7. heinäkuuta 2013

Viisastelijoiden pikkunokkeluuksia

Harva se päivä joutuu lukemaan jonkun kristinuskoa halventavan kirjoituksen. Ehkä on muodikasta sivaltaa uskoa ja kristittyjä. Yritys on ainakin kova.

Kirjoitukset ovat kuitenkin useimmiten aika mitäänsanomattomia, vaikkakin niiden kirjoittajat usein muuta kuvittelevat. Joku on esimerksiksi ihan täpinöissään "uskalluksestaan", kun hän kirjoittaa Jumalan pienellä j:llä.

Lasten mielenosoitus vuonna 1929
Mikä tekee näistä kirjoituksista viisastelijoiden pikkunokkeluutta? Sitä ne ovat, jos niitä vertaa vaikkapa 1900-luvulla Venäjän ortodoksiseen kirkkoon kohdistuneeseen sortoon. Neuvostoliittohan ei maallistunut, vaan se maallistettiin. Uskonnonvastainen toiminta on laaja-alaista, murskaavaa ja usein väkivaltaista.

Kuvassa yllä on lasten "mielenosoitus" vuodelta 1929. Lapset toivovat, että vanhemmat eivät sekoittaisi heidän mielensä viettämällä joulua tai pystyttämällä joulukuusen. Toivomus on, että lapsi kasvatetaan opettajalla, ei Jumalalla.

Jo tilastot kertovat karua kieltä. Venäjän kokoisessa maassa oli 1930-luvulla jäljellä enää satakunta pyhäkköä, piispoja kourallinen ja kaikki luostarit olivat suljettu. Pyhäköt oli aikaisemmin laskettu kymmenissä tuhansissa, piispat ja luostarit sadoissa. Vaino jatkui koko Neuvostoliiton ajan, joitakin suvantovaiheita lukuunottamatta. Vaino oli alussa väkivaltaista ja loppussa enemmänkin panettelua ja harmin aiheuttamista.

Katedraali räjäytetään
Metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966) selostaa erityisesti alkuaikoina papistoon kohdistuneesta väkivallasta seuraavaa:
"Papistoa murhattiin erityisellä julmuudella. Heitä haudattiin elävältä, heidän päälleensä kaadettiin pakkasilmalla kylmää vettä, kunnes jäätyivät, heitettiin kiehuvaan veteen, ristiinnaulittiin, ruoskittiin hengiltä ja paloiteltiin kirveellä. Useita kidutettiin ennen kuolemaansa tai murhattiin yhdessä perheittensä kanssa tai heidän silmiensä alla. Kirkkoja ja luostareita tuhottiin ja ryöstettiin, ja ikoneita häväistiin ja poltettiin."
Kolmeen uusmarttyyrin elämään voi tutustua Ilarion, Sergei ja hukutettu Feofan -blogikirjoituksessa. Feofan "jäädytettiin" kuoliaaksi vedessä pakkasilmalla. Toki oli niitä uusmartyyreita muuallakin. Maria Pariisilaisen (k. 1945) elämä on havahduttava.

Metropoliitta Antoni
Metropoliitta Ilarion itse ei joutunut kärsimään väkivaltaista vainoa. Sen aika oli ohi. Häntä "vain" uhkasi koulusta erottaminen ja kakkosluokan kansalaisen asema.

Toisaalta onhan niitä hauskojakin tapahtumia tuolta ajalta. Englannissa asunut metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) kertoi laulaneensa vierailuillaan Neuvostoliitossa kirkkolauluja ja tsaarinaikaisia lauluja hotellihuonettaan salakuuntelevien "iloksi". Lisää näitä täällä.

Tämä on vain pieni otos Venäjän ortodoksisen kirkon ristintiestä 1900-luvulla. Verrattuna tähän viisastelut ovat vain pikkunokkelia. Kaipa niistä jotain pitää kirjoittaa.

Meriläinen
Sisällöllisesti ne ovat usein juuri pikkunokkelia ja kompuroivia omassa järjenjuoksussaan. Jos edes ne saa tosiasiat kohdalleen.

Kirjoittajat toki ovat suunnattoman itsevarmoja ja kuvittelevat olevansa rohkeita. Otetaan esimerkiksi yhteiskuntatieteilijä Rosa Meriläisen (s. 1975) tylsä  Jumalanpilkan lyhyt oppimäärä -kolumni. Kirjailija Jarkko Tontti (s. 1971) Kurjuuden juurilla -kolumni on omassa mahtipontisuudessaan jo hieman hassu, toki aiheesta joka Tontin mukaan "uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta". Olen useasti palannut Tontin kolumniin ja yrittänyt saada siitä selkoa.

Enqvist
Ortodoksiteologi David Bentley Hart (s. 1965) pohti vuonna 2010 näin. Takana oli rypäs uusateismi-bestsellereitä. Suomessa toki tullaan jälkijunassa ja professori Kari Enqvist (s. 1954) pyristelee teoksessaan Uskomaton matka uskovien maailmaan -kirjallaan (2012).
"Olen hyvin lähellä päätelmää, että koko 'uusateismin' liike on vain ohimenevä villitys. Se ei ole se kulttuurinen vedenjakaja, jonka sen puolestapuhujat luulevat sen olevan, vaan yksinkertaisesti hetkittäinen ja selittämätön markkinointiuutuus. Se menee samaa tietä kuin lemmikkikivet, disco, primetime-saippuaoopperat ja The Bridges of Madison County. 
Ajatukseni ei johdu siitä, että luulisin 'aatosten markkinapaikan' olevan kovin hyvä erottamaan viisaita väitteitä tyhmistä.

Viimeinen trendi à la muoti-jumalattomuutta, vaikuttaa minusta, olevan niin älyllisesti ja moraalisesti tyhjänpäiväistä, että se pitäisi luokitella kevyeksi viihteeksi. Populaarikulttuuri aina väsyy, enemmin tai myöhemmin, ja siirtyy eteenpäin toisiin yhtä ohimeneviin leluihin."
Blogikirjoitus on jo aiemmin julkaistu blogissa. Nyt se julkaistaan uudelleen hieman muutettuna.