15. huhtikuuta 2014

Varhaiset kristityt

"Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan."

Muotivillitykset tulevat ja menevät, sekä aatteissa että vaatteissa. Viisaasti siis pohdittu. Varmaankin moni tietää kuinka "pienestä" on kiinni, että esimerksiksi jokin tuote tai teos menestyy. Toki laskelmoiden ja rahalla saadaan vaikkapa biisi soimaan ja kuulumaan. Klassikoksi ja ikivihreäksi tarvitaan kuitenkin sitä "jotain".

Vuonna 111, roomalainen virkamies mainitsee yhdessä kirjeessään "mielettömyyden valtaan" joutuneista alamaisista. Virkamies yrittää pysäyttää "taikauskon tartunnan" leviämisen ympäri maakuntaansa. Tämä kuulostaa suureelliselta. Kyse oli kuitenkin ihan arkisesta ylemmän virkamiehen kirjeenvaihdosta. Mielettömyys ja taikausko - kristinusko - oli virkamiehelle jotain tuntematonta ja eksoottista.

Vuonna 100 kristittyjen määrän arvioidaan olleen alle 10 000 henkilöä. Vauhti kiihtyi, ja 200- ja 300-luvuilla kristittyjä oli jo 10% Rooman valtakunnan väestöstä - noin 5-7 miljoonaa.

Sundkvist
©Kari M. Räntilä
©Helsingin ortodoksinen seurakunta

Ortodoksipappi Mikael Sundkvistin (s. 1967) Varhaiset kristityt -kirja (Perussanoma, 2011) esittelee yleistajuisesti varhaisten kristittyjen elämää ja ympäristöä. Toki on olemassa myös raskaansarjan teoksia aiheesta, mutta tämä ajankohtainen teos on hyvä johdanto aiheeseen.

Kristinuskon pienuus on varmaan syy siihen, ettei se jättänyt kovinkaan paljon jälkiä ei-kristillisiin lähteisiin. Toki jälkiä on siellä täällä, esimerkiksi Josefuksen (k. 100) Juutalaisten muinaishistoria -teoksessa, Tacituksen (k. 118) Keisarillisen Rooman historia -teoksessa ja jo mainitussa Plinius Nuoremman (k. 112) kirjeessä keisari Trajanukselle.

Uusi testamentti muodostaa tärkeimmän lähteen tiedolle varhaisista kristityistä. Äärimmäisen tärkeitä lähteitä ovat myös vuosina 95-150 kirjoitetut 1. Klemensin kirje, Ignatioksen kirjeet, Barnabaan kirje, Didakhe ja Hermaan Paimen. Osa näistä tai joskus jopa kaikki olivat osana kristittyjen Raamattua ennen Uuden testamentin lopullista muodostumista. Nykyään nämä "ulkopuolelle" jääneet tekstit voi lukea suomeksi Apostoliset isät -kirjasta (1989).

Ajattelin lyhyesti esitellä parisen aihetta kirjasta.
Naisten suurta lukumäärää kristillisissä seurakunnissa on myös selitetty kristillisen uskon heille tuomasta paremmasta asemasta ... siitä, että kristinuskon tuoma eettinen ohjeistus suojeli heitä ... Lasten heitelle jättöä pidettiin yleisesti moraalisesti hyväksyttävänä asiana. Tällöin nimenomaan tyttövauvat olivat heikommassa asemassa, kun taas poikia suosittiin. Kysymys abortista ja ehkäisystä ei ole vain meidän aikaamme kuuluva. Ensimmäisellä vuosisadalla monet naiset kuolivat abortin yhteydessä. Jos he selviytyivät hengissä, vahvat myrkyt ja epätarkat leikkausvälineet johtivat usein hedelmättömyyteen ... Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että näissä kuvioissa nimenomaan naiset olivat vaaravyöhykkeellä. Lähteet kielivät myös miesten haluttomuudesta ylipäätään perustaa perhe ja sitoutua yhteen naiseen. Miesten seksuaalisuus kanavoitui usein prostituutioon... Kristityt puolestaan omaksuivat juutalaisuuden perhekeskeisen etiikan. Jo kauan juutalaisten perheiden tapa kasvattaa kaikki heille syntyneet lapset oli herättänyt ihmetystä... Kun vielä aviomiehiä kehotettiin uskollisuuteen aviovaimojaa kohtaan, kristillinen liike näyttää tarjonneen naisille ja lapsille muuta yhteiskuntaa turvallisemman ympäristön. Sen piirissä eloonjäämismahdollisuudet olivat yksinkertaisesti suuremmat.
Ajankohtaisia nämä aiheet olivat jo kristinuskon varhaisina aikoina. En halua tuoda toisaalta esille liian monta esimerkkiä ajan hengestä varhaisina kristinuskon aikoina. Riittäköön maininta siitä, että vastasyntyneen kuristaminen hengiltä oli ihan "järkiratkaisu" ja verrattavissa hyötyeläinten jalostukseen. Tai se, että mies toivoo paluuseensa mennessä naisen hoitavan "pois" lapsen, jos se on tyttö. Ei ole ihme, että hämmästeltiin tapaa vastaanottaa ja kasvattaa kaikki syntyneet lapset.

