31. maaliskuuta 2013

Kristus nousi kuolleista!

Tuonela, missä on sinun voittosi? Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi. Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat. Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee.

Pääsiäinen, Kristuksen ylösnousemus, on "juhlien juhla". Katedraalissa, kirkossa, rukoushuoneessa, kodeissa ja kaikkiaalla sen ilo leviää. Jopa vankileireillä tai vainon aikana.

Kristus nousi kuolleista!
"Sääli, ettei kirkkoon nyt pääse. Viime vuonnakin oli kielto, mutta silti hetkeksi pääsi livahtamaan. Sain todistaa riemua jota tavallisissa kirkoissa harvoin näkee. Palveluksen toimitti metropoliitta ja useita piispoja. Kaikki vankeudessa olevat palvelevat erityisen läpitunkevasti. Niin sanovat uskovaiset. En ikinä ole nähnyt vastaavaa. Eikä tule näkemään enää tuo pieni hautausmaan kirkkokaan... Istumme parakissa apeina... Palaan huoneeseeni, saan idean. – Mitä jos otamme pääsiäisen vastaan täällä? Jollei kirkossa, niin ei kuitenkaan yksin sellissä, vaan ystävien kesken." (Solovetskin GULAG-leiri vuonna 1929)

"Kylässä on pieni pyhäkkö maan alla. Sisäänkäynti on huolellisesti naamioitu. Salassa toimivan papin vierailailessa, hän toimittaa liturgian ja muut jumalanpalvelukset siellä. Jos kylä on varma, ettei salainen poliisi valvo, koko kylä saapuu jumalanpalveluksiin. Ainoastaan vartijat jäävät ulos, varoittaakseen jos tuntematon henkilö lähestyy. Toisinaan jumalanpalvelukset toimitetaan jaksoissa... Pääsiäispalvelus toimitettiin valtion virallisessa toimistotilassa. Sisäänpääsy oli vain mahdollinen erityisellä lipulla, jonka sain hankittua itselleni ja pienelle tyttärelleni. Noin kolmisenkymmentä henkilöä oli länsä, osa oli tuttujani. Vanha pappi palveli ja en koskaan unohda jumalanpalvelusta. Lauloimme hiljaa 'Kristus nousi kuolleista...'." (Kaksi kertomusta Neuvostoliiton vainoista)

Erityisen rakas on Johannes Krysostomoksen (k. 407) pääsiäispuhe. Saarna, joka on lähes rukousta. Se onkin hyvän saarnan tunnusmerkki.
"Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta. 
Yötön yö ©Nicholas Econopouly
Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon. Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta. Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion. Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa. Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään. Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä. Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään, sillä valtias on jalomielinen: hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin, hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle. 
Uskon juhlapito
Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen: tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa. Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää. Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä. Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa. Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon. Riemuitkaa kaikki oikeamielisyyden rikkaudesta. Riemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista. 
Aadam temmataan ylös
Älköön kukaan valittako puutetta, sillä yhteinen valtakunta on ilmestynyt. Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta. Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut: kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman. Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan. Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut. Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi: 'Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla'. (Jes.14:9) 
Riemuitkaa...
Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa. Se kukistui ja se saatettiin häpeään. Se kukistui ja niin se kuoletettiin. Se kukistui ja niin se menetti valtansa. Se kukistui ja pantiin kahleisiin. Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan. Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan. Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt. 'Kuolema, missä on sinun otasi? Tuonela, missä on sinun voittosi? Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi. Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat. Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee. Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa. Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.' (1 Kor. 15:20) Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.


Sana papilta -blogi toivottaa sen lukijoille ja kaikille iloista, valoista ja riemullista Herran pääsiäistä, Kristuksen ylösnousemista. Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!



23. maaliskuuta 2013

Papilta kysyttyä 25

Onko Jeesus ollut olemassa? Mikä on järjestys ehtoolliselle mentäessä? Milloin pappia voi vaivata? Voiko pappeuden menettää?

Onko Jeesus ollut olemassa?

On. Se on tosiasia. Vain kaikkein höyrypäisemmät kyseenalaistavat tämän.

