26. huhtikuuta 2013

Rukouksesta

Rukous on luonnollista. Ihmisyyden merkki. Vanhastaan osa ihmiselämää ja sitä tänäkin päivänä.

Paljon on rukouksesta kirjoitettu. Ajattelin lyhyesti ja ehkä hieman epätavanomaisesti kertoa siitä. Toivottavasti osaan kertoa jotain ja kannustaa rukoukseen. Ilman rukouksen "happea" usko muuttuu helposti aatteeksi tai jopa "vaatteeksi". Ilman rukousta "tukehtuu".

Luonnollista

Ihminen ei elä "yksin leivästä". Väittäisin, että tämä toinenlainen "nälkä" on luonnollista ihmiselle. Se on itse asiassa ihmisyyden merkki. Ihminen tarvitsee myös hengenravintoa, hyvinkin laajassa mielessä. Välittämistä, ystävyyttä ja paljon muuta.

Ihminen on jo vanhastaan monin tavoin ilmaissut tätä tarvettaan. Pohdiskellut ja rukoillut. On syntynyt filosofiaa - Kiinasta Kreikkaan. Monin eri tavoin ihminen on kurottautunut "tuolle puolen", kuten sanotaan. Kaipuu käy "aavan meren tuolle puolen", taitaa laulukin kertoa.

Eipä taida löytyä ihmistä tai ihmiskulttuuria ilman tätä ulottuvuutta. Toki "moderni projekti" tai millä nimellä sitä haluaa kutsua, pyrkii uuteen uljaaseen maailmaan ilman Jumalaa, jumalia, rukousta ja paljon muutakin. Filosofiakin joutuu "todistamaan" tarpeellisuutensa, kun se ei ole "tuottavaa".

Feofan Erakko
©Pravoslavie.ru

Tilanne on hyvin poikkeuksellinen maailmanhistoriassa. Toki voidaan hyvällä syyllä nähdä poltetut pyhäköt ja uskontoallergia ja kaikki muu jo mainittu, myös merkkinä "kaipuun" häviämättömyydestä. Se ei vain häviä, ei vaikka kuinka "neutraalia" tilaa yritetään luoda.

Hammassärky on meille kaikille tuttu. Ehkä joku säästynyt siltä. Hammassärky tuntuu ja on kaiken aikaa läsnä. Mitä ihmettä? Miksi pappi puhuu hampaista?

Venäläinen piispa Feofan Erakko (k. 1894) vertasi rukousta osana elämää hammassärkyyn. Se on alati läsnä ja mielessä. Ihanteellisesti. Gregorios Teologin (300-luku) vertasi Jumalan mielessä pitämistä hengitykseen.

Liian helposti ihminen unohtaa, että rukous ja hengellinen elämä laajemmin on luonnollinen osa elämää, läsnä kuten hengitys tai hammasärky. Toki sen poissaolo ei heti ole havaittavissa elämässä. Arki rullaa, kuten normaalisti, vaikkei rukoile. Toista on, jos pidättelee hengitystään, sillä silloin pian pakko hengittää. Väitän silti, että rukouksetta eläminen on hidasta "tukehtumista".

Moni ei varmaan tunnista tätä "tukehtumista". Kaikkihan tuntuu jatkuvan ihan tavanomaisesti rukouksettakin. En nyt tätä lähde pohtimaan, muuten kuin toteamalla, että monen etsimä rauha löytyy juuri rukouksessa jos jossain ja edes hetkellisesti. Augustinus (k. 430) on sanonut "sydämemme on vailla rauhaa siihen asti, kunnes se löytää levon" Jumalassa.

Rukoussääntö

Moniko on käynyt ruokakaupassa nälkäisenä ja ilman ruokalistaa? Tämän tehneet tietävät, ettei se ole kovinkaan pitkäjänteistä ruoanhankintaa.

Moni kuntosali ja liikuntapaikka on tupaten täynnä vuoden ensikuukausina. Kausikortit ja jopa jäsenyys käy kaupaksi. Aika pian jumpassa ja punttisalilla on taas tilaa.

Yksi hengellisen elämän alkutaipaleen kompastuskivistä on liika yrittäminen. Paras sana tämän lopputulokselle on lopahtaminen. Jo viisaat, olkoon tausta mikä tahansa, ovat tienneet, että ääripäät koskevat toisiaan. Matka ääripäitten välillä on lyhyin. Maltti on siis valtti ja puuhun ei voi kivetä latvasta.

