15. lokakuuta 2013

Hulluja nuo kristityt

Hulluja nuo roomalaiset on yksi sarjakuvahahmo Obelixin lempilohkaisuista. Monen roomalaisen mielestä kristinusko oli hulluutta, akkojen hapatusta, ateismia, taikauskoa, kapinaa ja vihoviimeistä pohjasakkaa.

Nettikeskustelussa saattaa, ja todennäköisesti usein törmääkin tällaiseen ja vielä pahempaan. Kaikenlaista puhetta esiintyy, ihan vihapuhettakin. Osaavat toki uskovatkin sitä. Yksi huvittavin ja tasoltaan häikäisevä kommentti oli ytimekkäästi: "'Hihhulit on vitun pässejä!'


Itseäni hymyilytti tämä lohkaisu, koska kyse oli hehkutuksesta liittyen tutkimukseen, joka kertoi että ateistit ovat älykkäämpiä kuin uskovat. Jääköön toteamuksen älyllinen anti avoimeksi ja jokaisen arvioitavaksi.

Miten nuo hullut roomalaiset, lainatakseni Obelixia sitten aikanaan näkivät kristinuskon? Yalen yliopiston julkaisemana ilmestyi vuonna 1984 professori Robert Louis Wilkenin The Christians as the Romans Saw Them -kirja.

Kristinuskon "ensi-illasta" on jo melkein pari tuhatta vuotta ja voi olla antoisaa tutustua "ensiarvosteluihin".

Mitä Plinius (k. 113) ajatteli uudesta taikauskosta? Entäs Suetonius (k. 160)? Miten kuulu lääkäri Galenos (k. 201) arvioi kristityt? Tai Tacitus (k. 120)? Miksi kristinusko oli uhka yhteiskuntajärjestykselle filosofi Kelsoksen (100-luku) mukaan? Miten tunnetun Isagoge-teoksen kirjoittanut Porfyrios (k. 304) näki uuden tulokkaan?

Ensimaininta kristinuskosta on Bitynia-Pontoksen käskynhaltija Pliniuksen kirjeestä keisari Trajanukselle (k. 117). Yhteys on hyvin proosallinen, osana valtionhallinnon kirjeenvaihtoa. Plinius kiersi aluettaan innokkaana osoittamaan kyvykkyytensä. Osaava hän olikin ja ura oli nousujohteinen. Alue oli vauras, mutta siellä esiintyi myös ongelmia. Johtavan virkamiehen arkea.

Trajanus, ©Livius.org

Ensimaininta kristinuskosta löytyy siis kirjeestä vuodelta 112. Plinius halusi kysyä neuvoa. Kristityt eivät olleet kirjeenvaihdon syy, eikä kristinusko pomppaa esiin rumpujen saattelemana, vaan osana aika arkista, vaikkakin kaunopuheista, ylemmän hallinnon kirjeenvaihtoa.

Erikoista Pliniuksen toimissa on, että kristittyjen kohdalla hän ei jäänyt odottamaan keisarin vastausta. Hän ryhtyi heti toimeen. On syytä mainita, että Rooman valtakunnassa ei ollut poikkeuksellista, että lahkoja saatettiin lopettaa, nuhdella tai rajoittaa. Sama koski myös kaikenlaisia "kiltoja", ammattiryhmittymiä tai aikansa rekisteröityjä yhdistyksiä, olkoon se sitten palokunnan, kauppiaiden tai ties kenen. Syy oli se, että nämä ry:t olivat turhan usein muuttuneet yhteiskunnallisesti hajaannuttavaksi. Itse asiassa Plinius käyttää kristittyjen ryhmittymästä samaa sanaa kuin näistä yhdistyksistä. Keisari oli julistanut kaikenlaiset "yhdistykset kielletyiksi", kuten Plinius kirjessäänkin mainitsee.

Plinius ryhtyi toimeen. Kuulusteluissa kristityiksi tunnustautuneet lähetetiin saman tien teloitettavaksi. Nähtävästi nämä kuulustelut saivat aikaan jonkinlaista ilmiantovimmaa. Nimetön kirje, sisältäen ilmiantoja toimitetiin Pliniukselle.
Siinä kerrottiin monien ihmisten nimet sisältävä kirjanen, jossa ei kuitenkaan ilmoitettu, kuka sen oli kirjoittanut. Päätin vapauttaa ne, jotka kielsivät olevansa tai koskaan olleensakaan kristittyjä, kunhan he lausuivat minun perässäni rukouksen jumalille, uhrasivat suitsuketta ja viiniä sinun kuvallesi, jonka olin tätä varten käskenyt tuoda paikalle yhdessä jumalankuvien kanssa, ja lisäksi vielä pilkkasivat Kristusta. Kerrotaan näet, että niitä, jotka todella ovat kristittyjä, ei voida pakottamallakaan saada tekemään mitään näistä asioista.
Kristittyjen kokoontumisista Plinius ei hätääntynyt. Tästä "tarttuvasta taikauskosta", joka on Pliniuksen yleisluonnehdinta kristinuskosta, kerrottiin kylläkin myöhemmin mitä hirvittävämpiä asioita. Lasten syömistä, insestiä, ryhmäseksiä tai sperman ja kuukautisveren syömistä ehtoollisena. Itse asiassa näitä hirveyksiä on voinut tapahtua jossain epämääräisten "kristittyjen" parissa. Plinius joutui erikseen tähdentämään, että ilta-ateria oli "aivan tavallinen ja viaton".

