28. helmikuuta 2013

Ratzinger Bundestagissa

Paaviutensa aikana Ratzinger piti monta tärkeää puhetta. Yksi oli Bundestagissa pidetty puhe. Ääripäinä siinä oli positivismin bunkkeri ja ihmisen ekologia.

Kardinaali Joseph Ratzinger (s. 1927) piti 22. syyskuuta vuonna 2011 puheensa Saksan valtiopäivillä, Bundestagissa.

Kaikki eivät puhetta halunneet kuulla. Osa Bundestagin jäsenistä jättivät mielenosoituksellisesti puheen kuulematta. Paavin vierailut herättävät aina tunteita. Saksa ei ollut poikkeus.


Itse puheeseen. Valtio, jota ei hallita oikeudenmukaisesti, on vain suuri rosvojoukko, opetti aikanaan kirkkoisä Augustinus (k. 430).
Me saksalaiset tiedämme omasta kokemuksestamme, että nämä sanat eivät ole joutavanpäiväinen kummitusjuttu [Schreckgespenst]. Me olemme nähneet kuinka valta erosi oikeudesta, kuinka voima vastusti oikeutta ja murskasi sen. Valtiosta tuli oikeuden tuhoamisen välikappale, hyvin järjestäytynyt rosvojoukko, uhaten koko maailmaa ja ajaen sen kuilun reunalle...
Tämä ei ole Ratzingerilta "natsikortin pelaamista", joka reductio ad Hitlerum toimii keskusteluntappajana.

Lyhyt huomio. Ratzingeria on väitetty natsiksi. Kumma kyllä jotkut uskovat tätä hömppää. Ratzingerin täyttäessä 14-vuotta hänet kirjattiin Hitler-Judendin jäseneksi, joka oli sen ikäisille lainsäätämää. Ratzinger vältteli järjestön kokoontumisia ja oli hyvin vastahakoinen.

Pappisseminarilaisena vuonna 1943 Ratzinger värvättiin Luftwaffenhelferiksi ilmapuolustukseen. Nykyään sanottaisiin lapsisotilas. Ratzingerista tuli vuonna 1945 karkuri ja hän oli liittoutuneiden sotavankina joitakin kuukausia. Loppuvuodesta 1945 Ratzinger palasi pappisseminaariin.

Ratzinger

Takaisin puheeseen. Jumala kysyi nuorelta kuningas Salomonilta: "Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle." Nuori Salomon olisi voinut pyytää rikkautta, valtaa tai muuta. Sen sijaan hän pyysi antamaan: "Ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa." (1. Kun. 3:1-15)
"Miten me tunnistamme oikean? Miten voimme erottaa toisistaan hyvän ja pahan, sen mikä on todella oikein ja sen mikä vain vaikuttaa oikealta? Tänäänkin Salomonin pyyntö on poliitikkojen ja politiikan keskeinen aihe."
Monet lainopilliset kysymykset voidaan ratkaista enemmistön päätöksellä. Perustavanlaatuisiin kysymyksiin tämä ei toimi. Ihmisarvon ja ihmisyyden kysymykset eivät ratkea enemmistön äänillä. Ajankohtaisia aiheita ovat nykyään esimerkiksi abortti ja eutanasia.

Laki itsessään ei ole autuaaksi tekevä. Kaikenlaisia lakejahan voi säätää. Esimerkiksi vastarintaliikkeet Natsi-Saksassa toimivat vakaumuksesta, ettei voimassa oleva laki ollut oikein. Heille se oli perustavanlaatuisella tavalla "laiton". Itse asiassa jotkut sotarikolliset yrittivät sodan jälkeen vedota puolustuksekseen, etteivät he olleet tehneet mitään silloisen Saksan lain vastaista.

Nykyaikana kysymykset oikeasta, väärästä ja lainsäädännöstä eivät ole helppoja. Ne eivät ole koskaan sitä olleet, mutta jotenkin vaikeammaksi asiat ovat muuttuneet. Yksi syy on luonnonoikeuden unohtaminen ja moni jopa häpeää käsitteen esiintuomista, Ratzinger väittää.

Nykyiset ihmisoikeudet ovat pitkän historian tulos. Roomalaista lakia, stooalaista filosofiaa, kristillistä persoonakäsitystä, keskiaikaista kehittyvää oikeustajua ja valistusajan oivalluksia. Luonnonoikeudellisella ajattelulla on merkittävä rooli näissä kaikissa.

