1. huhtikuuta 2013

Tunnustuskirja

"Pika-ajattelun tuottamaa sekajätettä", pursuaa yltäkyllin. Uskontokeskustelussa runsain määrin. Tunnustuskirja on tervetullut puheenvuoro tässä "keskustelussa".

Yllättävä moni taho osallistuu keskusteluun. Välillä sana keskustelu pitäisi laittaa lainausmerkkeihin, sillä taso ei aina päätä huimaa. Pika-ajattelun sekäjätettä löytyy paljon, useilta tahoilta.

©Kirjapaja
Uskonto-sanan käyttö myös hyvin mielenkiintoinen. Sanan huolimaton käyttö on yleistä. "Uskontoa" ei ole olemassa, vaan kyse on yleiskäsitteestä. Toinen on vaikkapa eläin. "Yleisesti voi puhua käsitteellä eläin, mutta kun on astunut eläintarhaan se muuttuu merkityksettömäksi. Silloin täytyy aloittaa erottamaan krokotiilien ja norsujen välillä", pohti eräs jesuiitta.

Katolisesta "eläintarhasta" käsin Antti Nylén (s. 1973) kertoo Tunnustuskirja-kirjassaan itsestään ja muustakin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista ja purevia huomioita.

Nylénin huomiot omasta "neitseellisestä", ei-uskonnollisesta, taustastaan suhteessa uskonkysymyksiin - ja erityisesti kristinuskoon - ovat mielenkiintoisia. Tausta antoi hänelle "tuoreen" näkökulman. Asia viehätti sitten aikanaan ihan eri tavalla, eikä se ollut ennakkoluulojen ohdakkeiden tuttu-juttu. Vältän sanaa kolahti, sillä Nylén korostaa, ettei tie uskoon ollut kääntymys, joka Nylénin mukaan on hänen kohdallaan "aivan liian dramaattinen" sana. Uskoon hän "ajautui"ja "myöntyi".

Ihan erikseen ovatkin sitten Paavali (1. vs), Augustinus (k. 430) tai vaikkapa metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003).

Arkkimandriitta Tiihon
Henkilökohtaisesti luulen, että "maallistuneessa lännessä" kasvaneilla olisi paljon oppimista entisten ateististen valtioiden kasvateista. Olkoon sitten valtio Neuvostoliitto, Albania tai joku muu. Heidän "neitseellinen" taustansa ja omakohtainen kokemuksensa ateistisesta "aivopesusta" on kertomisen arvoinen.

Minuun teki syvän vaikutuksen Jugoslaviassa kasvaneen kanssaopiskelijani kertomus omasta tiestään uskoon ja kasteelle teini-ikäisenä. Ateistisen aivopesun jälkeen usko oli hänelle kapinaa, vapautta, tuoreutta, kauneutta ja herkkyyttä. Se oli "neitseellistä" tavalla, minkä me vain hatarasti osaamme kuvitella.

Hauska on nuoren elokuvaohjaajakoulussa istuneen, tulevan arkkimandriitta Tiihon Sevkunovin (s. 1958) muistelu:
"Oliko se Puskhin, Dostojevski ja Newton jotka olivat olleet niin alkeellisia ja pinnallisia etteivät he olleet tajunneet elämän tosiasioista mitään? Olivatko nämä nerot oikeasti idiootteja? Tai olimmeko me idiootteja? Me neuvostoliittolaiset - ja myös meidän ala-asteen ateismin opettajamme Marina? Tämä oli kysymys, joka antoi nuorille mielillemme paljon vakavaa ajateltavaa..."
Nylén ©Ville Hytönen/Savukeidas
Nylén kirjoittaa nasevasti uutisoinnin tasosta katolisesta kirkosta ja sen käsittelystä. Paavi on suomalaisessa mediassa totisesti erehtymätön, siinä mielessä että hän on aina väärässä. Kirjassa monta hassunhullua esimerkkiä, ihan Helsingin Sanomiin päätyneitä "uutisankkoja".

