10. toukokuuta 2013

Keskiaikaisen homeen uusmarttyyri

"Uskonto on oopiumia kansalle. Uskonto on eräänlaista henkistä sikunaa, johon pääoman orjat hukuttavat ihmisolemuksensa ja vaatimuksensa saada edes hiukankin ihmisarvoa vastaavan elämän..."
Vuonna 1905 Vladimir Lenin (k. 1924) lainasi uskonto on "oopiumia kansalle" arviota. Samaisessa Sosialismi ja uskonto -kirjoituksessaan hän esitti uskonnon "täydellistä erottamista" valtiosta ja "koulun erottamista kirkosta, uskonnon julistamista täydellisesti ja ehdottomasti yksityisasiaksi".

Kutsu oli käynyt taisteluun "paremman maallisen elämän puolesta", vapauttaen ihmiset uskosta "haudantakaiseen elämään". 1900-luvulla tulisi täysin selväksi mitä "täydellinen erottaminen" ja "täydellinen ja ehdoton yksityisasia" merkitsee. Toisaalta uskonto ei ole yksityisasia, "sosialistisen proletariaatin puolueen" mielestä. Ota nyt siitä selvää. Luvattiin maanpäällistä paratiisia ja yksi askel tähän oli eroon pääseminen "keskiaikaisesta homeesta", lainatakseni Leninia.

Lenin eli, elää ja tulee elämään.
Vuoden 1917 lokakuun vallankumousta seurasi heti ankara vainoa Venäjän ortodoksista kirkkoa kohtaan. Jo lokakuun viimeisenä päivänä, ei edes viikkoa bolsevikkien valtaannoususta, Pietarin Tsarskoje Selon pappi Ioann Kotšurov kuoli. Hän kuoli tultuaan pahoinpidellyksi ja ammutuksi. Vielä kituvana häntä raahattiin hiuksista pitkin maata.

Vuonna 1871 Ioannin vanhemmat eivät varmaan osanneet edes kuvitella, että tuona vuonna heinäkuussa syntynyt poika kuolisi marttyyrina - Neuvosto-Venäjän ensimmäisenä pappismarttyyrina. Ei monilapsinen maalaispapin perhe varmaan edes osannut kuvitella Ioannin asuvan joskus Yhdysvalloissa, Chigagossa. Rjazanin Bigildinon pikkukylästä ei ihan noin vain maailmalle lähdetty.

Ioann
Ioann opiskeli alueensa teologisessa koulussa, Rjazanin seminaarissa ja Pietarin hengellisessä akatemiassa. Akatemiasta valmistuttuaan ansiokkaasti vuonna 1895 hän esitti toivomuksen lähteä lähetystyöhön.

Hän meni naimisiin Aleksandra nimisen tytön kanssa ja pappisvihkimyksensä jälkeen hänet lähetettiin Yhdysvaltoihin. Hänen tehtävänään oli palvella venäläisiä maahanmuuttajia ja muita ortodokseja. Piakkoin hän siis astui uudelle mantereelle. Hän saapui New Yorkiin. Mahtoi olla kokemus maalaispapin pojalle ja hänen omalle perhelleen.

Innokkaasta papista Ioannista tuli kirkkoherra Chicagoon. Kirkkoherra on hieman ylevä titteli, kun Ioann oli ainoana pappina seurakunnassa peräti yhdeksän vuotta. Ioann vietti yhteensä kaksitoista vuotta Yhdysvalloissa. Hän sai aikaiseksi paljon. Hän oli joustava ja kykenevä. Hän ymmärsi laajaan maahan hajaantuneiden ortodoksien tarpeet. Chicagoon tullessa seurakunta oli kriisissä, jos asian ilmaiseen kiltisti. Kiinteistöt olivat huonossa kunnossa ja katoliset uniaatit tekivät "myyräntyötään".

