22. heinäkuuta 2013

Kävellen vettä pitkin

Kristus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Pian Pietari sanoi: "Herra, käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." "Tule!" sanoi Jeesus. Kävellessään Pietari pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. Kristus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?"

Kristus ja Pietari kohtaavat. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa. Lukuisat ovat ne kerrat, kun Pietari kohtasi Kristuksen. Kaikissa kohtaamisissa on läsnä elämänmakuisuus.

Pietari epäili useasti, eikä se, kun kun Pietari astui veneestä Kristusta kohti, ollut viimeinen kerta. Nähdessään aikanaan ylösnousseen Kristuksen hän suorastaan hyppäsi veneestä iloiten. Hyvä kun ehti edes saada vaatteet päälleen. Paljon oli ehtinyt tapahtua ennen sitä, muun muassa kohtaaminen Kristuksen kanssa myrskyn keskellä.

Miksi aloit epäillä?
Veden päällä kävely on sekä herättänyt ihmetystä että pilkkaa. On ollut lukuisia yrityksiä selittää pois asia vetoamalla johonkin silmänkääntötemppuun. Kovasti on yritetty todistella etteivät Kristus eikä Pietari kävelleet veden päällä. Toki on niitäkin näkemyksiä, jotka yksinkertaisesti hylkäävät kaiken hölynpölynä. Näihin teorioihin voi olla mielenkiintoista tutustua, ei kovin hyödyllistä, mutta mielenkiintoista.

Hieman asiaan liittyen Oxfordin yliopiston tohtori Nikolai Zernov (k. 1980) kerran huomautti viitaten jumalattomaan Neuvostoliittoon, että moni "skeptikko ja agnostikko ovat koko sydämellään uskoneet totaliaristisen valtion suureellisiin lupauksiin luoda tänne maan päälle tuhatvuotisen valtakunnan oikeudenmukaisuutta, vaurautta ja vapautta".

Zernov ei vain sivaltanut tätä hyväuskoisuutta, vaan myös muistutti kuinka kristityt ovat monesti turvautuneet "kirkkolaivaan". Monesti tämä "laiva" on ollut valtion ylläpitämä ja samalla passivoima. Zernov huomauttaakin, että monesti kristityt ovat jättäneet epätavallisimmat tavat ylittää elämän meren ja rakentaneet turvallisen "kirkkoimperiumin".

Antoni
Ilman Kristusta kaikki uppoaa. Välillä myrskyssä uppoaminen on puhdistavaa. Aihe on laaja ja jääköön nyt taka-alalle. Pieni opetus Zernovin viittaamaan aikaan, metropoliitta Antoni Bloomilta (k. 2003) on silti paikallaan.
"Me menetimme suurten katedraalien Kristuksen, loisteliaasti toimitettujen jumalanpalvelusten Kristuksen ja löysimme Kristuksen, joka on haavoittuva aivan kuten mekin, löysimme Kristuksen, joka oli hyljätty kuten mekin. Löysimme Kristuksen, jolla kriisinsä hetkillä ei ollut mitään, ei edes ystäviä, ja tämäkin oli sama kuin meidän kokemuksemme. Jumala auttaa meitä silloin kun kukaan muu ei auta. Jumala on läsnä suurimman jännityksen hetkenä, kun olemme murtumaisillamme, myrskyn keskuksessa. Eräänlainen epätoivo on kaiken keskuksessa, jos me vain olemme valmiit käymään sen läpi. Meidän on varauduttava vaiheeseen, jolloin Jumala ei ole läsnä, ja tuolloin meidän on varottava yrittämästä korvata häntä väärällä jumalalla." 
Kristus sekä Pietari kumpikin kävelivät veden päällä, ja juuri Pietarin kulku veden päällä on se joka on erityisen opettavainen. Voisi sanoa, että yhtä opettavainen on Pietarin uppoaminen veteen.

Otetaan esimerkki Pietarin kaltaisesta henkilöstä, hieman lähempänä omaa aikaamme. Ehkä hänen tarinassaan on jotakin ajattelemisen arvoista.

Maria Pariisilainen
©Aristarkos Sirviö
Maria Pariisilainen (k. 1945) vertasi omaa elämäntietään "veden päällä kävelemiseen". Moni toki valitsee sovinnaisen, turvallisen ja "myrskyttömän" maan päällä kävelemisen.

Ylitsepääsemättömien esteiden edessä Maria kutsui itseään ja muita "veden päällä kävelemiseen". Oli kyse sitten ruuan saamisesta tai vuokranmaksusta. Monesti Marian johtama laupeudentyö köyhien, syrjäytyneiden ja masentuneiden parissa oli kuilun reunalla tai vaarassa "upota". Kristuksessa se pysyi pinnalla ja Maria loisti lopulta keskitysleirien helvetillisessä pimeydessä.

Mariasta voisi kertoa enemmänkin, kuten myös Rue de Lourmelin papista Dimitri Klepinista (k. 1945). Heistä molemmista voi lukea enemmän Olut, tupakka ja pyhyys ja Vanki 38890 -kirjoituksista.

Kardinaali Joseph Ratzinger (s. 1927), paavi Benedictus XVI, kirjoitti kerran nojatuoli-ateisteista, jotka ikään kuin nojatuolin lämmöstä ja löhöilystä hylkäävät Jumalan vedoten maailmassa olevaan pahuuteen ja kärsimykseen. Monessa mielessä he ovat "tukevalla maalla". Monet pahuuden ja kärsimyksen piinapenkeissä olleet ovat sen sijaan kurottautuneet Jumalan puoleen uskoen, muistutti Ratzinger. Voisi sanoa, että he ovat lähteneet "kävellen vettä pitkin".

Hieman filosofisemmin voisi myös pohtia jos ei saa David Humen (k. 1776) "giljotiinin" jälkeen johtaa pitäisi olla -väittämiä on-väittämästä, silti usein vedetään ei pitäisi olla -väittämästä ei ole -väittämä. Ehkä tämä jää tähän, sillä en ole asiantuntija.

Paavali
Uskoon liittyy aina "veneestä nouseminen". Tällöin ei tietenkään tarkoiteta kirkon jättämistä. Lukuisat kirkkoisät vertasivat opetuslasten venettä juuri kirkkoon, jonka turvassa olemme "myrskyisässä" maailmassa. Toki on hyvä muistaa, että kirkko ja kaikki ovat turvassa juuri Kristuksessa. Perustus on juuri Kristus, muuta perustusta ei voikaan olla, lainatakseni apostoli Paavalia.

Luulen, että Kristuksen ja Pietarin kohtaaminen, ja tietenkin Maria Pariisilaisen elämä voi opetta meille paljon. Opettaa meille veden päällä kävelemistä, turvautumista Kristukseen ja antaa meille toivoa saada tarttua Kristuksen käteen ja kuulla sanat: Älä pelkää, se olen minä.


Kirjoitus perustuu Tapiolan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa 21.7.2013 jumalallisessa liturgiassa pidettyyn opetuspuheeseen. Opetuspuhetta on hieman laajennettu blogikirjoitukseksi.