20. tammikuuta 2014

Hauskoja kertomuksia 3

Hauskoja ja opettavaisia kertomuksia on paljon. Luonnehdinta hauska ei aina ole ihan sopiva, mutta ehkä se edes jotenkin sopii alla oleviin. Ajateltavaa niistä varmaan saa.

Kuka on lähimmäiseni?
Metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966) erässä opetuspuheessa kertoi tapahtumasta ollessaan pappismunkki Liettuassa. Kuka on lähimmäiseni, olikin opetuspuheen aihe.

Metropoliitta Ilarion
©Pravmir.ru
Asuin tuolloin Liettuassa, syrjäisellä alueella. Olin neljän pienen köyhän seurakunnan kirkkoherra, kaikki neljä kaukana toisistaan. Kerran minua pyydettiin toimittamaan muistopalvelus venäläisellä hautausmaalla, joka oli hyvin kaukana. Hankala oli sinne päästä ja julkista liikennettä ei ollut. Kanttorin kanssa toimitimme muistopalveluksen. Läsnä oli yli sata ihmistä, jotka tulivat lähes kolmellakymmenellä autolla. Muistopalveluksen päätyttyä pyysimme heiltä kyytiä, edes lähimpään kylään. Satoi kaatamalla. Vuoronperään jokainen kieltäytyi kohteliaasti. Muistoateria ravintolassa kuulema odotti ja se oli toisessa suunnassa. Aloimme siis kanttorin kanssa kävelemään, maalaistiellä, tietämättä oikeastaan mihin suuntaan mennä. Olimme päässeet vähän matkaa, kun auto tuli rinnalle. Autossa oli liettualainen pariskunta, jotka olivat olleet läsnä muistopalveluksessa. Kysyin oliko heidät kutsuttu muistoaterialle ravintolaan. "Saimme kutsun, mutta koimme tärkeämmäksi auttaa ortodoksipappia, kuin mennä ravintolaan", he vastasivat. He olivat ainoat katoliset, yli sadan ortodoksin joukossa. Kuka oli tuolloin lähimmäiseni?

Hän on ateisti...
Ylidiakoni Andrei Kurajev (s. 1963) kertoi kerran ihmisten mielikuvista hänestä. Kaikille hänen tyylinsä opettaa ei ollut mieleen. Hieman humoristisesti ylidiakoni kertoi kuinka häntä pidetiin jopa ateistina. Syy oli kuvaava, monella tapaa. Hän on itse asiassa ateisti, väitettiin, sillä hän ei päivällisellä puhunut yhtään mitään uskonnosta.

Kurajev
©Pravmir.ru

Älä ensimmäisenä lopeta taputtamista
Käynnissä on paikallinen puoluekonferenssi (Moskovan alueella). Sitä johtaa aluekomitean uusi sihteeri äskettäin istumaan pannun sijasta. Konferenssin lopulla hyväksytään uskollisuuden vakuutus toveri Stalinille. Kaikki tietenkin nousevat (aivan samoin kuin konferenssin aikana kaikki olivat pompanneet seisomaan joka kerta kun hänen nimensä mainittiin). Pienessä salissa pauhaavat 'myrskyisät suosionosoitukset, jotka laajenevat kunnianosoitukseksi'. Kolme minuuttia, neljä minuuttia, viisi minuuttia ne jatkuvat myrskyisinä ja aina vain laajenevat kunnianosoituksiksi. Kämmeniin koskee jo. Kohotetut kädet alkavat jo puutua. Vanhemmat henkilöt hengästyvät jo. Tilanne tuntuu jo sietämättömän typerältä niistäkin, jotka jumaloivat Stalinia vilpittömästi. Mutta: kuka uskaltaa lopettaa ensimmäisenä? Tämän voisi tehdä aluekomitean sihteeri, joka seisoo puhujakorokkeella ja joka juuri luki viestin. Mutta hän on uusi mies, hän on vangitun edeltäjänsä paikalla, hän pelkää! Salissahan seisoo taputtamassa myös NKVD:n miehiä jotka tarkkaavat, kuka lopettaa ensimmäisenä!
©Krasnal Bansky
... Ja nimettömässä pienessä salissa johtajan tietämättä suosionosoitukset jatkuvat kuusi minuuttia! seitsemän minuuttia! kahdeksan minuuttia! He ovat hukassa! He ovat tuhon omat! He eivät enää voi lopettaa, ennen kuin kaatuvat sydänhalvaukseen lyöminä! Salin perällä tungoksessa voi edes pinnata vähän, taputtaa harvemmin eikä niin kiivaasti, niin raivoisasti, - mutta entä korokkeella, kaiken kansan näkyvillä?! Paikallisen paperitehtaan johtaja, itsenäinen voimakas mies, seisoo puhemiehistön korokkeella ja tajuaa tilanteen valheellisuuden ja mahdottomuuden mutta taputtaa! - yhdeksän minuuttia! kymmenen! Hän katsoo surullisesti aluekomitean sihteeriin, mutta tämä ei uskalla lopettaa. Mieletöntä! Joukkohulluutta! Alueen johtajat katsovat toisiinsa heikko toivo mielessään, mutta riemun ilme kasvoillaan ja taputtavat kunnes kaatuvat, kunnes heitä aletaan kantaa paareilla ulos! Ja vielä silloinkaan jäljelle jääneet eivät horju! ... Ja yhdennellätoista minuutilla paperitehtaan johtaja palauttaa asiallisen ilmeen kasvoilleen ja istuutuu paikalleen puhemiehistön pöydän taakse. Ja ihme ja kumma! - minne kaikkosi yleinen hillitön sanoinkuvaamaton innostus? Kaikki lopettavat kerralla ja samalla läiskähdyksellä istuutuvat. He pelastuivat! Orava äkkäsi loikata pyörästä! Mutta juuri tällaisesta tunnistetaan itsenäiset ihmiset. Juuri näin heidät poistetaan. Paperitehtaan johtaja vangitaan samana yönä. Hänelle paiskataan helposti aivan muusta syystä kymmenen vuotta. Mutta 206:n (lopullisen kuulustelupöytäkirjan) allekirjoittamisen jälkeen tutkijaviranomainen muistuttaa hänelle: - Älkää milloinkaan lakatko ensimmäisenä taputtamasta!
Aleksandr Solženitsyn (k. 2008)
GULAG - Vankileirien saaristo


Kirkkokäyttäytyminen
300-luvulla eli monia suuria kirkkoisiä. Gregorios Teologi on yksi heistä. Hän kirjoitti jonkun verran äidistään ja piti häntä uskovana esimerkillisenä, isän laita oli hieman toisenlainen.

©Saint Gregory of Sinai Monastery

Vaikkapa näin: "Hän tiesi olevan totisesti jaloa, olla hurskas ja tietää mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa. On yksi todellinen rikkaus. Käyttää omaisuutensa Jumalan ja köyhien hyväksi..."

Kirkkokäyttäytymisen suhteen ajat olivat hieman toisenlaiset. Tässäkin aiheessa Gregorios ylisti äitiään. Gregorios kehui äitiään Nonnaa siitä, ettei hän sylkenyt lattialle kirkossa.