18. elokuuta 2013

Ateismin harhat

Valhe voi mennä Bagdadista Konstantinopoliin sillä aikaa, kun totuus etsii sandaalejaan, kertoo arabialainen sananlasku. Liian usein näin tapahtuukin. Vaikkapa kristinuskosta on kerrottu monia harhaisia tarinoita.

Viimeisen vuosikymmenen aikana ortodoksiteologi David Bentley Hart (s. 1965) on laaja-alaisesti kirjoitellut ajankohtaisista aiheista. Olkoon aiheista esimerkkeinä vaikkapa Nikolai Gogol (k. 1852) tai pahan ongelmasta kirjoitettu laaja kolumni New York Times -lehdessä, Aasiaan vuonna 2004 iskeneen tsunamin jälkeen.

Hartin kirjoitustyyli on viihdyttävä ja samalla siinä on älyllistä iskuvoimaa. Hartin erikoinen, paikotellen anarkistinen tyyli ja ensyklopedistinen ote ei aina tee teksteistä helposti lähestyttäviä. Ateismin harhat -kirja edustaa kuitenkin hänen helpoimmin lähestyttävää tuotantoaan.

Hart

Ateismin harhat -kirja on hieman erikoisesti nimetty. Kirja ei käsittele niinkään uusateismia. Ateismin harhat -nimi on julkaisijan päättämä (sopimusehtoihin jopa vedoten). Hart onkin hieman harmitellut tilannetta. Hänen kaavailema Kristillisen vallankumouksen muodikkaat viholliset -nimi päätyi alaotsikoksi, vaikkei kuitenkaan suomenkieliseen käännökseen.

Moni saattaa vierastaa kirjaa juuri nimensä vuoksi. Se on harmillista, sillä kirja on antoisa. Ymmärrän hyvin varovaista asennetta kirjaa kohtaan, sillä itsekin epäröin räväkästi nimettyjen uskonto sitä tai tätä kirjojen edessä. Yhden kirjan melkein jätin lukematta takakannen typerähkön mainoslauseen vuoksi: "Uskovalta ... puuttuu tiedemiehen tärkein ominaisuus: epäily."

Kirjan yksi kantava aihe on ne monet väittämät, joilla "kirkkoa usein herjataan". Kyse on niistä kristillistä uskoa tai historiaa koskevat syytökset, joita Hart pitää vilpillisinä tai jopa typerinä. Nämä ovatkin ne harhat joihin kirjan nimi viittaa. Yalen yliopiston haaveena oli varmaan tienata rahaa uusateismin ympärillä raivoisana (ja tuottoisana) käydystä väittelystä.

Keskeisinä aiheina kirjassa ovat siis "sekulaarin aikakauden myytit", jotka muodostavat "nykyajan uuden version kristinuskon historiasta". Kyse on siis usein toistetuista, jo hieman kuluneista, väitteistä liittyen noitavainoihin, keskiajan "pimeyteen", tieteen vastaustamiseen, uskonsotien tai antiikin perinteen tuhoon.

Kyse on siis tavasta, millä "järjen aika" loi identtiteettinsä kertomalla - usein vilpillisiä - myyttejä "uskon ajasta". Harvemmin nämä myytit elävät akateemisessa kirjallisuudessa, mutta populaaritieteessä ja yleisessä tietoisuudessa voivat hyvin. Itse kukin voi miettiä minkälaisen myytin vaikkapa Umberto Econ (s. 1932) Ruusun nimi -kirjaan perustuva samanniminen elokuva välittää.

Ruusun nimi -elokuvasta

Ateismin harha -kirjassa on myös toisenlainen aihe. Kyse on enemmänkin aatehistoriallisesta pohdiskelusta "kristillisestä vallankumouksesta".