Lopputulos on muun muassa julistus, joka toteaa ensiriveillään: "Ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa." (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948)

Kelsen

Puolessa vuosisadassa on tapahtunut "dramaattinen murros". Taustalla on positivistinen lähestymistapa maailmaan ja Ratzinger lainaa tuekseen oikeusoppinutta Hans Kelsenia (k. 1973), joka tajusi, että jos luonto nähdään kokoelmana objektiivista tietoa, joka on syyn ja seurauksen yhteenliittämää, siitä ei voi johtaa ainuttakaan eettistä osviittaa. Vasta 84-vuotiaana Kelsen muutti mielensä, ja hän hylkäsi oman jyrkän "oikeuspositivisminsa" dualismin, joka sai Ratzingerin vitsailemaan, että onneksi yli 80-vuotiaana järkevät ajatukset ovat mahdollisia (olihan Ratzinger itse silloin 84-vuotta).
"Positivistinen käsitys luonnosta, joka on puhtaasti toiminnallinen, kuten luonnontiede sen näkee, on kykenemätön rakentamaan mitään siltaa etiikan ja lain välille. Se tarjoaa vain toiminnallisia vastauksia... Siellä missä positivistinen järki vallitsee syrjäyttäen kaiken muun, ovat klassiset lähteet etiikalle ja laille on poissuljettuja. Tämä dramaattinen tilanne vaikuttaa kaikkiin ja siitä on käytävä julkista keskustelua. Puheeni perustarkoitus on kiireellinen pyyntö tällaiseen keskusteluun."
Positivistinen näkemys on tärkeä, muttei ainoa, Ratzinger huomauttaa. Se on antanut paljon, eikä sitä tule hylätä. Itsessään se ei kuitenkaan ole riittävä tausta vastatakseen "ihmisyyden koko laajuudesta", Ratzinger huomauttaa.
"Missä positivistinen järki pitää itseään ainoana riittävänä kulttuurina ja häätää kaikki muut kulttuuriset todellisuudet alakulttuureiksi, ihminen pienentyy ja jopa hänen ihmisyytensä on uhattuna... Positivistinen järki, joka ei tunnusta mitään muuta toiminallisuuden lisäksi muistuttaa betonibunkkeria ilman ikkunoita. Me itse tuotamme valon ja ilmaston, haluttomana ottaa se vastaan Jumalan luomasta maailmasta."
Ratzinger teki puheessaan pienen poliittisen huomion, mutta totesi ettei siitä kannata tehdä suuria otsikoita. 1970-luvulla alkanut ekologinen liike saksalaisessa politiikassa ei ole täysin avannut "betonibunkkerin" ikkunoita, mutta on silti tuonut tuoretta ilmaa.
"Nuoret ovat tajunneet, ettei aine ei ole vain raaka-ainetta, jota voimme mielemme mukaan muokata. Maailmalla on oma arvokkuutensa ja meidän täytyy seurata sen ohjausta [Weisung]. En ole nyt osoittamassa kannatusta poliittiselle puolueelle... Jos jotain on väärin suhteessamme todellisuuteen, meidän kaikkien täytyy pohtia tätä vakavasti..."
©Credo Magazine

Puheensa loppupuolella Ratzinger teki siirron, jonka monet eivät hyväksy. Ekologia on aiheena mukava ja kaikki tykkäävät. On hyvä muistaa, että kyllä Ratzinger tuntee "Humen giljotiinin" (onhan hän filosofiansa lukenut).

Nyt Ratzinger toi esille käsitteen "ihmisen ekologia" (Die Ökologie des Menschen). Samalla tavalla kuin luonnolle annetaan "ääni", tulee myös ihmisluonnolle sellainen antaa. Hän toteaa:
"Ekologian tärkeyttä ei enää kukaan kiellä. Meidän täytyy kuunnella luonnon ääntä ja vastata asianmukaisesti. On myös olemassa ihmisen ekologia. Ihmisellä on myös luonto, jota hänen kuuluu kunnioittaa, eikä voi mielensä mukaan muokata. Ihminen ei ole itsensä luomaa vapautta [sich selbst machende Freiheit]. Ihminen ei luo itse itseään. Hän on järki ja tahto, mutta myös luonto.  Hänen tahtonsa on oikein järjestäytynyt jos hän kunnioittaa luontoaan, kuuntelee sitä ja hyväksyy itsensä sellaisena kun hän on, sellaisena joka ei ole luonut itse itseään."