Kristus-ikoni
Puhtaasti historialliselta kannalta Jeesuksesta on suunnaton määrä aineistoa. Verrattaen muihin antiikin ajan henkilöihin hänestä hyvinkin paljon. Toki hänestä ei ole patsaita, kuten vaikkapa jostakin Rooman keisarista. Onkohan tämä tosiasia ihmeteltävä - keisari on keisari ja Jeesus oli pienen kylän asukki jossakin valtakunnan syrjäseudulla.

Jos Jeesusta pitää satuhahmona, joutuu pitämään hyvinkin monta antiikin ajan henkilöä satuhahmoina. Vaikkapa Sokrates. Halu nähdä Jeesuksen satuhahmona on kylläkin mielenkiintoinen ilmiö.

Ilmiön taustalla on varmaan moninaiset syyt. Väite Jeesuksen olemattomuudesta ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua, mutta jos toki luottaa hömppään on kriittisyyskin liikaa vaadittu.

Se on jo ihan eri asia kysyä kuka Jeesus oli. Yksin ihminen, vai ihmiseksi tullut Jumala.


Mikä on järjestys ehtoolliselle mentäessä?

Tarkoittaa varmaan "marssijärjestystä". Kuka ensin ja kuka sitten. Ortodoksisessa kirkossa on asia jokseenkin selkeä.

Aluksi on kuitenkin syytä muistaa, että liturgia, ortodoksinen ehtoollisjumalanpalvelus, on yhteinen jumalanpalvelus. Ei sitä piispa tai pappi yksinään toimita, vaan kaikki ovat kokoontuneet yhdessä, papisto ja kirkkokansa.

Itse sana toimittaa on hieman erikoinen. Parempia olisi sanoa palvella tai viettää. Kysehän on "uskon pidoista", kuten eräs piispa nimitti liturgiaa. Juhlia ei toimiteta, vaan vietetään.

Kirkkokansa ehtoolliselle
Ensimmäisenä ehtoollisesta osallistuu papisto. Piispat, papit ja diakonit. Heidän jälkeen on kirkkokansan vuoro. Tähän kuuluu myös erinäisten vihkimyksen saaneet - esimerksiksi lukijat, alidiakonit ja muut.

Tavallisessa seurakunnassa ensimmäisenä ehtoolliselle kirkkokansasta tulee lapset ja heidän mahdolliset saattajat sekä nuoret. Tämä aika ehdotonta. Perinteisesti miehet ensin, sitten naiset. Nykyään tämä miehet-naiset asetelma ei ole vallallaan Suomessa, paitsi varmaan jossakin luostarissa. Monessa paikassa saatta olla niin, että naiset ensin ja sitten miehet.

Oma suositukseni on, että kaiken olisi tapahtuva hyvässä järjestyksessä ja rauhallisesti. Ensin lapset, nuoret ja sitten järjestys on vapaa.


Milloin pappia voi vaivata?

Ei koskaan, jos hänestä taikinaa tekee. Vakavasti. Pappi on palvelija ja tähän kutsuttu.

Pappia "vaivataan"...
Pappi ei voi kieltäytyä palvelemasta. Kieltäytyä hän voi toki, jos pyyntö on uskon ja Jumalan lain vastainen. Pappi ei suostu mihin tahansa. Vaivata saa aina. Pappi on aina pappi. Toki on joskus sallittava papin levätä.

Seurakunnat ovat järjestäneet asiat niin, että aina vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä, on pappi mahdollista hätätilanteessa tavata. Sairaus, hätä, kuolema tai muu asia ei ole koskaan vaivaamista, vaikka pyyntö tulisi koska vain. Jos haluaa pohtia kirkkokahvien kukkien väriä, niin ei kannata ainakaan yöaikaan vaivata pappia. Sellaiset asiat hoituu ihan päiväsaikaan.

Pappi on seurakunnan palvelija. Hän palvelee alati.


Voiko pappeuden menettää?

Kyllä. Tätä tapahtuu. Se mikä on annettu voidaan ottaa pois. Sama koskee piispoja ja diakoneita.

Asia ei ole ihan helppo selittää. Taustalla on myös hieman erikoinen väärinkäsitys, että pappeus olisi pysyvää, tapahtui sitten mitä tahansa. Tähän joskus vedotaan, kun mieleiseltä henkilöltä viedään pappeus.