Tämä vallankumous on hieman vaikea lyhyesti kiteyttää. Ehkäpä se kiteytyy uskoon jokaisen ihmisen mittaamattomasta arvosta. Itse Jumala tuli ihmiseksi ja osoitti että ihminen on varustettu "synnynnäisellä ja loukkaamattomalla ihmisarvolla" ja on siten "mittaamattoman arvokas". Tämä usko ei tietenkään muuttanut maailmaa kuin taikaiskusta, mutta se toi äärimmäisen vallankumouksellisen väitteen maailmaan.
"Olisi houkuttelevaa nimittää tätä todellisuudenkuvaa paremman vaihtoehdon puutteessa totaaliseksi humanismiksi, toisin sanoen kuvasta ihmisyydestä sen laajimmassa ja syvimmässä merkityksessä, kuvaksi, jossa ihmiskasvojen  - ihmisen - täysi jalous ja arvoituksellisuus ja kauneus nähdään yhteisen ihmisluonnon jokaisessa ainutlaatuisessa edustajassa."
Tämä väite on kiistatta vallankumouksellinen. Ei ehkä tänään, onhan moderni aika juuri jälkikristillistä aikaa. Kristinuskon syntyaikoina väite oli juurikin äärimmäinen. Nykyään puhutaan puolihuolimattomasti "henkilöstä". Aikanaan se liittyi muun muassa roomalaiseen lakiin. Latinaksi sana persona viittaa naamioon. Nämä olivat ihmisen yhteiskunnalliset ja oikeudelliset kasvot tai naamio. Tätä naamiota tai kasvoa ei ollut esimerkiksi orjilla, alhaissyntyisillä, varattomila tai valloitettujen kansojen asukkailla. He olivat persoonattomia tai ehkä paremmin sanottuna kasvottomia. Ei vain persona non grata, vaan non habens personam.

Orjuus ja muut yhteiskunnalliset vääryydet eivät tietenkään heti hävinneet kristinuskon myötä. Se itse asiassa ei ole ihmeteltävä asia, sellainen on ihminen. Vallankumouksellinen seikka on se, että edes syntyi ajatus ehdottomasta ihmisarvosta - olkoon sitten ihminen nainen tai orja tai molempia. Nykyihmisen toki kannattaa muistaa, ennen liian suuria vaatimuksia muinaisuudelle, että orjuus voi hyvin nykyäänkin ihan likellä.

Yksi Hartin ajatuksista on, etteivät arvot ja ihanteet tipu taivaasta. Ehkä minulta hieman hölmösti ilmaistu. Eräs suosittu ajatus nykyään on, että uskonto voitaisiin poistaa kaikissa sen muodoissa. Myrkyttäähän se kaiken, kuten eräs uusateisti suureellisesti julisti.

Dawkins

Ateisti Richard Dawkinsin (s. 1941) meemi-kielikuvaa, jonka kielikuvallisuuden Hart hieman ivallisesti toteaa jäävän Dawkinsilta ymmärtämättä, voidaan käyttää asian kuvaamiseksi. Sellaiset meemit kuten "ihmiskoikeudet" tai "ihmisarvo" eivät välttämättä uusiudu loputtomasti, kun kristillinen "jokaisen elämän rajaton arvo" -meemi on sammunut. Meemeillä ei ole vain "geneettistä" taustaa, vaan myös "rakenteellinen" yhteys.
"Jos uskomukset tai kertomukset tai loogiset periaatteet, joista jokin ajatus syntyi, häviävät, tuo ajatus menettää luonnollisen ympäristönsä ja katoaa, jos ei..."
Olen nyt lyhyesti esitellyt kirjan. Se on mielenkiintoinen. Se antaa paljon ajateltavaa. Toivottavasti Ateismin harhat -nimi ei nouse joillekin esteeksi.


Ateismin harhat -kirjan (2010) on julkaissut Perussanoma osana Humanitas-sarjaa. Jos teoksen haluaa lukea englanninkielellä, voi sen tilata vaikkapa täältä.