23. toukokuuta 2013

Olemme kaikki materialisteja...

Nuori mies heitettiin vuonna 1948 "punaiseen lihamyllyyn" - Neuvostoliiton vankilamaailmaan. Nuorukainen oli kirjoittanut runoutta, missä hän arvosteli pyhäkköjen tuhoamista Neuvostoliitossa.

Tuleva maailmankuulu ja myös surullisen kuuluisa pappi Dimitri Dudko syntyi vuonna 1922 pienen kylän maalaisperheeseen. Kuusitoistavuotiaana hän tutustui Raamattuun. Hän haavoittui toisessa maailmansodassa ja sodan jälkeen hän aloitti teologian opiskelut.

Vuonna 1948 kanssaopiskelija ilmiantoi Dimitrin viranomaisille "neuvostovastaisesta" toiminnasta. Syy oli jo mainitut nuoren miehen suruntäyttämät runot tuhotuista pyhäköistä. Tuomio oli kymmenen vuoden kova rangaistustyö leireillä Uralin hiilikaivoksissa.

Dudko

Josif Stalinin (k. 1953) kuolemanjälkeisen ajan liennytyksissä vuonna 1956 Dimitri vapautettiin. Vaikeuksien kautta Dimitri pääsi opiskelemaan Moskovan hengelliseen seminaariin, joka oli taas avattu sodan jälkeen. Vaikeudet johtuivat siitä, että Dimitri oli "yhteiskunnallisesti epäilyttävä". Vuonna 1960 hän valmistui seminaarista, vaikkakin varmaan voidaan sanoa todellisen uskon "korkeakoulun" olleen raaka leirimaailma. Viranomaisten silmätikkuna Dimitri oli loppuelämänsä. Ei ollut viikkoa ilman jotain häirintää, hänen väitetään kertoneen.

Maineeseen Dimitri nousi vuosina 1973-74 pitämistään opetuspuheista ja keskusteluistaan. Neuvostoliitossa papin opetus oli rajoitettu vain ja ainoastaan pyhäkköön ja jumalanpalvelusten yhteyteen. Mitään yhteiskunnallista tai muutakaan raitista ei saanut opetuspuheissa olla. Kaikenlaiset kokoontumiset, opetus ja muu julkinen toiminta oli kirkolta kielletty. Viranomaisten tarkoitus oli tukahduttaa usko tai ainakin ajaa se kuolevien mummojen myötä hautaan.

Moskovan kirkastushautausmaan Nikolain kirkko oli tungoksesta täynnä. Ei tällaista oltu nähty vuosikymmeniin. Ihmiset tulivat läheltä ja kaukaa. Suomeksi osaan tähän ihmisiin vetoavaan Dimitrin opetukseen voi tutustua Moskovan pappi isä Dimitri - kokoelma Isä Dimitri Dudkon vastauksia moskovalaisten kysymyksiin -kirjassa (Kirjapaja 1980). Näin Nikolain kirkon tilannetta kuvattiin.
[Nikolain kirkko] ei houkuttele vanhan venäläisen arkkitehtuurin eikä ortodoksisen jumalanpalvelusloiston rakastajaa, sillä se on melko vaatimaton kirkko, jossa on tavallisia ikoneja, ilman aikojen loistavaa patinaa. Sitä paitsi on melko vaivalloista päästä Moskovan keskustaan tämän syrjäisen kirkon luo. Kuitenkin tämä harvoja puoleensavetävä kirkko on yhtäkkiä tullut laajalti tunnetuksi, vieläpä suosituksi...
Nikolain kirkko

Nykyään Dimitrin opetuspuheiden ja keskusteluiden aiheet eivät ehkä ole kovinkaan rohkeita. "Miksi kosmonautit eivät nähneet Jumalaa?" "Mitä uskominen on?" "Mitä hyödyllistä pappi tekee?" "Kuinka luomispäivät tulee ymmärtää?" Nykyään Internetissä tai mistä tahansa voi hankkia tietoja uskonkysymyksistä, näistä ja muistakin. Raamattuja on vaikka millä mitalla ja kaikki kirkkoisien tekstit löytyvät parilla klikkauksella verkosta. 1970-luvun Neuvostoliitossa tilanne oli hieman toinen.
"- Mistä saisin Raamatun? Olen valmis maksamaan vaikka kuinka paljon sellaisesta? 
- Tähän on vaikea vastata siksi, etten itsekään tiedä. Kuten tunnettua, meillä ei Raamattuja paineta suuremmassa määrin. Kuitenkin jonkun onnistuu joskus saada sellainen. Voin vain sanoa: 'Etsikää niin te löydätte.' Jos Raamattu tulee teille elämänkirjaksi, niin te saatte myös sellainen käsiinne. Se mikä on elintärkeää, sen aina löytää... Miten minä voisin neuvoa teitä löytämään Jumalan siitä kirjallisuudesta, mitä on saatavissa? Uskonnon kysymykset ovat alkaneet kiinnostaa nuoria, siksi myös Neuvostoliiton kirjallisuudessa on alettu kirjoittaa Jumalasta. Hankkikaa 'Filosofisen Tietosanakirjan' viimeinen painos, siellä on mielenkiintoisia artikkeleita. Saatavilla olevassa kaunokirjallisuudessa ei sanota mitään avoimesti, mutta voimme joskus löytää viittauksia, jotka antavat tietyn käsityksen Jumalasta. Lukekaa klassista venäläistä kirjallisuutta, se on kokonaan uskonnollista..."
Läsnä Dimitrin opetuspuheiden aikana oli myös arvostelijoita. He väittivät hänen kääntävän kaiken "ylösalasin". Monissa Dudkon saamissa kysymyksissä on pyrkimys saada hänet kiinni "hätiköidystä" vastauksesta.