Nylén pohtii myös kondomeja, homoja, aborttia ja naispappeutta. Ulkopuolisen silmin katolisen kirkon päähänpinttymänä ovat nämä aiheet, vaikkakin ne kertovat enemmänkin tarkkailijan päähänpinttymästä. On itse asiassa laskettu, että esimerkiksi paavi Johannes Paavali II:n (k. 2005) lausunnoista vain 3% käsitteli seksuaalietiikkaa, kun mediasta usein saa sen käsityksen, että luku olisi 97%.

Evangelium Vitae
Nylén käsittelee näitä ikuisuusaiheita asiallisesti. "Luonnonoikeuden" vahva asema katolisen kirkon etiikassa saa parisen sivallusta. "Biologismi" sana taitaa jopa esiintyä. Käsittääkeni Nylén hyväksyy luonnolle "kielen", muttei "kielioppia". Kyse on merkittävä erosta ja "kielioppi" vasta olisikin "biologismia" ja tarvetta olisi humelaiselle giljotiinille.

Katolisen kirkon opetus saa ymmärrystä osakseen, vaikkei Nylén orjallisesti allekirjoita kaikkea. Hän käy vuoropuhelua katekismuksen, kiertokirjeiden ja kardinaali Joseph Ratzingerin (s. 1927) kanssa. Ratzingerista tuli Nylénin "oma paavi".

Otetaan vaikkapa yksi aihe. Abortti. Elämän ja kuoleman kysymys. Ne jotka haluavat tietää kondomeista, homoista ja muusta à la Nylén joutuvat lukemaan kirjan. "Keskustelu katolisuudesta alkaa melkein aina aiheista, joihin se myös päättyy: abortista, ehkäisystä, homoista, avioerosta, naispappeudesta..."

Median tuomio...
Abortti on vaikea aihe. Elämää ja kuolemaa. Nylén tunnistaa kaksi "yksinkertaista ja kuuluvaa mieltä" abortista. Yhdet kannattavat elämää ja toiset valinnanvapautta. Keskustelun kiihkeys johtuu siitä, että molemmat mielet näkevät itsensä viimeisenä sanana. Jää vain nyrkit ja pyssyt, Nylén huomauttaa.

Molemmat kannat saavat osansa. Kaavamaiset aborttia puolustavat puheet saavat Nylénin pohtimaan:
"Eikö alkio tai sikiö aivan ilmiselvästi ole myös jotakin muuta kuin raskaana olevan naisen ruumiin osa? Raskauden edetessä se erkanee yhä selvemmin, kunnes lopulta ja väistämättä on lihallisesti täysin itsenäinen olemassaolo. Onko joku tästä eri mieltä? Abortin rinnastaminen parturikäyntiin on sietämätöntä roskapuhetta..."
Aborttivastustajia Nylén toruu murha-sanan käytöstä, sillä "abortti ei ole murha. Sillä sanalla on merkityksensä, joka ei lainkaan sovi tähän". Tähän toki Nylénilla on oikeus päätyä ajattelussaan.

Ortodoksinen kirkko on rajuimmillaan silti puhunut murhasta, tahaton tappo se ei ainakaan ole. Nylén on skeptinen apokalyptisia "kuoleman kulttuuri" visioita kohtaan. Itse olen kyllä mieltynyt Evangelium Vitae -kiertokirjeen (1995) lähes ilmestyskirjallisiin ja eeppisiin näkymiin.

Kirja on mielenkiintoinen. Suosittelen. Nylén ajoittain vähän kompastuu nokkeluuteensa.


Oikea oppi -kirja
Tunnustuskirja-kirjan on julkaissut Kirjapaja. Antti Nylén on esseisti ja kääntäjä. Mielenkiintoinen kännös on Oikea oppi -kirja. Kirjassa on sivuja 241. Kirjaan voi tutustua täällä.