2. lokakuuta 2013

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa

Kaksi nuorukaista vaelsi erämaassa. He etsivät vastauksia, nuoruuden innolla. Nuorukaiset olivat erämaiden munkkien opissa. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa. Suuria sanoja, mutta miten se eletään todeksi...

Kyseiset nuorukaiset olivat Johannes ja Germanos. He vaelsivat Palestinan ja Egyptin erämaissa vuosia. 300-luvulla nämä paikat kuhisivat kilvoittelijoista. Luostareita oli lukuisia. Voisi kuvitella, että nuorukaiset etsivät vastauksia, suuntaa ja innoitusta.

Johanneksesta tuli aikanaan hieman surullisen kuuluisaksi. Hän uskalsi nimittäin esittää vastalauseen Augustinusta (k. 430) vastaan. Johannes muistutti, että vaikka kaikki on armon varassa, on ihmisen tehtävä työtä pelastuksen eteen. Johannes koki tarvetta korostaa jumalkykyistä ihmistä, kun pelagiolaiskiistassa Augustinus oli mennyt aiheessa peräti liiallisuuksiin.

©Atelierul de Icoane

Johannes oli lännessä kauan virallisesti hieman epäilyttävä, vaikka häntä kunnioitettiin suuresti muuten. Ortodoksisessa kirkossa hänellä oli jo varhain oma muistopäivänsä ja yhtenä merkkipaaluna on valikoima hänen kirjoituksiaan Filokalia-kokoelmassa.

Palestinan ja Egyptin erämaiden ja luostareiden jälkeen Johannes ja Germanos lähtivät Konstantinopoliin.

Pääkaupungissa Johannes Krysostomos (k. 407) vihki Johanneksen diakoniksi. Krysostomoksen tultua karkotetuksi Johannes lähetettiin Roomaan vetoamaan paaviin. Johannes nimittäin osasi latinaa, olihan hän kotoisin Mustan meren rannoilta, nykyisen Romanian ja Bulgarian Dobrudzha -seudulta. Itse asiassa ei ole varmaa oliko hän latinaa-osaava kreikkalainen vai kreikkaa-osaava latinalainen.

Johannes Krysostomos
©Byzarticon.gr

Tälle reisulle Johannes jäikin. Vuonna 415 Johannes saapui Marseillen kaupunkiin, silloiseen Gallian Massaliaan. Hän perusti luostarin sekä miehille ja naisille. Tänään se tunnetaan Abbaye Saint Victor -luostarina. Tänä aikana Johannes kirjoitti kuuluisat kirjoituksensa luostarielämän järjestyksestä ja opetuksesta. Oppinsa hän oli saanut juuri nuoruutensa aikana Palestinassa ja Egyptissä. Osansa oli varmaan myös Evagrios Pontoslaisella (k. 399) ja jo mainitulla Krysostomoksella.

Benedictus Nursialainen (k. 543) omaksui paljon Johannekselta ja näin paljon Johanneksen välittämästä perinnöstä siirtyi lännen luostarilaitoksen "kudoksiin", vaikka hänen maineensa olikin jo mennyt Augustinus-vastalauseen vuoksi. Johannes kuoli vuonna 435.

Kristuksen Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa -kehoitusta on paljon pohdittu. Itseäni puhuttelevat Johanneksen ajatukset siitä. Collationes patrum in scetica eremo -teos on syväluotaava ja raikas. Suomeksi osaan siitä voi tutustua jo mainitussa Filokalia-kokoelmateoksessa (ensimmäisessä osassa, Cassianus Roomalaisen -nimen kohdalla).

Johanneksen kirjoitus alkaa tuntemattomaksi jäävän vanhus Mooseksen opetuksella. Hän tekee eron tavoitteen ja päämäärän välillä. Tavoite on puhdas sydän ja päämäärä on Jumalan valtakunta. Tämä saattaa kuulostaa epämääräiseltä, eikä kovinkaan paljon selventävältä.

Erotus on kuitenkin hyvin käytännöllinen. Kuvitelkaa vaikkapa perheenäiti tai -isä, tai miksei ihan kuka tahansa. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa, kaikuu kehoitus. Ehkäpä pappi on pasuunamaisesti näin julistanut. Häh? Mitä? Miten? Moni saattaa pohtia miten toteuttaa kehoitus osana omaa elämäänsä, olkoon se sitten Kemissä, Helsingissä, Lieksassa tai jossain muualla. Lohdullista on ehkä tietää, että sitä se oli myös Johannekselle ja varmaan monelle erämaan munkkivanhukselle.

©Ortodoksi.net

Tavoite on juuri se joka antaa suunnan arjessa. Jos päätät lähteä Lappiin katsomaan vaikkapa poroja, tiedät että suunta on otettava pohjoiseen. Toinen asia on se, miten pääset vaikkapa kotoa rautatieasemalle tai Fredrikinkadulta nelostielle. Jälkimmäisellä ei oikein riitä yleinen suunta pohjoiseen - sillä päätyisit joko seinään tai Töölönlahteen.

Puhdas sydän on Johanneksen mukaan kristityn tavoite. Siihen pyrkiminen arjessa (olkoon se erämaaisän tai perheen ruuhkavuodet) vie "pohjoiseen" - Jumalan valtakuntaan. Johannes käyttää sotaisaa vertausta. Jousiammuntaa. Napakymppi taululla on ampujan tavoite, mutta kilpailun palkinto on päämäärä.

"Jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen." (Fil. 3:13-14) Nämä apostoli Paavalin sanat ovat Johanneksella mielessä. Maali on Johanneksen mielestä puhdas sydän. Se on elämän tavoite. Ilman tavoitetta suunta on hukassa. Se on kuin ampuisi jo mainittuja nuolia taivaalle, eikä kohti maalitaulua.

Puhdas sydän on rakastava sydän. Tämä on selvää Johannekselle. Sydämen puhtaus viittaa sydämeen, joka kykenee rakastamaan. Sydän on puhdistettava himoista. Johannes luettelee kaikkiaan kahdeksan himoa. Itse asiassa Johannes on yksi lähde kuuluisalle seitsemälle himolle tai kuten usein hieman erikoisesti sanotaan "kuoleman synnille". Kyse ei ole vain haureudesta, vaan myös ahenudesta, vihasta, ylpeydestä ja muusta. Sydän täynnä ylpeyttä tai vihaa ei ole puhdas sydän. Esimerkki Johannekselta, vaikkakin haureudesta olkoon esimerkkinä puhtaasta sydämestä - rakkaudesta, armeliaisuudesta ja nöyryydestä.
"Muuatta veljeä, joka oli erinomainen kilvoittelija, ahdisti ankarasti haureuden demoni, ja hän meni erään vanhuksen luo ja tunnusti tälle ajatuksensa. Vanhus kokemattomuuttaan närkästyi, nimitti veljeä viheliäiseksi ja arvottomaksi kantamaan munkin pukua, kun hän kerran oli päästänyt sellaisia ajatuksia mieleensä. Tämän kuultuaan veli menetti kokonaan toivonsa, hän päätti jättää asuinpaikkansa ja palata maailmaan. 
Jumalan johdatuksesta hänet tapasi silloin abba Apollos joka oli vanhuksista kokeneimpia. Nähdessään munkin hämmentyneenä ja synkkänä abba kysyi häneltä: 'Lapseni, mikä on syynä suureen synkeyteesi?' Aluksi veli oli niin masentunut ettei vastannut. Mutta sitten kun vanhus kovasti pyyteli, hän kertoi asiansa ja sanoi: 'Minua ahdistivat usein sellaiset ja sellaiset ajatukset. Menin ja kerroin niistä sille ja sille vanhukselle. Hänen sanansa mukaan ei minulla enää ole pelastuksen toivoa. Niinpä menetettyäni toivoni olen päättänyt palata maailmaan.' Kuultuaan tämän isä Apollos rohkaisi ja neuvoi veljeä puhellen: 'Älä oudoksu, lapseni, äläkä vaivu epätoivoon. Sillä minuakin, joka olen harmaantunut ja saavuttanut jo näin korkean iän, sellaiset ajatukset ankarasti ahdistavat. Älä masennu, sillä tätä polttoa ei paranna niinkään ihmisen oma pyrkimys kuin Jumalan ihmisrakkaus. Minun mielikseni palaa vielä täksi yhdeksi päiväksi keljaasi.' Veli teki niin. 
Lähdettyään veljen luota abba Apollos meni sen vanhuksen luo, joka oli saattanut veljen epätoivoon. Abba pysähtyi vanhuksen keljan ulkopuolelle ja kyynelsilmin rukoili Jumalaa: 'Herra, sinä sallit kiusausten kohdata ihmisiä heidän hyödykseen, siirrä veljen taistelu tähän vanhukseen, että hän kokemuksesta oppisi sen, mitä ei muutoin ole oppinut koko pitkänä elinaikanaan: osoittamaan myötätuntoa niitä kohtaan, joissa taistelu riehuu.' Lopetettuaan rukouksensa hän näki mustan etiopialaisen seisovan lähellä keljaa ja tähtäävän nuolillaan vanhusta. Niiden haavoittamana tämä heti alkoi hoippua sinne tänne aivan kuin päihtymyksen vallassa. Kun hän ei enää voinut kestää kauemmin, hän tuli ulos keljastaan ja lähti kulkemaan kohti maailmaa - samaa tietä, jolle nuorempi oli vähän aikaisemmin lähtenyt. 
Abba Apollos käsitti, mitä vanhukselle oli tapahtunut, meni häntä vastaan ja kysyi: 'Minne olet menossa? Miksi olet noin hämmentynyt?' Vanhus vaistosi sisimmässään, että abba tunsi hänen tapauksensa ja oli vaiti häpeissään. Abba Apollos sanoi hänelle: 'Palaa keljaasi ja tunne tästä lähtien oma heikkoutesi. Itsestäsi sinun tulee ajatella, että joko paholainen ei sinua tunne tai että se ylenkatsoo sinua, koska et ole ollut arvollinen käymään taistelua sitä vastaan. Ja mitä puhunkaan taistelusta? Et edes yhtä päivää pystynyt kestämään paholaisen hyökkäystä! Tämä on tapahtunut sinulle siksi, että vastaanottaessasi veljen, jota vastaan yhteinen vihollinen kävi taistelua, sinä - sen sijaan että olisit voidellut hänet otteluun - saatoit hänet epätoivoon. Et pitänyt mielessäsi tuota viisasta kehotusta, joka sanoo: 'Pelasta ne, joita kuolemaan viedään; pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. (Sananl. 24: 11) 
Et myöskään ajatellut Vapahtajamme vertausta: ei tule musertaa särjettyä ruokoa eikä sammuttaa suitsevaa kynttilänsydäntä. (Mt.12: 20) Kukaan ei näet voisi kestää vihollisen hyökkäyksiä eikä edes sammuttaa luonnon tulista kuohuntaa, ellei Jumalan armo vahvistaisi häntä heikkoa." (Filokalia I tai Tsasounan suunnalta)