Lääkäri Galenos mainitsee kristinuskon vain ohinmennen. Galenos nimi on varmaan tuttu aikanaan lääkäriksi pyrkineiden parissa Suomessa. Mielenkiintoista Galenoksella on, että nyt Pliniuksesta vuosisata myöhemmin kristinusko mainitaan koulukuntana, vähän kuin filosofinen koulukunta tuolloin. Se voidaan nähdä pienenä arvonousuna, sillä sana taikausko viittasi vieraaseen kulttiin, mutta koulukunta jo tahoon joka on osa yhteiskuntaa, kuten vaikkapa filosofiset koulukunnat.

Galenos jopa ihaili kristittyjä, jotka oliva usein saavuttaneet "aitojen filosofien" tason. Tällöin hänellä ei ollut mielessä älyllinen taso, vaan hyvellinen elämää. Filosofia oli tuolloin enemmän elämäntapa, kuin monesti nykyään. Galenos oli aikansa lapsi ja ajatteli, että hyveellinen elämä vaati tietoa. Tämä ajatus oli ainakin yhtä vanha kuin Sokrates (k. 399 eKr.), joka liitti hyveen tietoon. Pahe johtuu tietämättömyydestä. Galenos ei voinut ymmärtää, miten kristityt kykenivät olemaan hyveellisiä, kun heidän "filosofiansa" oli niin järjetön.

Raskaansarjan arvostelut tulivat Kelsokselta, Porfyriokselta ja Julianus Luopiolta (k. 363). Erityisesti kaksi viimeistä jättivät monet kristityt sanattomiksi. Augustinus (k. 430) piti Porfyriosta "filosofeista kaikkein oppineimpana" ja otti hyvin tosissaan hänen arvostelunsa. Julianus sai monet epämukavuusalueelle, olihan hän kristitty luopio ja kääntyi pakanuuteen. Hän tunsi kristinuskon läpikotaisin ja osasi jopa ennakoida vastaukset arvosteluunsa.

©Rick&Bart2011

Arvostelussa on paljon tuttua nykyajaltakin. Raamatun suhteesta todellisuuteen, luotettavuus lähteenä ja sen ristiriitaisuudet, Kristuksen hahmon piirteet ja paljonko siitä on opetuslasten lisäystä ja ilmoituksen suhde muihin uskontoihin. Kelsos välittää vaikkapa tarinan siitä, että Maria olisi tullut raskaaksi roomalaisen sotilaan toimesta ja Kristus saanut taikurin oppia Egyptissä.

Yksi mielenkiintoinen piirre vaikkapa Kelsoksen arvostelussa on yhteiskunnallinen. Hän pitää kristinuskoa vallankumouksellisena - sovinnaisen yhteiskunnan juuria myöten rapauttavana. Kristinusko oli vaarallinen koska se loi oman yhteisönsä, irrallaan tunnetusta järjestyksestä, viisaudesta ja uskollisuudesta. Kaiken tämän lisäksi se oli Kelsoksen silmissä nuori, vain toista sataa vuotta. Oikea uutuus ja siten vailla todistusvoimaa muinaisen viisauden edessä. Kristillinen "vastakulttuuri" oli vaaraksi.

Kelsos halusi myös puolustaa korkeinta Jumalaa kristinuskolta. Vakiintuneeksi oli nähdä jumalallisten hahmojen ja jumalien yläpuolella korkein ja suurin Jumala. Tätä kaikkea kristinusko romutti. Kuulostaa ehkä kummalliselta. Kelsoksen ja hänen aikalaistena uskonto oli muodoltaan henoteismi, eikä niinkään polyteismi. Kunnioittamalla kaikenlaisia jumalia palvonta siirtyi heidän kauttaan ja myötään itse Jumalalle.

Järjestys samalla piti koossa tuon ajan monikulttuurista yhteiskuntaa. Kaiken tämän kristityt romuttivat ja ehdottomalla uskollaan Jumalaan asettivat syrjään tämän jumaluuksien ja henkivoimien kimaran. Yksi pieni ja ratkaiseva askel otettiin tässä kohti maallistumista, kun yhteiskunnan järjestykseltä otettiin pois perustavanlaatuinen jumalallisuus.

Kristinuskon vastaukset kaikkeen tähän on sitten oma tarinansa. Yksi opetus on kuitenkin se, että suuri osa siitä mitä kristinuskoa vastaan on sanottu, on jo tuttua sille. Ei se tule "puskan takaa" ja kun vaikkapa joku nykykolumnisti hykertelee oivalluksistaan hän ei useimmiten paljon uutta tuo keskusteluun.