14. marraskuuta 2013

Hiljentymisleirin päiväkirja

Joulupaaston alussa Helsingin ortodoksinen seurakunnan diakoniatoimi järjesti hiljentymisleirin Kaunisniemen leirikeskuksessa. Neljän päivän ajan poissa arjen rutiineista ja kiireistä. Tämä on päiväkirja jumalanpalveluksien yhteydessä pidetyistä pienistä opetuspuheista.

Ehtoopalvelus torstaina 14.11.
"Pyhä Serapion ... yksi tunnetuimmista Egyptin erämaan isiä 300-luvulta, teki kerran pyhiinvaellusmatkan Roomaan. Täällä hänelle kerrottiin eräästä kuuluisasta erakkonaisesta, joka asusti pienessä huoneessa poistumatta siitä koskaan. Tuntien suurta epäluuloisuutta hänen elämäntapaansa kohtaan Serapion, joka itse oli suuri vaeltaja, meni hänen luokseen ja kysyi: 'Mitä sinä täällä vain istut?' Nainen vastasi tähän: 'Minä en istu. Minä olen matkalla.'" (Kallistos Ware Ortodoksinen tie -kirjassa, 9)
"Minä olen matkalla." Tämä koskee kaikkia, olkoon ihmiset sitten erämaissa, luolissa, vuorilla, pylväillä, kammioissa, kallionrotkoissa, meren saarilla tai "kaupunkien tungoksessa", kuten ortodoksisen rukouskirjan eräs rukous asian ilmaisee.

Tätä matkaa ei tarvitse ostaa matkatoimistosta, eikä voikaan. Se myös vie pidemmälle, kuin sukellus valtamerten syvyyteen tai lentäminen korkeuksiin.

Leirikeskuksen kirkko
©Helsingin ortodoksinen seurakunta

Akatistos torstaina 14.11.
Joulupaasto alkaa. Se kestää aina Kristuksen syntymäjuhlaan, jouluun, saakka. Akatistos sopii hyvin joulupaaston alkuun. "Iloitse, sinä, jonka kautta Luoja tulee lapsukaiseksi." Ylistetään Jumalansynnyttäjää Neitsyttä Mariaa. Jeesuksen äitiä.

Minä olen etsijä. Joku saatta ehkä luonnehtia itseään näin. Paljon ihmiskunnan historiasta on etsintää, jatkuvaa ja usein levotonta kurottautumista katoavasta ja muuttuvasta maailmasta pysyvän puoleen. Ihmisen itsensä ylittämisen yrittämisen historiaksi, sitä on sanottu. Jos ihminen on etsijä, niin Jumala on Etsijä. "Missä sinä olet?" (1. Moos. 3:9) Näin kysyi Jumala ensin, ei ihminen. Uskoa on jo se, että tajuaa olevansa löydetty.

Jaspers

Pieni huomio. Ihmisen "itsensä ylittämisen yrittämisen historia" on aika yksipuolinen. Ainakin yhdellä tavalla. Ihmishistorian käännekohdissa ja taitekohdissa - akseliaikana tai -aikoina, lainatakseni filosofi Karl Jaspersin (k. 1969) nimitystä - keskeisinä hahmoina ovat miehet. Vaikkapa filosofian historia on "ukkogalleria". Harmoja partoja ja vakavia naamoja, yllin kyllin

"Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. " (1. Kor. 1:25) Näin apostoli Paavali opetti ja opetukseen varmaankin sopii myös se, että ihmiskunnan sukupolvien joukosta valittiin nuori nainen - Neitsyt Maria.

Ukkogalleria, harmaat hiukaset ja vakavat naamat jäävät "akselina" taustaksi ja nyt laulamme naiselle: "Iloitse..."


Suuressa ehtoopalveluksessa perjantaina 15.11.
Paasto opettaa meitä elämään. Se opettaa näkemään mitä on oleellista, aitoa ja oikeasti tärkeää. Se opettaa siis elämään, voisi sanoa.

