23. maaliskuuta 2013

Papilta kysyttyä 25

Onko Jeesus ollut olemassa? Mikä on järjestys ehtoolliselle mentäessä? Milloin pappia voi vaivata? Voiko pappeuden menettää?

Onko Jeesus ollut olemassa?

On. Se on tosiasia. Vain kaikkein höyrypäisemmät kyseenalaistavat tämän.

Kristus-ikoni
Puhtaasti historialliselta kannalta Jeesuksesta on suunnaton määrä aineistoa. Verrattaen muihin antiikin ajan henkilöihin hänestä hyvinkin paljon. Toki hänestä ei ole patsaita, kuten vaikkapa jostakin Rooman keisarista. Onkohan tämä tosiasia ihmeteltävä - keisari on keisari ja Jeesus oli pienen kylän asukki jossakin valtakunnan syrjäseudulla.

Jos Jeesusta pitää satuhahmona, joutuu pitämään hyvinkin monta antiikin ajan henkilöä satuhahmoina. Vaikkapa Sokrates. Halu nähdä Jeesuksen satuhahmona on kylläkin mielenkiintoinen ilmiö.

Ilmiön taustalla on varmaan moninaiset syyt. Väite Jeesuksen olemattomuudesta ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua, mutta jos toki luottaa hömppään on kriittisyyskin liikaa vaadittu.

Se on jo ihan eri asia kysyä kuka Jeesus oli. Yksin ihminen, vai ihmiseksi tullut Jumala.


Mikä on järjestys ehtoolliselle mentäessä?

Tarkoittaa varmaan "marssijärjestystä". Kuka ensin ja kuka sitten. Ortodoksisessa kirkossa on asia jokseenkin selkeä.

Aluksi on kuitenkin syytä muistaa, että liturgia, ortodoksinen ehtoollisjumalanpalvelus, on yhteinen jumalanpalvelus. Ei sitä piispa tai pappi yksinään toimita, vaan kaikki ovat kokoontuneet yhdessä, papisto ja kirkkokansa.

Itse sana toimittaa on hieman erikoinen. Parempia olisi sanoa palvella tai viettää. Kysehän on "uskon pidoista", kuten eräs piispa nimitti liturgiaa. Juhlia ei toimiteta, vaan vietetään.

Kirkkokansa ehtoolliselle
Ensimmäisenä ehtoollisesta osallistuu papisto. Piispat, papit ja diakonit. Heidän jälkeen on kirkkokansan vuoro. Tähän kuuluu myös erinäisten vihkimyksen saaneet - esimerksiksi lukijat, alidiakonit ja muut.

Tavallisessa seurakunnassa ensimmäisenä ehtoolliselle kirkkokansasta tulee lapset ja heidän mahdolliset saattajat sekä nuoret. Tämä aika ehdotonta. Perinteisesti miehet ensin, sitten naiset. Nykyään tämä miehet-naiset asetelma ei ole vallallaan Suomessa, paitsi varmaan jossakin luostarissa. Monessa paikassa saatta olla niin, että naiset ensin ja sitten miehet.

Oma suositukseni on, että kaiken olisi tapahtuva hyvässä järjestyksessä ja rauhallisesti. Ensin lapset, nuoret ja sitten järjestys on vapaa.


Milloin pappia voi vaivata?

Ei koskaan, jos hänestä taikinaa tekee. Vakavasti. Pappi on palvelija ja tähän kutsuttu.

Pappia "vaivataan"...
Pappi ei voi kieltäytyä palvelemasta. Kieltäytyä hän voi toki, jos pyyntö on uskon ja Jumalan lain vastainen. Pappi ei suostu mihin tahansa. Vaivata saa aina. Pappi on aina pappi. Toki on joskus sallittava papin levätä.

Seurakunnat ovat järjestäneet asiat niin, että aina vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä, on pappi mahdollista hätätilanteessa tavata. Sairaus, hätä, kuolema tai muu asia ei ole koskaan vaivaamista, vaikka pyyntö tulisi koska vain. Jos haluaa pohtia kirkkokahvien kukkien väriä, niin ei kannata ainakaan yöaikaan vaivata pappia. Sellaiset asiat hoituu ihan päiväsaikaan.

Pappi on seurakunnan palvelija. Hän palvelee alati.


Voiko pappeuden menettää?

Kyllä. Tätä tapahtuu. Se mikä on annettu voidaan ottaa pois. Sama koskee piispoja ja diakoneita.

Asia ei ole ihan helppo selittää. Taustalla on myös hieman erikoinen väärinkäsitys, että pappeus olisi pysyvää, tapahtui sitten mitä tahansa. Tähän joskus vedotaan, kun mieleiseltä henkilöltä viedään pappeus.

Pappeus ei ole privaattiasia, yksityisasia. Se ei ole henkilön omaisuutta. "Sain sen ja nyt se minun." Tämä ajatus on vieras ortodoksisen kirkon käsitykselle pappeudesta. Myöskään kukaan ei voi nostaa oman kokemuksensa kutsumuksesta velvoittavaksi. Kutsumus on tärkeä, kypsä sellainen, muttei se velvoita ortodoksista kirkkoa vihkimään papiksi.

1800-luvun piirros liturgiasta
Pappeus on annettua ja sen antaa kirkko. Yhteisön esipaimenena on piispa, joka vihkii. Vihkiminen tapahtuu aina koko yhteisön - Jumalan kansan - kokoontumisessa per excellence - jumalallisessa liturgiassa. Pappeus on osa tätä yhteisöä ja sen palvelemista. Se ei "toimi" irrallaan siitä tai jotenkin yksityisasiana.

Ääritapaus on harhaoppi tai lahkolaisuus. Molemmat ääriesimerkkejä irrallaan ja erossa olosta. Harhaoppinen tai lahkolainen piispa, pappi tai diakoni ikään kuin automaattisesti siirtyvät maallikoiksi. He menettävät "Pyhän Hengen yhteyden", kuten kanoninen perinne sen ilmaisee piispojen suhteen (mutta siten myös pappien ja diakonien). Itse kristus erottaa tällaiset virastaan. Yhteys katkaistuu ja se joka pappuden "ylläpitää" on poissa.

Useimmiten tie maallikoksi ei kulje näin rivakasti. Usein sitä edeltää ojennusta, varoituksia ja mahdollisesti toimituskieltoja. Katumuksen ja kuuliaisuuden myötä tapahtuu paluu palvelemaan pappina.

Pappauden lahja - armo - pysyy aina annettuna, eikä muutu "omaisuudeksi" tai jotenkin "pysyväksi" tilaksi. Palvelu on aina yhteydessä laajempaan yhteyteen - kirkkoon, sen uskoon ja elämään.

Monimutkainen kysymys. En ole kanonisen oikeuden asiantuntija


Kysymys ja vastaus
Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.