21. tammikuuta 2013

Publikaani ja fariseus

Suuri paasto lähestyy. Hiljalleen ortodoksinen kirkko valmistaa meitä lähestyvään paastoon. Tätä valmistavaa aikaa kutsutaan valmistusviikoiksi.

Ortodoksinen kirkko ymmärtää hyvin, ettei suuren paaston ponnisteluun voi ryhtyä "yön yli". Tämän ortodoksinen kirkko on oppinut jo varhain. Syystä paastokautta edeltää valmistava aika.

Valmistavana aikana ortodoksinen kirkko hiljalleen ja astettain "säätää meidät paasto aaltopituudelle". Valmistautumisella on sekä ulkoinen että sisäinen ulottuvuus. Yhteistä sekä ulkoiselle että sisäiselle on maltti. Tulevien viikkojen aikana kirjaimmellisesti "laskeudutaan" paastoon. Laskeudutaan paastoon, eikä hypätä.

Rukouksia järvellä

Ihminen on tullut tutuksi vuosituhansien aikana ortodoksiselle kirkolle. Se ymmärtää hyvin, ettei paastoa voi aloittaa yhdessä yössä. Patojen ääreltä kilvoittelijaksi yön yli on lähes mahdottomuus. Vanha erämaaisien viisaus on, että ääripäät koskettavat toisiaan. Haitariliike niiden välillä on alituinen. Kultainen keskitie on siis oikea tie. Moni tietää tämän kokemuksesta. Hyvin usein hyvät aikeet ja "uuden elämän" alut murenee jo alkuunsa. Tammikuussa tämä on monelle tuttua, kun uuden vuoden uusi elämä on jo muisto vain.

Tämä "liukuminen" paastoon on armollinen tapa. Voisi sanoa sen olevan ymmärtäväinen tai ihmisläheinen. Ortodoksinen kirkko ei odota meidän ottavan suuren loikan tänään, vaan kutsuu meitä vähitellen ottamaan pieniä askelia kohti paastoa.

Itse asiassa ortodoksinen kirkko ei näe paastoa taakkana, vaan suurena lahjana ja tukena. Se ole pappien "keksintöä" kiusatakseen muita. Ei papisto ole vapautettu paastosta, katumuksesta tai muusta kilvoittelusta. Ortodoksinen kirkko jumalanpalveluksissaan iloisena toivottaaa lähestyvän paaston tervetulleeksi.

Lähiviikkoina alkaa ulkoinen valmistautuminen. Silloin ortodoksinen kirkko jo kiinnittää huomion syömiseen, juomiseen ja muuhun "ulkoiseen". Ensiaskel on sisäinen, mutta ulkoinen on jo lähiaikoina mukana.

Puhe sisäisestä ja ulkoisesta on hieman harhaanjohtava, sillä kyse on saman asian kahdesta puolesta. Ne ovat rinnakkain aina ortodoksisessa kirkossa. Tämän vuoksi puhe "hengellisestä paastosta" helposti johtaa harhaan.

Publikaani ja fariseus
Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan." Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.
Evankeliumiteksti on lähestyvän paaston ensimmäinen (jos ei lasketa viikko sitten luettua evankeliumitekstiä Sakkeuksesta). Se on eränlainen "ohjelmajulistus" tielle kohti paastoa.

Kyse on kahdesta tavasta lähestyä Jumalaa. Kaksi miestä astuvat Jumalan eteen. Yksi meni pois vanhurskautettuna ja korotettuna. Toinen alennettuna.

Pyhän Kolminaisuuden kirkko Oulussa

Fariseus on eränlainen aikansa uskonnollinen ammattilainen. Hän tiesi ja tunsi uskon vaatimukset. Hän myös eli tarkasti niiden mukaan. Publikaani sen sijaan oli eränlainen verotuksen yksityisyrittäjä. Hän teki työtä Rooman valtakunnan hyväksi. Unohtakaa nykyiset veroviranoimaiset. Publikaanin toiminta oli veronperintää yksityisyrittäjänä. Eränlainen perintätoimi. Paljon oli kyse riistosta ja hyväksikäytöstä.

Fariseuksen elämä oli moitteeton. Publikaanin oli kaikkea muuta.

Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että molemmat ovat Jumalan edessä. Jos kuitenkin ollaan tarkkoja, huomaamme että fariseus itse asiassa vain puhuu itsestään. Hän ei ikään kuin edes lähesty Jumalaa, vaan puhuu itsestään. Minä olen tätä, minä teen tätä ja minä en ole tuollainen. Minä, minä ja minä. Ortodoksinen kirkko laulaakin syystä fariseuksen "pöyhkeilevästä kerskailusta".

Publikaani ei paljon puhu. Ei ainakaan itsestään. Hän kääntyy tietoisena itsestään Jumalan puoleen. Hän lausuu sanat mistä kaikki alkaa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!"


Tänään ortodoksinen kirkko ei tosiaan vaadi meiltä ammattikilvoittelijan kykyjä. Ei suuria uskon urotekoja. Ensiaskel on vasta menossa. Tänään meidät on kutstuttu astumaan Jumalan eteen omana itsenämme. Kaikkineensa.

Ehkä me emme tunne mitään. En syntisyyttä, eikä hyveellisyyttä. Kylmyys tai jonkinlainen viileys on ehkä ainoa kokemuksemme.

Tänään meidät on kutsuttu astumaan Jumalan eteen juuri sellaisina, kuin olemme. Ei kertomaan itsestämme, vaan Jumalaa kaipaavina ja häntä etsivinä.


Blogikirjoitus perustuu Oulun Pyhän Kolminaisuuden ortodoksisessa katedraalissa liturgiassa 20.1.2013 pidettyyn opetuspuheeseen. Kirjoituksessa on myös hyödynnetty samaisessa paikassa vigilian jälkeen 19.1.2013 pidettyä opetuspuhetta.