Pappeus ei ole privaattiasia, yksityisasia. Se ei ole henkilön omaisuutta. "Sain sen ja nyt se minun." Tämä ajatus on vieras ortodoksisen kirkon käsitykselle pappeudesta. Myöskään kukaan ei voi nostaa oman kokemuksensa kutsumuksesta velvoittavaksi. Kutsumus on tärkeä, kypsä sellainen, muttei se velvoita ortodoksista kirkkoa vihkimään papiksi.

1800-luvun piirros liturgiasta
Pappeus on annettua ja sen antaa kirkko. Yhteisön esipaimenena on piispa, joka vihkii. Vihkiminen tapahtuu aina koko yhteisön - Jumalan kansan - kokoontumisessa per excellence - jumalallisessa liturgiassa. Pappeus on osa tätä yhteisöä ja sen palvelemista. Se ei "toimi" irrallaan siitä tai jotenkin yksityisasiana.

Ääritapaus on harhaoppi tai lahkolaisuus. Molemmat ääriesimerkkejä irrallaan ja erossa olosta. Harhaoppinen tai lahkolainen piispa, pappi tai diakoni ikään kuin automaattisesti siirtyvät maallikoiksi. He menettävät "Pyhän Hengen yhteyden", kuten kanoninen perinne sen ilmaisee piispojen suhteen (mutta siten myös pappien ja diakonien). Itse kristus erottaa tällaiset virastaan. Yhteys katkaistuu ja se joka pappuden "ylläpitää" on poissa.

Useimmiten tie maallikoksi ei kulje näin rivakasti. Usein sitä edeltää ojennusta, varoituksia ja mahdollisesti toimituskieltoja. Katumuksen ja kuuliaisuuden myötä tapahtuu paluu palvelemaan pappina.

Pappauden lahja - armo - pysyy aina annettuna, eikä muutu "omaisuudeksi" tai jotenkin "pysyväksi" tilaksi. Palvelu on aina yhteydessä laajempaan yhteyteen - kirkkoon, sen uskoon ja elämään.

Monimutkainen kysymys. En ole kanonisen oikeuden asiantuntija


Kysymys ja vastaus
Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.


20. maaliskuuta 2013

Hauskoja kuvia...

Yksi kuva, tuhat sanaa. Kuvat kertovat tavallaan paljon. Purevasti ja usein hauskasti. Pieni valikoima netissä esillä olevia kuvia esittelyssä.

Kaikki eivät halua kuulla paavin puhuvan. Saksassa liittopäivillä vieraillessaan silloinen paavi kohtasi tätä haluttomuutta. Osa liittopäivien - Bundestagin - edustajista eivät olleet paikalla. Toki voidaan kysyä onko tällainen mielenosoitellisuus vuoropuhelua, suvaitsevaisuutta ja monimuotoisuuden tukemista. Eihän puheen kuuleminen ole vielä sen sisällön hyväksymistä.

Persona non grata

Kirkkovuoden suurten pyhien aikaan mediassa kirjoitetaan uskonnosta - ja erityisesti kristinuskosta - paljon. Ainakin enemmän kuin tavalliesti. Määrä ei aina tarkoita laatua. Kristuksen syntymäjuhlan aikaan "keskustellaan" joulusta ja sen juhlimisesta. Voidaan jopa puhua "taistelusta joulusta". Kristillinen joulu on joskus jopa "kirosana".

"Sanoin v-sanan, sanoin p-sanan ja sanoin joulu."


Ortodoksisessa kirkossa piispa on esipaimen. Hän saa osakseen kunnioitusta. Hänet vastaanotetaan juhlavasti jumalanpalveluksiin. Aina ei kuitenkaan mene ihan "protokollan" mukaan.

"Minäkin tulen jumalanpalvelukseen..."


Itsekritiikki on usein aiheellista. Mitä on esimerkiksi usko ilman tekoja. Kuollut kertoo Raamattu. Rakkaus, välittäminen ja hoiva eivät ole vain sanoja, vaan juuri tekemistä. Välillä on hyvä havahtua...

Yhdellä pääsiäinen jokaisena päivänä, toisella pääsiäisenä suuri paasto.


Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat usein pitkiä. Niissä seistään useimmiten. Myös papit sekä piispat väsyvät. Viisaasti eräs piispa sanoi, että on parempi istua Jumala mielessä, kuin seistä jalat mielessä.

Piispa Panteleimon ja metropoliitta Ilarion.


Surullisia kuviakin on. Hauskoja vain jotenkin. Neuvostoliitossa ortodoksista kirkkoa ja monia muitakin vainottiin ankarasti. Kirkossakäynti pidettiin "haitallisena" ja uskoa jopa "sairautena". Oppiumiksi kansalle, sanottiin. Mummojen jorinaa.

Koululainen ilmiantaa pääsiäisenä kirkossakäyneet...


Blogissa on myös hauskoja kertomuksia. Kaksi osaa, yksi ja kaksi.


11. maaliskuuta 2013

Tämä pyhä mies

"Olisit voinut kutsua minua siaksi, mikä myös pitää paikkansa." Näin totesi metropoliitta Antoni, kun sai tietää hänestä kirjoitettavaa Tämä pyhä mies -kirjaa. Piispa, lääkäri ja joskus omien sanojensa mukaan sika.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) oli kiistatta jännittävä henkilö. Osa johtui olosuhteista ja paljon siitä millainen metropoliitta Antoni oli. Elämänkokemustaan hän hyödynsi runsaasti opettaessaan uskosta ja sen mukaisesta elämästä.

Tämä pyhä mies
Ajattelin esitellä uutta Gillian Crown Tämä pyhä mies -kirjaa poimimalla siitä kertomuksia metropoliitta Antonin elämästä. Täten olen hänen tyylilleen uskollinen. Osa kertomuksista ovat hauskoja, toiset surullisia. Kaikki ne ovat opettavaisia.

Metropoliitta Antoni oli diplomaattiperheen poika. Perheensä mukana hän asui monessakin eri paikassa. Suuren osan lapsuuttaan Lähi-idässä. Pakolaisvuodet Venäjän vallankumouksen jälkeen taas lukuisissa paikoissa. Pariisi ja Lontoo olivat sitten hänen nuoruutensa ja aikuiselämänsä asuinpaikat. Hän syntyi vuonna 1914 ja oli nimeltään André.

Koulutukseltaan hän oli lääkäri ja sai oppinsa Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Elämäntyönsä hän teki ortodoksisena piispana Venäjän ortodoksisen kirkon palveluksessa Englannissa.
"[Wienissä, äiti] Xenia oli... ilmoittanut hänen uskonnokseen yksinkertaisesti 'ortodoksi'. 1920-luvun Wienissä sen oletettiin merkitsevän ortodoksijuutalaista, erityisesti koska pojan sukunimi oli Bloom. Niinpä hänet lähetettiin ensimmäiselle uskontotunnille rabbin luo. Rabbi mittaili häntä katsellaan kiireestä kantapäähän ja kysyi, miksei pojalla ollut päässään kipaa, pientä, mustaa päähinettä. André vastasi viattomasti: 'Ei minulla ole pientä, mustaa päähinettä, mutta kotona minulla on ikoni ja risti.' 'Risti?' rabbi huudahti hämmästyneenä. 'Oletteko kristitty?' Turhia aikailematta rabbi heitti Andrén ulos luokasta. Poika kuljeskeli käytävällä eikä tiennyt minne mennä. Lopulta rehtori tuli paikalle ja kysyi, mitä poika teki käytävällä. 'Rabbi heitti minut ulos, koska olen kristitty', hän vastasi. 'Oletko kristitty? Siinä tapauksessa vien sinut papin tunnille.' Pappi kysyi Andrélta oliko hän roomalaiskatolinen. 'Ei, olen venäläisortodoksi', André sanoi. 'Ortodoksi? Silloinhan olet vääräuskoinen!' Ja myös pappi heitti hänet ulos luokasta. 'Ja siihen', metropoliitta Anthonylla oli tapana sanoa voitonriemuisesti hymyillen, 'loppui uskontokasvatukseni!'"
Näin siis koulunsa aloittava André jäi ilman uskonnonopetusta. Perhe oli nimeellisesti kristillinen ja ortodoksinen kirkko oli enemmänkin venäläistä kulttuuriperimää. Itse asiassa nuorena André suhtautui hyvinkin pilkallisesti uskontoon ja kirkkoihin. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Elämä kuitenkin esitti Andrélle kysymyksiä. Hän oli nuoresta iästään jo kohdannut paljon kärsimystä, kuolemaa ja pakolaisuuden kauheuksia.

