16. helmikuuta 2013

Nykyihminen ja Jumala

Kardinaali Joseph Ratzinger on yksi aikamme etevimmistä teologeista. Paavinakin hän tuli tunnetuksi tästä. Tämä blogikirjoitus on pieni kunnianosoitus Ratzingerille.
Ihminen kohdatessaan tänään kysymyksen Jumalasta löytää itsensä epätietoudessa ja -varmuudessa. Näin on, jos ei jo koko kysymystä Jumalasta nähdä menneenä kysymyksenä, josta ihminen on juuri päässyt eroon.
Tämä oli Joseph Ratzingerin (s. 1927) arvio 1970-luvulla. Jo vuosikymmeniä sitten. Luulen, että hänen arvionsa yhä pitää paikkansa. Ratzingerin arvio johtaa itsekritiikkiin. Jos puhe uskosta halutaan saada ymmäretyksi on huomioitava nykytilanne.

Ratzinger
©Profimedia

Vastaukset eivät voi olla menneiden vuosisatojen vastauksia. Ne olivat ja ovat yhä oikeita vastauksia, mutteivat vastaa nykyihmisen kysymyksiin. Ratzinger käyttää pientä saksankielen keinoa kuvamaan tilaa. Nykytilanteen kysymysten huomioinen muuttaa Sanan (Wort) vastaukseksi (Antwort).

Harva ehkä tunnistaa itsensä Ratzingerin arviossa nykyihmisestä. Hän kuitenkin muistuttaa, että hänen kuvaamansa "älyllinen ilmasto" löytyy nykyihmisen epävarmuuden taustalla. Murros nykyiseen "ilmastoon" tapahtui modernin ajan alussa. Itsekriittisesti Ratzinger arvioi, ettei usko ole tätä murrosta vieläkään tajunnut.

Ammoin maailma nähtiin toisella tavalla. Metafysiikka oli jotenkin läsnä. Todellisuus nähtiin järjestyksenä hengellisestä aineelliseen. Maasta taivaaseen ja lopulta puhtaaseen valoon, maailmankaikkeuden liikuttajan piiriin, kuljettiin asteittain. Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ihminen ajatteli maailman fyysisellä rajalla metafyysisen alkavan saumattomasti.

Dante
©Wikipedia

Ratzingerin mielestä vanha maailmankuva ilmenee hyvin keskiaikaisen Dante Alighierin (k. 1321) Jumalainen näytelmä -kertomuksessa. Danten helvetissä tavataan Odysseus-hahmo. Kertomuksessa Odysseus kertoo seikkailujensa jälkeen purjehtineen Gibraltarinsalmesta. Odysseus kokee haaksirikon kiirastulivuorelle, maailman läntisellä rajalla. Fyysisen päättyminen metafyysiseen on kouriintuntuva.

Odysseuksen puhe miehistölleen on muuten pelottavan samankaltainen, kuin löytöretkeilijän Kristoffer Kolumbuksen (k. 1506) puhe hätääntyneelle miehistölleen. Samankaltaisesta puheesta huolimatta on lopputulos täysin erilainen.

Kolumbus ei törmää kiirastuli-vuoreen, vaan löytää uuden mantereen. Ratzingerin mielestä tässä näemme murroksen hyvin kuvattuna. Maailma menettää rajansa. "Mihin tahansa maailmassa ihminen meneekin, se on vain maailmaa", hän kirjoittaa.
Se mikä aikaisemmin oli ollut taivaat on nyt paljastettu maailmaksi, jolla on sama koostumus kaikkialla, eikä siinä ole Ylhäällä tai Alhaalla, vaan vain samaa koostumusta kaikkialla, samoine lakeineen. Maailma ei ole keskus, eikä perustus, eikä taivas ole taivaat - kaikki on vain "maailmaa". Ne älylliset liikuttajat, joita oltiin aikaisemmin oletettu, ilman joita ei edes tajuttu tähtien liikettä (enkeleitä yksittäisille tähdille ja Jumala koko kaikkeudelle), olivat nyt turhia. Kaikki voidaan selittää aineen lailla. "Jumalahypoteesi" tulee turhaksi - kuten 1700-luvun tähtitieteilijä Laplace kuuluisasti ja ivallisesti asian ilmaisi.
Nykytieteen esimarssi asettaa haasteita. Sen kiistäminen ei ole älyllisesti rehellistä. Tieteellinen menetelmä, joka perustuu johdonmukaiseen ja kriittiseen yhdistelmään havainnointia, kokeita ja matematiikkaan. Se rajaa itsensä todennettavaan.