Moni kaipaa elämäänsä hengellisyyttä. Lukuisat lopahtaneet yritykset sen saralla saattavat lannistaa. Se on jo hyvä, että on tunnistanut itsessään tämän "nälän ja janon", vaikka usein on käynyt kuten vaikkapa jumpan kanssa.

Pravoslavie.ru

Alussa olisi siis hyvä aloittaa maltillisesti. Korostaisin iltarukouksia, yksinäisyydessä tai yhdessä. Viisi tai kymmenen minuuttia rukouksen äärellä. Aamuisin voi aluksi hengähtää ja tehdä ristinmerkin. Aikanaan esiintyy tarvetta "kasvattaa" tätä rukoussääntöä ja se tapahtuu aina ja vain rippi-isän tai luotetun hengellisen ohjaajan siunauksella. Omavaltaisuus on usein rukouselämän tuhoksi - joko yritetään liikaa tai välillä liian vähän.

Tämän lisäksi päiväsaika olisi hyvä saattaa rukouksen piiriin. Ristimerkki ruualla, ennen ja jälkeen. Jeesuksen rukousta vaikkapa aamubussissa. Ei myöskään saa unohtaa kehoa. Ortodoksisessa perinteessä kehokin on mukana. Kumarretaan, tehdään ristinmerkkiä, kunnioitetaan ikoneita, seistään kykyjensä mukaan ja monella muullakin tapaa.

Tärkeää on muistaa jumalanpalvelukset. Usko ei ole "yksityinen hengellinen projekti", vaan jaettua uskoa ja elämää. Jumalanpalveluksien unohtaminen on merkki epäterveestä hengellisyydestä. Jumalanpalvelusta ja rukousta ei voi korvata joogalla, tietoisuusharjoituksilla tai ties millä.

Omin sanoin

Ortodoksinen rukouskirja voi olla hämmentävä esine. Rukouksia rukouksien perään. Paksujakin teoksia ne voi olla.

Rukouskirjoja on erikokoisia. Eivät ne kaikki ole jättikokoa. Yhteistä niille on joko laaja valikoima valmiita perinteisiä rukouksia tai sitten pienempi valikoima niitä. Iltarukouksia, aamurukouksia, rukouksia ennen ja jälkeen ehtoollisen, rukouksia päivän eri tilanteisiin ja paljon muuta.

Ortodoksinen kirkko käyttää jumalanpalveluksissa valmiita ja perinteisiä rukouksia. Pappi tai kukaan muu ei jumalanpalveluksessa "keksi" niitä tilanteesta riippuen tai muustakaan syystä.

Mozart
©Wikipedia

Omassa rukouselämässä - "yksinäisyydessä" - ortodoksisen perinteen mukaan perinteisillä valmiilla rukouksilla on tärkeä asema. Ne on ehdottomasti pidettävä mukana rukouselämässä, antamassa kehyksen kaikelle. Rukouselämä ei kuitenkaan koostu vain näistä perinteisistä ja valmiista rukouksista. Omin sanoin voi ja pitääkin rukoilla.

Jotkut hieman vierastavat näitä perinteisiä rukouksia. Ne ovat jotenkin "epäaitoja", eivätkä "minun" rukouksiani. Ne ovat kuitenkin meille annettua perinnettä ja oppaita. Jos joku haluaa pianistiksi aloittaa hän ehkä ukko nooalla, mutta on myös syytä tutustua Wolfgang Amadeus Mozartiin (k. 1791) tai vaikkapa Frédéric Chopiniin (k. 1849). Samalla tavalla rukouselämän esimerkeiksi ja mitoiksi on ortodoksisessa rukouskirjassa hengellisten "mozartien" rukouksia. Tällä asenteella on ehkä helpompi arvostaa syvällisemmin perinteisiä rukouksia.

Rukoilla saa siis myös omin sanoin. Ilmaista ilonsa, surunsa, huolensa, pelkonsa, tarpeensa ja kaikkea mitä elämään liittyy. Jopa vihansa. Saattaa kaikkensa Jumalan eteen.


Blogikirjoituksen taustana on Raahen, Kempeleen ja Vihannin tiistaiseuroissa pidetyt alustukset.