Ristiinaulittu Kristus
©Pravoslavie.ru

Monesti ajatellaan köyhien ja orjien olleen erityisen kiinnostuneita kristinuskosta. Ei ajatuksessa ole mitään vikaa.

Orjuus oli avoin osa silloista yhteiskuntaa. Joillakin alueilla orjien osuus väestöstä oli 30% ja toisaalla vaikkapa 10%. Orjuuden historia on vaiheikas. Ei se ole voinut olla vaikuttamatta suhtautumiseen, että Kristuksen - itse ihmiseksi tulleen Jumalan - sanottiin ottaneen "orjan muodon". Jo apostoli Paavali myös puhui herran ja orjan "veljeydestä". Ei ehkä monen mielestä paljon.

Sivuhuomautuksena on kuitenkin muistettava, ettei edes ajatus orjuuden vääryydestä tai ajatus koko "rakenteen" synnillisyydestä olisi välttämättä juolahtanut mieleenkään. Monen nykyihmisen eettinen tuohtumus on aika lailla kristinuskon hapatetta. Menneisyydessä tuohtumus olisi ehkäpä liittynyt kotiorjan toistuvasti huonosti tekemään aamusiivoukseen. Ehkäpä olisi käynyt mielessä käydä ostamassa nuorempi "malli".

Köyhiin kuului 90% väestöstä. 100-luvulla kristinuskon arvostelija pilkkasi sitä, kun se koostui käsityöläisistä, suutareista, pesulan työntekijöistä, naisista, lapsista, orjista ja muista arvottomista. Liiaksi on kuitenkin tuotu esiin kristinuskon sijoittuminen köyhälistöön. Kyse on usein ollut marxilaisesta historiankirjoituksesta, jossa uskonto on saatu näyttämään tämänpuolisen hyvinvoinnin puutteen tuonpuoleisena korvikkeena.

©Pravoslavie.ru

Kristinusko puhutteli erityisesti urbaania keskiluokkaa, jos käytettäisiin nykysanoja. Köyhät muodostivat siis 90% yhteiskunnan väestöstä. Eliittiin kuului prosentin verran väestöstä. Nämä kaksi ääripäätä elivät aika lailla pysyvissä maailmoissa. Ajatus "sosiaalisesta liikkuvuudesta" ei ollut ajankohtaista. Vajaan 10% keskiluokka oli kuitenkin liikkuvampaa. Jo yllä mainitut ammatit olivat usein tästä "luokasta". Maaseudulla asui eniten väestöä ja sekin oli köyhintä. Vain vajaa 10% vestöstä asui kaupungeissa. Pakana sana muuten tulee latinan paganus-sanasta, joka tarkoitti alunperin vain maalaista. Vasta 300-luvulla kristinusko tavoitti todenteolla maalaisväestön.

Muutaman aiheen olen yleisesti esitelty yllä. Paljon muutakin mielenkiintoista voisi kertoa. Lopetan kahdella lainauksella. Jälkimmäinen kirjasta ja ensimmäinen jo mainitusta Pliniuksen kirjeestä vuodelta 111. Suosittelen avoimin mielin pohtimaan niitä. Liiallinen, pinnallinen ja sensaatiomainen takertuminen 300-luvun murrokseen kannattaa unohtaa. Mielessä voi pitää alussa lainattu Gamaliel-vanhuksen oivallus.
Monet ihmiset kaikista ikäluokista, kaikista yhteiskuntaluokista ja molemmista sukupuolista joutuvat syytteeseen sekä nyt että vastaisuudessa. Eikä tämän taikauskon tartunta ole levinnyt ainoastaan kaupunkeihin vaan myös kyliin ja maaseudulle. Näyttää kuitenkin siltä, että se voidaan pysäyttää ja parantaa. (Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle vuonna 111)
Kristillisen kirkon myöhempää mahtipontista historiaa ajatellen tuntuu joskus vaikealta aidosti tajuta, miten pienestä joukosta kristityissä vielä ensimmäisellä vuosisadalla oli kyse - muutamista tuhansista lähinnä Rooman valtakunnan suurkaupunkeja asettuneista ihmisistä...