5. elokuuta 2014

Dostojevski ja kirotut kysymykset

Pienessä vankilasellissä eräs mies heti tarttui kynään. Hänet oli juuri palautettu sinne. "Vasta silloin tajusin rakas veljeni, kuinka paljon sinua rakastan ... Elämä on lahjaa, elämä on onnea. Joka ikinen minuutti voi olla ikuisuus onnea", hän kirjoitti.

Hetkiä aikaisemmin Fjodor Dostojevski (k. 1881) oli odottanut vuoroaan teloituskomppanian edessä. Pilanpäiten ja antaakseen opetuksen oli järjestetty valeteloitus. Pienen "vallankumouksellisen" ryhmittymän jäsenet saivat elämänsä opetuksen.

Tuomio oli oikeasti kova rangaistustyö Siperiassa, eikä kuolemantuomio. Valeteloitus oli julma pila ja teatteria. Ryhmittymä koostui aikansa nuorista älyköistä. Vallankumouksellisista aina vätyksiin. He olivat innokkaasti keskustelleet yhteiskunnallisista aiheista. Kiristyneessä ilmapiirissä salainen poliisi oli ryhtynyt toimiin.

Pieni kohtaus mestauspaalujen luona kuvastaa hyvin elämän ääripäitä. Tuskainen Dostojevski sanoi lähestyessään paaluja teloituskomppanian edessä: "Pian olemme Kristuksen kanssa." Tähän ryhmän yksi agressiivisimmista hahmoista tokaisi kylmästi: "Pieni kasa tomua."

Elämä oli muuttunut, täysin. Dostojevski ei ollut vielä kirjoittanut suurteoksiaan. Edessä sen sijaan olivat vuodet Siperiassa, Omskissa. Dostojevskin maallistunut näkökulma jäi taakse. Teokset Köyhää väkeä ja Kaksoisolento eivät olisi nostaneet Dostojevskia suurten joukkoon. Luultavimmin harva edes tietäisi hänestä. Klassikot Rikos ja rangaistus, Idiootti, Riivaajat ja Karamazovin veljekset sen sijaan ovat toista maata.

"Ei ole mitään jeesuksia, eikä sen suurempia merkityksiä. Joku päivä kuolemme. Elämä on juuri siksi ainutlaatuinen ja kaunis." Keskiluokkaisen yltäkylläisen nojatuoliateistin twiittaus-uskontunnustus.

Karamazovin veljekset (Otava, 2014)

Kristillisyys, ja erityisesti ortodoksisuus, Dostojevskilla ei ole vain "taustalla näkyviä sipulikupoleita", lainatakseni pappismunkki Serafim Seppälää (s. 1970), vaan hyvin syvällisessä mielessä läsnä. Kirotut kysymyksetkin ovat mukana.

Vuonna 1820 ilmestyi venäjänkielinen Uusi testamentti. Vuotta myöhemmin syntyi Dostojevski. Kiistatta Uudella testamentilla - ja erityisesti neljällä evankeliumilla - oli merkittävä vaikutus Dostojevskiin. "Perheessämme osasimme evankeliumit melkein kehdosta saakka..." Lukemaan opittiin Raamatun kertomusten äärellä. Luominen, Aadam ja Eeva, lankeemus, Job ja kaikenlaiset muut ikiaikaiset kertomukset tulivat osaksi perheen elämää.

"Missään muualla maailmassa kuin Venäjällä ei uskonnollisella kasvatuksella ole niin vähäistä asemaa",  kertoi eräs 1800-luvun ajattelija. Ehkä tämä hämmästyttää joitakuita. Yhteiskunnan ylempien luokkien väki tosiaan usein jäi lähes ilman uskonnollista opetusta. Eräältä herralta tiedusteltiin syytä paastoruokaan. "Vain palveluväen vuoksi", kuului vastaus. Dostojevskin perhe oli tämän suhteen poikkeava.