Intian Bombayssa pakolaisina André, hänen äitinsä ja isoäitinsä onnistuivat jotenkin pääsemään laivalla kohti Eurooppaa. Matka Lähi-idästä oli tehty rikollisliigan mukana, sillä noina levottomina aikoina viralliset retkikunnat vasta rosvoja olivatkin. He pääsivät lopulta Eurooppaan, vaikkakin sijoitettuina eri pelastusveneisiin, jotta edes joku jäisi henkiin. André toki haaveili pakolaismatkalla Robinson Crusoen kohtalosta. Matkalaukkunsa he lunastivat vasta 14 vuotta myöhemmin yhden punnan hinnasta.

Bulgakov
Kerran nuorisoleirillä Ranskassa pappi saapui vieraaksi. Kyse oli Sergei Bulgakovista (k. 1944). Kukaan ei halunnut mennä kuuntelemaan pappia, vaan pelata lentopalloa. Jotenkin leiriläiset pakotettiin paikalle kuuntelemaan.
"Mitä enemmän poika kuuli, sitä kauhistuneemmaksi ja vihaisemmaksi hän tuli. Papin jokainen sana ja äänenpaino olivat omiaan vieraannuttamaan teini-ikäiset pojat hänen aiheestaan. Hän puhui heille alentuvasti, ikään kuin olisi yrittänyt maanitella lemmikkieläimiä luokseen. 'Kisu, kisu, tule tänne', olivat sanat, joilla metropoliitta Anthony kuvaili isä Sergein puhetapaa..."
Raivoissaan teini-ikäinen André poistui puheen päätyttyä kotiin ja jätti lentopallo-ottelun väliin. Hän oli vakaasti päättänyt, että tälle "halveksittavalle uskonnolle ällöttävine asenteineen ja vastemielisine vaikutuksineen" koittaisi loppu. Hän pyysi äidiltää evankeliumeita ja aloitti lukemaan evankeliumia Markuksen mukaan. Se oli nimittäin lyhyin evankeliumeista. Tällöin tapahtui se asia, joka mullisti Andrén elämän suuremmin kuin mitkään sodat, vallankumoukset tai muut elämän tapahtumat.
"Minulla oli tunne, joka joskus valtaa mielen kadulla kävellessä. Äkkiä ihminen kääntyy ympäri, koska hänestä tuntuu, että joku katselee häntä. Kesken lukemiseni, ennen kuin pääsin kolmannen luvun alkuun, tajusin, että pöytäni toisella puolella oli henkiolento. Havainto oli niin hätkähdyttävä, että minun piti lopettaa lukeminen ja nostaa katseeni kirjasta. Katsoin eteeni pitkän aikaa. En nähnyt mitään, en kuullut mitään, en tuntenut aisteillani mitään. Katsoessani suoraan eteeni paikkaan, missä ei ollut ketään silmin havaittavaa, tiedostin silti ehdottoman varmasti yhden asian. Kristus seisoi edessäni. Minulla ei ollut siitä pienintäkään epäilystä. Tiesin heti, että jos Kristus seisoo edessäni ilmielävänä, se merkitsee, että hän on ylösnoussut Kristus. Nyt tiedän omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani, että Kristus on noussut kuolleista ja että sen tähden kaikki, mitä evankeliumi hänestä kertoo, on totta..."
Kaikki muuttui. Uskokin oli hänelle koko elämänsä vahva. "Jumala on minulle tosiasia", hän tapasi kertoa. Toki hän tunsi epäilyksen, mutta otti sen kasvatuksellisena vastaan ja näki siinä merkin syventyvästä jumalasuhteesta. Tulevana luonnontieteilijänä hän näki epäilyksen myönteisenä seikkana joka johti eteenpäin kohti totuutta ja itse Jumalaa.

