19. syyskuuta 2012

Epäuskoisella uskolla ja uskovalla epäuskolla

"En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko... Minun Herrani ja Jumalani!"

Käsi sydämellä. Monia varmaan puhuttelee epäilevä Tuomas. Opetuslapsi, joka tokaisi ystävilleen ykskantaan epäilevänsä. Me näimme Herran, he olivat kertoneet. Tähän Tuomas vaastasi: En usko jos en itse näe.

Apostoli Tuomasta juhlitaan erityisesti kahtena päivänä kirkkovuodessa. Sunnuntaina pääsiäisen jälkeen ja 6. lokakuuta.

Epäilevä Tuomas
©Wikipedia

Tarkoitukseni on lyhyesti esitellä ja pohdiskella Tuomaan kahden juhlapäivän jumalanpalvelustekstejä. Uskon ääni soi niissä kirkkaana.

Lainauksissa alla kursiivi on minun. Tällä haluan korostaa kohtaa tai kohtia jumalanpalvelusteksteissä. Pohdiskeluni seuraa lainausta ja pyrkii avaamaan sitä.
"Epäuskoinen Tuomas rohkeni tunnustella Sanan haavoittuneita jäseniä, ja hänen epäuskonsa todisti maailmalle pelastavasta ylösnousemuksesta: ihmiskuntaa rakastava Jumalihminen oli noussut tuonelan syövereistä ja kukistanut sen vallan."
Epäsusko, epäilys ja epävarmuus. Muitakin sanoja varmaan on. Jumalanpalvelustekstit toistavat tätä aihetta alati Tuomaan kohdalla. Aihe on enemmän esillä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, mistä seuravati viisi lainausta ovat.

Tärkeä yleishuomio. Tuomaan epäuskoa ei moitita. Ei ainakaan tavalla, jonka moni olettaisi. Sitä jopa ylistetään. Tieto voi yllättävä monelle, joka ehkä näkee kirkon enemmänkin aivopesijänä, mielten hallitsijana ja fanaattisuuden tyyssijana. Tässä se kuitenkin laulaa epäilykselle ylistystä.
"Opetuslasten epäröidessä kahdeksantena päivänä Vapahtaja tuli heidän kokoontumispaikkaansa, antoi heille rauhan ja kehotti Tuomasta: Tule, apostoli, kosketa käsiäni, jotka naulat ovat lävistäneet! Voi Tuomaan otollista epäuskoa! Hän johdatti uskovien sydämet tietoon ja huudahti peloissaan: Minun Herrani ja Jumalani, kunnia olkoon sinulle!"
Tuomaan uskontiehen kuului epäilys. Harva säilyttää lapsenuskon kaltaisen viattomuuden. Eivät muutkaan opetuslapset olleet täysin vailla epäilyksiä. Tuomas on kuitenkin lisänimellään epäilevä saanut epäuskoisen leiman. Hän on epäilevien apostoli. Epäilevänä Tuomas elää jopa kielessämme ja kulttuurissamme.

Jumalanpalvelustekstit näkevät Tuomaan epäilyksen osana hänen uskon tietään. Se saa merkityksen siinä. Se ei ole umpikuja, eikä sitä sellaisena esitetäkään. Toki epäuskon syvyydestä puhutaan, mutta ilmiselvää on, että Kristuksen ja hänen kirkkonsa usko on niin laaja, syvä ja vahva, ettei sitä horjuta pienemmät tai suuremmatkaan epäilykset. Ei kirkko tietenkään epäilystä vähättele, vaan ottaa osakseen ja parantaa. Älä pelkää on Kristuksen ja ortodoksisen kirkon lohtu.
"Sinä, Kristus, iloitset, että sinua etsitään, ja kehotat Tuomasta koskettamaan kylkeäsi vakuuttaaksesi maailman kolmantena päivänä tapahtuneesta ylösnousemuksestasi."
"Valtias, sinä et hylännyt epäuskon syvyyteen vajonnutta Tuomasta, vaan tarjosit kätesi tutkittavaksi."
"Kristus sanoi Tuomaalle: Tutki mielesi mukaan. Ojenna kätesi ja totea, että minulla on luuta ja maasta tehty ruumis. Älä ole epäuskoinen, vaan vakuuta toisillekin! Ja Tuomas vastasi: Sinä olet minun Jumalani ja Herrani! Kunnia olkoon ylösnousemisellesi."
Etsintä ja uteliaisuus. Näitä sanoja ei ehkä heti liitetä uskoon. Monen ulkopuolisen silmissä kirkko on epävarmojen ihmisten paikka, sellaisten jotka kaipaavat sokeaa varmuutta asioista.

Intialaista kristinuskoa

Moni kutsuu itseään etsijäksi. Etsintä voi olla levollista sitoutumattomuutta, mutta myös piinaava harhailua tai kaikkea siltä väliltä.

Ortodoksinen kirkko kutsuu etsijää etsimään kirkon kanssa Kristusta, itse totuutta.