Tietenkin viranomaisten tarkkailijat olivat läsnä. Valtionateismin silmissä pappi, joka julkisesti sanoi ateismin synnyttävän "vihamielisyyttä", ei kovinkaan kauan ateistisessa diktatuurissa ole rauhassa. Dimitri totesi myös ateismin raahaavan älylliseltä tasoltaan "kaksisataa vuotta" jälkijunassa. Hän myös kertoi uskovien nuorten ja vaikkapa tiedemiesten kokemasta häirinnästä ja valtion harjoittamasta "yksilön muokkauksesta".

Kannattaa tutustua nobelisti Joseph Brodskyn (k. 1996) kokemaan "eheyttämiseen" 1960-luvun psykiatrisessa "sairaalassa", mihin kuului rahoittavia "lääkkeitä", öisiä veden, lakanoiden ja kuumien patterien yhdistelmiä.


Moskovan pappi isä Dimitri -kirjan puheet tekivät itseeni syvän vaikutuksen nuorempana. Palasin taas kirjan äärelle. Tietenkin puheet siellä täällä kaipaisi lisäselityksiä. Ydinajatus niissä on kuitenkin selkeä ja kirkas. Jumala on. Usko on jotain raikasta ja aidosti inhimillistä.

Kirja on täynnä vääntöä ateismista, uskosta, tieteestä ja monesta muusta. Samalla se antaa karun kurkistuksen Neuvostoliittoon ja Venäjän ortodoksisen kirkon monimutkaiseen elämään keskellä sitä.

Patriarkka Pimen Izvekov (k. 1990) antoi vuonna 1973 kehotuksen (käsky siihen varmaankin tuli ihan muualta) lopettaa "uudenlainen" opettaminen. Tästä alkoi sitten vähitellen Dimitrin hiljentäminen. Hänet siirettiin vuonna 1974 muualle ja sitten taas muualle. Kaikenlainen häirintä kiihtyi. Myös ihan kirkon puolelta, joka oli monesti hyvin vaikeassa tilanteessa viranomaisten soluttamana.

Vuonna 1980 Dimitri vangittiin. Vaikea on tietää mitä Dimitri koki toisen vankeutensa aikana. Kuusi kuukautta se kesti.

Moskovan olympialaisten kynnyksellä kesäkuussa 1980 Dimitri julkisesti televisioissa ja muissakin medioissa "kielsi" ja "perui" tekemänsä ja sanomansa. Paperista Dimitri luki, aitous oli kaukana tilanteesta. Hän oli kuulemma viikkoja tokkurainen vapauduttuaan tunnustuksen jälkeen. Hän kuulemma ei oikein tunnistanut ystäviä ja otti vastaan ihmiset kodissaan alusvaatteissaan. Viranomaisilla oli keinonsa ja se tahtoi osoittaa yhteiskunnallisille toisinajattelijoille ja Venäjän ortodoksiselle kirkolle ja sen edes pienelle itsenäisyydelle kaapin paikan.

Dimitrin "tunnustus" aiheutti kohun. Moni piti häntä petturina. Lännessä moni arvosteli Dimitria, ihailtu kapinallinen oli nyt petturi.

Dimitrin osa ei ollut kuolla uusmarttyyrina, vaan hän kuoli vuonna 2004. Elämänsä viimeiset vuosikymmenet hän ei ollut entisensä. Maata, missä Dimitri aikanaan eli, ei ollut enää olemassa ja uudesta maailmasta Dimitri ei oikein saanut otetta.

 Lopetan kahteen sekä hauskaan että syvälliseen lainaukseen kirjasta.
"Runoilija istui yksin parvekkeellaan. Oli hiljainen ilta, kuu loisti. Ja hän tunsi itsensä hyvin idealistiseksi sisimmässään, kuten hän sanoi. Ja hän juoksi käytävään ja huusi: 'Olen idealisti!' Eräs naapurin nainen, joka tuli siellä häntä vastaan, kaatoi kylmää vettä miehen niskaan ja sanoi: 'Mikä ihmeen idealisti sinä olet? Mehän olemme kaikki materialisteja.' Mies meni ulos parvekkeelle ja yritti kuvitella, että hän oli materialisti. Mutta silloin hän tunsi itsensä siinä määrin pahoinvoivaksi, kuten hän sanoi, että alkoi ajatella uskonkysymyksiä..." 
Eräs fyysikko tuli uskoon. No, kuten tavallista, hänet kutsuttiin viranomaisten eteen ja aloitettiin, kuten sanotaan, hänen 'yksilöllinen muokkauksensa'. On helppoa 'muokata yksilöllisesti' kouluakäymätön, mutta lukeneen kanssa on vaikeampaa. Häneltä kysyttiin: 'Sanopa meille, kuinka sinä, sivistynyt ihminen, olet tullut uskoon?' 'No jaa, ateistisen kirjallisuuden avulla', sanoi tiedemies. 'Jos sitä ei olisi ollut, en ehkä koskaan olisi ajatellut Jumalaa. Olisin vain askaroinut kokeitteni parissa, mutta tämä kirjallisuus antoi minulle sysäyksen. Aloin ajatella ja miettiä..."