André alkoi elää uskonmukaisesti. Toki joskus liiankin innokkaasti. Tätä yli-innokkuutta hän kutsui "hengelliseksi ruuansulatushäiriöksi". Kerran Andrén hengellinen ohjaaja kehotti häntä seuraavasti.
"'Kiellän sinua lausumasta yhtään ainoaa rukousta seuraavan kuuden kuukauden aikana. Illalla ennen nukahtamista sano vain viimeiseksi sanoiksesi: 'Kaikkien minua rakastavien esirukousten tähden, Herra, pelasta minut'. Ja me sanomme rukouksesi sinun puolestasi."
Rukouskoulu-kirja
André kaipaili myös pappeutta ja munkeutta. Munkiksi hänet vihittiin toisen maailmansodan kynnyksellä ja hän eli salaisesti munkkina palvelessaan lääkärinä sodassa. Asevoimat oli hyvä kuuliaisuuskoulu.

Papiksi hänet vihittiin vasta vuosikymmenten jälkeen. Olihan ortodoksipappi Georgi Florovski (k. 1978) käskenyt odottaa 20 vuotta. Kuuliaisesti André odotti parisenkymmentä vuotta. Kutsumus kypsyi nöyryydessä ja kuuliaisuudessa, eikä "pappifantasiaan" vastattu äkkivikkelästi.

Tämä oli vain pieni otos metropoliitta Antonin elämästä, nuoruudesta ja aikuisuudesta.

Kirjassa on runsaasti lisää. Kannattaa myös tutustua metropoliitta Antonin kirjoihin Rukouskoulu, Tuhlaajapojan paluu ja Elävä rukous. Toivottavasti ne joskus julkaistaan uusina painoksina.


This Holy Man
Kirja-arvostelu perustuu osittain Aamun Koitto -lehdessä ilmestyneeseen arvosteluuni. Se tehtiin vuosia sitten  Tämä pyhä mies -kirjan englanninkielisestä julkaisusta. Osaltaan kirja-arvostelu oli kimmokkeena kirjan kääntämiselle.

Tämä pyhä mies - Vaikutelmia metropoliitta Anthony Bloomista -kirja on Ortodoksinen Veljestö ry:n julkaisema (2013). Suomennos on Fevronia Orvanoksen ja sivuja siinä on 366.

Teos on erinomaisesti käännetty ja tektsi sujuvaa. Suosittelen lämpimästi.


3. maaliskuuta 2013

Katumuksen sakramentti

"Kaiken mitä olet sanonut minulle arvottomalle ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tietämättömyydestä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa." (Katumuksen sakramentin rukouksista)

Ortodoksisessa kirkossa katumus on sakramentti. Usein puhutaan synnintunnustuksesta. Ripistäkin puhutaan. Tuttuja ovat ehkä myös riähkä tai synde.

Katumuksen sakramentti on luonnollinen osa kristillistä elämää. Se koskee kaikkia, myös papistoa. Kyse on paluusta ja elämän suunnanmuutoksesta.

Katumusta

Osallistuminen siihen pitäisi olla säännöllistä. Monet osallistuvat siihen suuressa paastossa, pääsiäispaastossa. Toiset osallistuvat kaikissa kirkkovuoden paastoissa, siis neljästi vuodessa, katumuksen sakramenttiin. Toiset tätäkin useammin. Eräs pappi opetti viisaasti, että katumuksen sakramentti on "parhaimmillaan tapa, jota ei ole otettu tavaksi". Hauskasti ortodoksipappi Ioann Krestjankin (k. 2006) tokaisi: "Miettikääpä hiukan, miltä näyttää ihminen, joka ei ole kertaakaan eläessään peseytynyt! Sielukin kaipaa pesua..."

Kirkkoa on verrattu hengelliseen "parantolaan" tai "sairaalaan". Katumuksen sakramentissa sanotaankin: "Katso, tulit parantuaksesi, varo, ettet menisi pois parantumattonana." Tämä ulottuvuus korostaa syntiä "sairauden" kaltaisena ja näin on kyse paljon syvällisemmästä, kuin vain jonkun säännön rikkomisesta.