Dostojevski
©Wikipedia

Dostojevskin suurteokset ovat usein hieman uhkaavan näköisiä. Tiiliskiviä kooltaan. Lähes tuhat sivuinen järkäle ei oikein sovi nykyaikaan. Usein tiheään taitettua tekstiä. Eräs kirjailija pohti osuvasti, että "iPadin ja Karamazovin veljesten välillä on jokin syvä, lähes sovittamaton ristiriita".

Dostojevskin kirjat ovat vaativia, eivätkä vain pituudeltaan. Sisällöltään ne vievät syvyyksiin. Kirottuihin kysymyksiin, voisi ehkä sanoa. Nykyaikana monesti kuitenkin kaivataan helpompaa henkisyyttä. Nopeasti ja tilauksesta. Ehkäpä on kyse itsesuojelusta.
Dostojevski ei tarjoile jatkuvaa jännitystä eikä tarkkaan ajoitettuja cliffhangereita. Murha kyllä tapahtuu, lopussa päädytään oikeussaliin, mutta jos Karamazovin veljeksiä lähtee lukemaan juonen takia, homma tyssää taatusti viimeistään Ivanin ja Aleksein noin viidenkymmenen sivun väittelyyn Jumalan olemassaolosta. Se on painavaa tavaraa. Vähän turhan painavaa arjen keskelle, kiusaus harppoa raskaimpien kohtien ylitse on suuri. Eikä kyse edes varsinaisesti ole laiskuudesta, enemmänkin itsesuojelusta - mitä tästä jokapäiväisestä tuherruksestani tulee, jos alan tosissani miettiä tällaisia?

Dostojevskin kirja yli 900 sivua ja kirja Dostojevskista yli 900 sivua
©Lars Ahlbäck

"Nuori mies, joka tahtoo pysyä vakaana ateistina, ei voi olla liian varovainen kirjoja valitessaan. Ansoja on kaikkialla." Näin pohdiskeli kirjailija C. S. Lewis (k. 1963) aikanaan. Hän itse tuli ilon yllättämäksi. Vaarana on, että yllätyksen myötä "jokapäiväinen tuherrus" voi kokea muutoksen.

Ansoja on kaikkialla. Ihminen voi varjeltua hyvältä teologiselta tai filosofiselta kirjallisuudelta, mutta muu kirjallisuus voi olla hieman hankalampaa. Ei elokuvien tai musiikin parissakaan ole turvassa. Kaikenlaisen taiteen parissa on "ansoja". Vaikea kertoa esimerkkejä, syynä runsaudenpula. Voi vaikkapa lukea Kaislikossa suhisee -lastenkertomusta, jo ensilauseet riittävät.

Dostojevskin kirjoituksissa ansoja riittää. Toki voihan Rikos ja rangaistus -kirjan yrittää lukea dekkarina, psykologisella otteella. Sokeutta on yllättävän monenlaista. Helpointa olisi jättää kaikki kokonaan lukematta, tilata pizza ja katsoa laihdutuskilpailua televisiosta. Joku päivä kuolemme. Ei ole jeesuksia...

Ehkä on parempi lukea englanniksi yhden pienen myyrään keväisiä kokemuksista...
The Mole had been working very hard all the morning, spring-cleaning his little home. First with brooms, then with dusters; then on ladders and steps and chairs, with a brush and a pail of whitewash; till he had dust in his throat and eyes, and splashes of whitewash all over his black fur, and an aching back and weary arms. Spring was moving in the air above and in the earth below and around him, penetrating even his dark and lowly little house with its spirit of divine discontent and longing...

©Patriarchia.ru


Otava on julkaissut viime vuosina Dostojevskin keskeisiä teoksia - Rikos ja rangaistus (2008), Idiootti (2010) ja Karamazovin veljekset (2014). Tai vaikkapa esikoisteos Köyhää Väkeä (2008). Blogikirjoitus on osa kirjoitusten sarjaa Dostojevskin teoksista. Twiittaus-uskontunnustus löytyy täältä.