Wittgenstein ja Von Wright
©University of Helsinki

Totuuden sijaan huomioon tulee se, mikä toimii ja kasvavassa määrin se, mikä on hyödyllistä tai kannattavaa, ainakin joillekin. Asiaa on myös pohtinut hyvin filosofi Georg Henrik von Wright (k. 2003) teoksessaan Vetenskapen och förnuftet (1986).

Tieteellisessä menetelmässä ei ole tarvetta pohtia olevaista ja havannoitavan takana olevaa. Eikä kuulukaan tutkia, jos menetelmä pysyy uskollisena itselleen. Koska Jumala ei ole havaittavissa menetelmän puitteissa, eikä ole matemaattinen laskelma, hän ei voi esiintyä sen puitteissa. Uskolla ei ole tähän mitään vastaan sanomista, Ratzinger huomauttaa. Voidaan jopa tänä päivänä, entisaikoja enemmän, iloita Creator Spirituksen "jalanjäljiistä". Ongelmia koituu, jos tämä menetelmä muuttuu maailmankuvaksi, joka tekee omista rajoistaan perustavanlaatuiset.
Houkutus tehdä tätä tulee suuremmaksi modernilla ajalla ja vaikuttaa täysin ylittämättömissä. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että tämän menetelmän rajoja ei voida etukäteen tietää. Ne rajat, joiden sisällä se on menestyksekäs, siirtyvät käytännössä koko ajan eteenpäin... Vaikuttaa monen mielestä siltä, että tämä menetelmä joku päivä voisi selittää kaiken todellisuuden.
Chesterton

Ratzinger tekee hyviä huomioita. Hän huomauttaa, ettei tähän haasteeseen voi yksinkertaisesti toistaa "keskiaikaisia" vastauksia. Hän muistuttaa kuitenkin ahtaan positivistisen maailmankuvan ongelman. "Ihminen, joka pyrkii elämään vain positivistisella tavalla, siinä mikä on laskettavissa ja punnittavissa, tukehtuu...", hän varoittaa. Tähän sopii hyvin G. K. Chestertonin (k. 1936) nasevat sivallukset.
Oikeastaan hulluista puhutaankin usein varsin harhaanjohtavasti. Mies, joka on menettänyt järkensä, ei ole hullu. Hullu on se, joka on menettänyt kaiken muun paitsi järkensä.
Hän elää yhden ainoan ajatuksen siistissä, hyvin valaistussa vankilassa; hänen älynsä on hiottu piinallisen teräväksi yhdestä ainoasta kohdasta. Terve epäröinti ja terve monimielisyys ovat hänelle vieraita asioita... Heidän yleispätevyytensä on vain sitä, että he taivaltavat yhden laihan selityksensä kanssa maailman ääriin. Kuvio pysyy pienenä, vaikka se jatkuisi ikuisuuksiin...
Mielestäni Ratzingerin avainpuheet paavina voidaan nähdä yrityksinä vastata nykymaailman "älyllisen ilmaston" kysymyksiin. Ilmaston, jonka hän muun muassa 1970-luvulla luonnehti. Ratzinger ei pakene epämääräiseen tunnelmointiin, vaan vastaa haasteeseen älykkäästi ja rehellisesti. Hän piti paavina tällaisia avainpuheita Bundestagissa, Regensburgissa, Lontoossa ja Pariisissa.

Toivottavasti puheita luetaan ja yritetään ymmärtää. Jotkut eivät vain halua kuulla, kuten nähtiin Bundestagissa, missä osa edustajista ei edes suostunut olemaan paikalla. Monet ihan tietoisesti haluavat pitää "kuvion pienenä".


Blogikirjoitus perustuu Contemporary Man Facing the Question of God -kirjoitukseen Dogma and Preaching -kirjassa. Kirja on mielenkiintoinen kokoelmakirja kirjoituksia uskon julistamisesta ja välittämisestä eteenpäin.