Jumalanpalveluksissa ortodoksit seisovat. Se on osaltaan merkki vaelluksesta. Se ei ole epämääräistä haahuilua, vaan kulkemista kohti Kristusta. Etsintää se on kuitenkin yhä. Nöyrällä mielellä. Yhdessä. Kohti tulevaa Kristusta, joka jo on läsnä kirkossaan.
"Ainoana rohkeana Tuomas Didymos teki epäuskoisella uskollaan meille hyvä työn ja hajoitti uskovalla epäuskollaan synkeän tietämättömyyden kaikista maan ääristä. Itselleen hän sitoi seppeleen sanoessaan: Sinä olet Herra! Kiitetty olet sinä, meidän ja isiemme korkeasti ylistetty Jumalamme!"
Ainoana rohkeana Tuomas epäili. Jumalanpalvelustekstit ovat tietenkin usein täynnä runollista "liiottelua". Liiotellen veisu antaa ymmärtää, että kaikki muut opetuslapset olivat pelkureita. Tämä on ehkä liian rajusti sanottu, sillä muilla opetuslapsilla oli omat rohkeuden hetkensä.

Epäuskoisella uskolla ja uskovalla epäuskolla. Kyseessä ei ole vain runollinen lausahdus. Kyseessä on syvä huomio ihmisestä. Nykyään sanoisimme varmaan psykologinen näkökulma. Usko ja epäusko ei ole jotain mustavalkoista, vaan enemmänkin veteen piirretty viiva. Ihmisen osa on jäädä ilman lopullista varmuutta. Uskova tämän tietää.

Fanaatikko ei uskalla epäillä, olkoon hänen "teekuppinsa" mikä tahansa, sillä hänen uskonsa ei taida riittää. Ateistikin, jos hän on rehellinen, epäilee. Niin, ateistikin voi epäillä maailmankuvaansa lopullisena totuutena todellisuudesta sen kaikissa ulottuvuuksissa.
"Oi pyhä Jumalan näkijä ja apostoli, Sinä kirkastit koko Intian maan, sillä kaikki valistaen Sinä, viisas, teit heidät valkeuden ja päivän lapsiksi. Epäjumalain temppelit Sinä kukistit ja armossa rakensit Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi kirkkoja, Sinä autuas, meidän sielujemme esirukoilija."
"Loistavana hyveitten ihanuudessa ja ihmeissä Sinä, Jumalan näkijä, valistit intialaisten muodottomuuden jumalallisella valkeudella ja kirkastit uskolla heidän pimeytensä."
Kolmannelle vuosisadalle tullessaan kristinusko oli levinnyt Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Armeniaan, Mesopotamiaan (nykyisin sanoisimme muun muassa Irak ja Iran), Etiopiaan ja Intiaan saakka. Tämä on vaikkapa Suomessa hyvä muistaa, kun maamme vasta 1000-luvulla alkoi olla selkeästi kristillinen maa. Tässä vaiheessa monet maat ja kansat olivat jo olleet vuosisatoja kristillisiä. Itse asiassa kristinusko menestyi usein paremmin juuri idässä. Leviämistä auttoivat roomalaiset kauppareitit.

Yhtä vanhaa on kristinusko Intiassa. Keralan alueen Malayalam kieliset ihmiset omaksuivat kristinuskon. Usein yhteyden toivat syyrialaiset kauppiaat. Nämä Intian kristityt kutsuivat itseään Tuomas-kristityiksi. Nimi johtuu siitä, että perinteen mukaan apostoli Tuomas saapui vuonna 52 Keralaan ja kuoli Madraksessa noin vuonna 72.

Ei ole mitään syytä hylätä perimätietoa siitä että Tuomas vaikutti Intiassa. Tuomaan Intian matkasta kertoo esimerkikiksi 200-luvun teksti Tuomaan teot. Taustaltaan teksti on harhaoppinen ja hyvin kuorrutettu saduilla, mutta se pohjautuu hyvin vanhaan perinteeseen. Esimerkiksi Eusebios (300-luku) kertoo erään aleksandrialaisen oppineen lähteneen 100-luvulla lähetystyöhön Intiaan vain todetakseen, että täällä on jo kristittyjä.

Piltz

Lainaus katolisen papin ja emeritus professorin Anders Piltzin (s. 1943) opetuspuheesta Tuomaasta on kannustava. Luulen monen saavan siitä jotain.
"Kiitos Tuomas, että olet meidän tavallisten ihmisten tunteiden tulkitsija. Meidän, joille on vaikeaa olla liian innokkaiden kanssa. Sinun epäilyksesi on meille suuremmaksi avuksi, kuin muiden usko.
Kiitos sinulle ylösnousseelle Herralle siitä, että et pakota meitä kytkemään pois kysymyksiämme. Olet jakanut meidän osamme, meidän kärsimyksemme ja meidän kysymyksemme. Sinä et korota ääntäsi tai pakota ketään alistumaan silloin, kun intomme ei tunnu riittävän. Sinä et ole pelastanut meitä innokkaan omaksumisemme tähden, etkä myöskään häikäisevien riemuvoittojen avulla, vaan syvällisen ihmisyytesi kautta, joka on tullut meitä vastaan sisimpämme syvyyteen. Sinä kunnioitat meidän syvyyttämme, kuten myös kysymyksiämme. Tosiusko ei kertaheitolla kytke pois kysymyksiänsä. Vain fanaatikot ovat lopettaneet kyselemästä, koska he eivät jaksa elää kysymystensä kanssa.
Kiitos ylösnoussut Herra, että et kääntynyt pois omistasi, vaikka he eivät tunnistaneet sinua ennen kuin Tuomas antautui ja ilmaisi Kirkon uskon, meidän uskomme, minun uskoni: 'Minun Herrani ja Jumalani!'"