On hyvä muistaa, että paasto on annettu heille, jotka tarvitsevat tätä opetusta. Monet eivät paastoa, eikä tarvitsekaan, sillä heitä elämä jo opettaa. Sairaat, uupuneet ja vaikkapa raskaana olevat eivät paastoa. Heitä jo opettaa elämä, voisi sanoa. Toiset siis paastoavat vapaaehtoisesti ja siten oppivat sen, minkä monet jo paastoamaan "pakotetut" oppivat ("Man ger frivilligt av sitt överflöd till dem som fastar ofrivilligt ... öva sig i generositet och solidaritet, och så efterlikna Gud.")

Donin Jumalansynnyttäjän ikoni
©Pravislavie.ru

Lopuksi lyhyt paastoon sopiva kertomus Athosvuoren vanhus Paisiokselta (k. 1994). Ihminen kärpäsenä tai mehiläisenä.
Kärpäsellä on se ominaisuus, että se menee aina istumaan likaan. Esimerkiksi kun kärpänen on puutarhassa, joka on täynnä tuoksuvia kukkia, se ei suinkaan mene mihinkään kukkaan, vaan jos jossakin on ulosteita, se laskeutuu niiden päälle ja alkaa hyöriä niiden kimpussa. Se pitää niiden lemusta eikä suostu lähtemään sieltä pois. Jos kärpänen osaisi puhua ja pyytäisit sitä näyttämään sinulle ruusun puutarhasta, se vastaisi: 'En edes tiedä, mikä ruusu on. Minä tiedän vain, missä on käymälöitä, lantaa, keittiöitä ja likaa.' ... Mehiläisellä on se ominaisuus, että se löytää aina sen, mikä on hyvää ja makeaa, ja pörrää sen ympärillä. Sanokaamme, että se on huoneessa, joka on täynnä likaa. Yhteen nurkkaan on joku kuitenkin pannut pehmeän lukumi-makeisen. Mehiläinen hyrrää huoneessa, mutta ei laskeudu mihinkään, kunnes löytää lukumin ja istuutuu sen päälle. Jos nyt kysyisimme mehiläiseltä, missä on roskia, se ei tietäisi. Se sanoisi: 'Tuolla on neilikoita, tuolla ruusuja, tuolla ajuruohoa, tuolla hunajaa, sokeria ja makeisia.' Yleensäkin se tuntisi kaikki hyvät asiat ja olisi täysin tietämätön kaikesta huonosta..."

Vigilia lauantaina 16.11.
Pieni kertomus - Kuinka paljon maata ihminen tarvitsee? Se löytyy venäläiseltä kirjailijalta Leo Tolstoilta (k. 1910). Vapaasti muunnellen ja lyhenteän sen kerron.

Tolstoi suhde ortodoksiseen kirkkoon oli vaikea. Hän erosi siitä ja hyökkäsi sitä vastaan. Traagisinta on hänen kuolemansa Astapovon asemalla. Kuoleva Tolstoi oli pyytänyt Optinan luostarista ohjaajavanhuksen luokseen. Luostarista lähetettiin kaksi pappismunkkia, mutta heidän pääsy Tolstoin luokse estettiin muiden toimesta. Olisiko Tolstoi halunnut katua? Kuolla sovinnossa ortodoksisen kirkon kanssa? Sitä ei kukaan saa tietää, yksin Jumala tietää.

Kuinka paljon maata ihminen tarvitsee? Kertomuksessa innokas mies ahnehtii maata. Hän ajattelee voivansa ostaa sitä yksinkertaisilta maalaisilta. Laajoilla aroilta löytyy kansa, jolla maata on. Silmänkantamattomiin maata, kaikissa suunnissa. Mies saa erikoisen tarjouksen. Hän saa niin paljon maata, kuin voi auringonnoususta sen laskuun saakka kiertää ja palata takaisin. Aamun koitossa mies lähtee merkitsemään maata. Aamupäivällä tahti kiihtyy, sillä mies ahnehtii maata. Vauhti sen vain kasvaa loppupäivää kohti, ahnehtien lisää maata. Loppua kohti hän juoksee. Hän ehtiikin perille ja tuupahtaa kuolleena maahan. Mies haudataan parin metrin mittaiseen hautaan. Kuinka paljon maata ihminen tarvitsee? Tämän verran...