamme sitä, että Jumala ei ilmaise itseään meille niinä muutamana minuuttina, jotka hänelle varaamme, mutta mitä sanomme niistä kahdestakymmenestäkolmesta ja puolesta tunnista, jolloin Jumala on saattanut kolkuttaa ovellemme, mutta olemme vastanneet: "Olen varattu, valitan!"
Jokin aika sitten tehtiin koe. Kyse oli "kypärästä" ja tarkoitus oli selvittää ohimolohkojen toimintaa aivoissa. Ikään kuin tuottaa jumalkokemus "kutittamalla" isoaivojen osaa. Tulokset olivat moninaisia. Läsnäolon kokemuksia, toisilla lievää pahoinvointia ja kolmansilla ei oikein mitään.

Koe on yksi esimerkki eriskummallisesta asenteesta. Monesti puijaukseen riittää jo näennäisen tieteelliset härpäkkeet. Jumala on vain liikettä aivoissa. Päässä koko homma ja sekin viiraa reippaasti, kypärällä tai ilman. Ei Jumala ole olemassa "ihan oikeasti".

Ihminen etsii. Etsintä ja uteliaisuus on aitoa ihmisyyttä. Mainittu "kypärä" on sekin tätä, vaikkakin vääristä syistä ja väärällä tavalla. Jumala ei taatusti löydy tällä asenteella, kypärän kera tai ilman. Luulisin metropoliitta Antonin arvioivan asian näin. Vasta-alkajuus on jotain aivan muuta.

Monasti ihminen ei tarjoaa itseään Jumalalle. Ehkä jotain roolia tai nurkkaa elämässään. Toisinaan ei edes kaivata Jumalaa, vaan jotain Jumalalta. Metropoliitta Antoni muistutti, että nöyryyttä suhteen alussa on vain olla. Olla vaatimatta ja odottaa Jumalaa itseään.

Metropoliitta Antoni
©Pravmir.ru

Eräs mies lähestyi metropoliitta Antonia ja pyysi tätä näyttämään Jumalan. Tätä piispa ei voinut tehdä. Keskustelun aikana metropoliitta Antoni kysyi mieheltä häntä evankeliumeissa liikuttanutta kohtaa.
- Kyllä, Johanneksen kahdeksannessa luvussa, se kappale, joka puhuu avionrikoksesta kiinni joutuneesta naisesta. 
- Hyvä. Tämä on yksi kauneimpia ja liikuttavimpia kohtia. Istuhan nyt ja mieti, kenen paikalle asettaisit itsesi tässä kuvatussa kohtauksessa. Oletko Herra tai edes joku hänen puolellaan, täynnä armoa, ymmärtämystä ja uskoa tätä naista kohtaan, joka saattaisi katua ja josta saattaisi tulla uusi ihminen? Oletko tuo avionrikoksesta kiinni joutunut nainen? Vai oletko yksi noista vanhemmista miehistä, jotka kävelevät pois, koska ovat tietoisia omasta syntisyydestään, vai joku nuoremmista, jotka jäävät odottamaan?
- Ei, minusta tuntuu, että olen se ainoa juutalainen, joka ei olisi kävellyt ulos vaan olisi kivittänyt naisen.
- Kiitä sitten Jumalaa, että hän ei salli sinun kohdata häntä kasvoista kasvoihin.
Kristuksen ikoni tekeillä
©Antti Narmala

Rukous ja elämä kuuluvat yhteen. Jumalan puoleen voi kääntyä milloin vain. Hän kaipaa ihmistä, ei siksi että tämä on hyvä, vaan koska Jumala on hyvä.

Ihminen ei kuitenkaan voi vaatia tai tilata Jumalan läsnäoloa. Ei se ole kohtaamista, eikä se ole suhde. Liian usein ihminen haluaa jotain Jumalalta, eikä Jumalaa itseään. Monesti alku on se, että ihminen yksinkertaisesti saa olla. Se riittää sillä kertaa. Itse apostoli Pietari lankesi aikoinaan maahan ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies."

Rukousta edeltää elämä ja sitä seuraa elämä. Jumalan kohtaaminen on aina tuomio, muistuttaa metropoliitta Antoni. Elämä ennen kohtaamista ja sen jälkeen on tuomion alla.

Tuomio on painava sana, äärimmäisen raskas. Moni kaipaa Jumalalta muuta. Armoa, lohtua ja uskon sarastusta sielun syvyyksissä. Tuomio on osoitus kaiken tämän aitoudesta. Epäjumalat tarjoavat helpon ja orjuuttavan tyydytyksen.

Pietari
©Wikipedia
Rukous merkitsee kohtaamista. Se on syvä suhde. Meitä enempää kuin Jumalakaan ei voi pakottaa tähän suhteeseen...
Tavallisesti yrittäessämme olla voimakkaita me estämme Jumalaa ilmaisemasta meissä voimansa. Muistat varmaan, miten sinua opetettiin kirjoittamaan ollessasi pieni. Äitisi pani kynän käteesi, otti kätesi omaansa ja alkoi liikuttaa sitä. Kun et ollenkaan tiennyt, mitä hän tarkoitii, annoit kätesi olla vapaasti hänen kädessään... Jumalan voima ilmenee heikkoudessa. Tai ajatelkaamme purjetta. Tuuli voi tarttua purjeeseen, ja sitä voidaan käyttää liikuttamaan venettä vain siksi, että se on niin ohut ja hento.


Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Rukouskoulu-kirjasta. Metropoliitta Antonin elämään voi tutustua lyhyesti täällä.