Seurakuntalaiset olivat köyhiä ja sen jäsenistö monella tavalla hajanainen - venäläisistä aina arabeihin. Ioann aloitti heti uskonnonopetuksen - myös aikuisille. Hän myös ymmärsi lähimmäisavun tarpeen ja järjesti apua köyhille seurakuntalaisilleen. Yhdysvalloissa Ioann oli paljon tekemisissä tulevan patriarkka Tiihon Bellavinin (k. 1925) kanssa, joka uurasti Pohjois-Amerikassa. He tulisivat molemmat uhriksi samalle "paremmalle maalliselle elämälle" ja olemaan "kansanvihollisia". He ja tuhannet ja taas tuhannet - uskovat ja monet muut - joutuivat punaisen lihamyllyn uhreiksi. Miljoonat ja taas miljoonat uhrit jättivät maanpäällinen paratiisin jälkeensä.

Katariinan kirkko
Paljon voisi kertoa Ioannin elämästä Yhdysvalloissa. Ajatus paluusta Venäjälle syntyi muun muassa Ioannin lasten koulukäynnin vuoksi. Vuonna 1907 Ioann palasi Venäjälle. Hän oli nyt jo rovasti ja oli saanut monia kirkollisia arvonosoituksia osaavasta palvelustaan Yhdysvalloissa.

Ioann perheineen muutti Narvaan, missä hän opetti Jumalan lakia kouluissa. Kuusitoista tuntia pojille ja kymmenen tuntia tytöille. Tämä siis viikossa. Jumalan laki oli nimi uskonnonopetukselle. Yhdeksän vuotta vierähti Narvassa, missä asukkaista noin puolet olivat ortodokseja. Ioannille tämä asetelma sopi, sillä hän oli jo oppinut Yhdysvalloissa toimimaan toisuskoisessa ympäristössä. Monikulttuurisessa, sanottaisiin ehkä tänään.

Vuonna 1916 Ioann määrättiin toiseksi papiksi Tsarskoje Selon Pyhän Katariinan kirkkoon. Ioann ei kauaa palvellut siellä pappina sillä yhteiskunta oli sekaannuksessa pian. Opetuspuheissaan Ioann puhui sovinnon ja rauhan puolesta. Oltiin sisällissodan kynnyksellä.

Lokakuun vallankumous näkyi melkein heti Tsarskoje Selossa. Kasakka-armeija joka oli paikkakunnalla, oli uskollinen väliaikaiselle hallitukselle ja heitä vastaan lähti liikkeelle punakaartilaisia. Lokakuun 30. päivä punakaartilaiset ampuivat tykistölllä Tsarskoje Seloon. Väki tungeksi kirkkoihin Tsarskoje Selossa.

Katariinan kirkko 1930-luvulla

Papisto päätti järjestää ristisaaton rauhan puolesta. Rukoilla sovinnon puolesta. Erään silminnäkijän mukaan opetuspuheita pitävät papit eivät ottaneet poliittisesti kantaa, vaan puhuivat sotatoimien lopettamisen puolesta.

Saaton aikana kasakat olivat jo vetäytymässä Tsarskoje Selosta ja papistolle ilmoitettiin tästä. Kyse oli yrityksestä viedän taistelut siviiliväestön keskeltä pois. Papistoa varoitettiin: "Eikö ole jo aika lopettaa rukoukset?" Papisto vain totesi: "Saapuvat punakaartilaiset ovat veljiämme. Mitä harmia he meille voisivat tehdä?"

"Harmia" oli edessä. Lokakuun viimeisenä päivänä Tsarskoje Selo valloitettiin, kohtaamatta vastustusta. Papistoa syytettiin heti rukoilusta kasakka-armeijan puolesta. Mikä ei pitänyt paikkaansa.

Ioann kuoli Työläisten ja sotilaitten neuvoston edustajien käsissä. Huutava joukko ampui hänet ja jopa ehdottettiin hänen lopettamista koiran tavoin. Päädyttiin raahaamaan häntä hiuksista, yhä kituvana.

Aamulla papin ruumis löydettiin, verisenä ja ilman papin ristiä. Tuhansien ja taas tuhansien, miljoonien uhrien, ensimmäinen pappismarttyyri oli syntynyt. "Keskiaikaisen homeen" kasvatti.