Kauniisti on ortodoksipappi Sergei Bulgakov (k. 1944) kertonut, että: "Ihmisen kaikki synnit ovat kuin tippa vettä Jumalan rakkauden valtameressä..." Sergein tiestä epäilyksen kautta uskoon on jo oma kertomuksensa.

Bulgakov

Itsetutkiskelu on osa valmistautumista katumuksen sakramenttiin. Paljon meissä on hyvää ja ihailtavaa, mutta on myös muuta. Rehellinen itsetutkiskelu on hyvästä. Paasto on hyvää aika tälle. Paaston hiljainen ja rauhallinen elämätyyli ja paastojumalanpalveluksien tuki ovat suotuisia itsetutkiskelulle.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) vertasi tätä itsetutkiskelua arkeologiseen kaivaukseen. Tällainen etenee varovaisesti, kerros kerrokselta. Löydökset eivät saa mennä rikki. Muu aines poistetaan. Kerros kerrokselta edetään, arasti. Liian rajusta ja holtittomasta etenemisestä syntyy vain vahinkoa ja tuhoa. Itsetutksiskelussa on myös edettävä määrätietoisesti, mutta samalla rauhallisesti. Jos itseensä menee "hengellisellä kaivinkoneella" on jälki rumaa.

Evääksi itsetutkiskeluun voi ottaa Kristuksen opetuksen tai vaikkapa kymmenen käskyä. Ortodoksipappi Alexander Schmemann (k. 1983) suositteli, että pohditaan kolmea suhdetta. Suhdetta Jumalaan, lähimmäisiin ja itseemme.
Uskon heikkous, vähyys ja elävän jumalasuhteen puute. Rukouselämän tila. Jumalanpilkka. Rakkauden puute lähimmäistä kohtaan. Kateus. Juoruilu. Valehtelu. Kiittämättömyys. Kohtuuttomat ja itsekkäät vaatimukset puolisolta ja lapsilta. Aviorikos. Sopimaton, painostava ja epäoikeudenmukainen puuttuminen muiden elämää, vaikkapa lapsien. Puolueellisuus työelämässä. Teeskentely. Ylpeily. Mielistely. Siveettömyys. Rahanhimo. Ahneus. Viha. Välinpitämättömyys. (Otos Paluu-kirjasta)
Yllä on vain pieni otos kaikesta mistä voi kertoa katumuksen sakramentissa. Tärkeää on muistaa, ettei kerro mitä muut tekevät, vaan mitä itse on tehnyt. Katumuksen sakramentin yhteydessä voi myös käydä keskustelua papin kanssa. Saada neuvoja tai opastusta. Ehkä on jotain, joka painaa mieltä.

Pappi on läsnä tukena, todistajana ja sakramentin toimittajana. Hän ei perinteisesti julista anteeksiantoa, vaan rukouksessa kääntyy yhdessä katuvan kanssa Jumalan puoleen ja anoo anteeksiantoa.

Kaikki on vaitiolovelvollisuuden piirissä ja pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Tuhlaajapojan paluu

Nykyään voi pappiin ottaa yhteyttä monin eri tavoin. Puhelimitse, sähköpostitse tai jopa sosiaalisessa mediassa. Myös jumalanpalveluksen yhteydessä voidaan sopia aika tapaamiselle.
Katso, lapseni, täällä Kristus on näkymättömästi läsnä ja Hän ottaa vastaan synnintunnustuksesi. Älä häpeä tunnustamista, älä pelkää äläkä salaa mitään, vaan ilman pelkoa sano kaikki, mitä olet tehnyt, että saisit anteeksi meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Katso, meidän edessämme on Hänen pyhä kuvansa, mutta minä olen vain todistaja, joka olen todistava Hänen edessänsä kaikki, mitä sinä sanot. Mutta jos Sinä jotain salaat niin syntisi tulee sinussa kahdenkertaisena olemaan. Katso, tulit parantuaksesi, varo, ettet menisi täältä pois parantumattomana. (Katumuksen sakramentin rukouksista)


Blogikirjoitus on yleisesitys katumuksen sakramentista, joka on hieman toisenlaisena myös luettavissa Oulun ortodoksisen seurakunnan nettisivuilta ja ilmestyvästä Paimen Sanomat -lehdestä.