13. elokuuta 2012

Papilta kysyttyä 17

Maailmantalous? Ortodoksikummi? Jooga? Ortodoksinen kirkko ja alkukirkko?

Maailmantalous?

Yksi asia mitä minua ihmetyttää on puhe taloudellisesta kasvusta. Siitä puhutaan kuin kaiken elämän ehtona. Jotenkin ajatellaan, että maapallon pyöriminen loppuisi, jos ei osteta ja myydä kiihtyvällä tahdilla ja kauppa käy. Kasvua kohti koko ajan. Prosentti täällä prosentti tuolla, koko ajan kasvua.

On olemassa vanha intialainen kertomus. Eräs mies teki palveluksen kuninkaalle ja sai pyytä mitä tahansa palkkioksi. Hän pyysi shakkilaudan verran vehnänjyviä. Ehtona oli se, että laudan 64 ruudulle laitettaisiin ensimmäiseen rutuun yksi jyvä, seuraavaan kaksi ja sitten neljä. Näin aina viimeiseen ruutuun asti kasvavassa määrin. Kuningas piti palkintoa helppona toteuttaa ja ajatteli tekevänsä helpon "kaupan". Hämmästys oli kuitenkin hetken kuluttua suuri. Viimeiseen ruutuun tulisi 18446744073709551615 jyvää, puhumattakaan aikaisemmista. Tämä on kuulema enemmän jyviä kuin maailmassa on. Vaadittaisiin säiliö, joka olisi 40 km pitkä ja leveä ja 300 metriä korkea jotta voitaisiin säilöä ne kaikki - siis vasta viimeisen ruudun jyvät.

Berdjajev

Kertomus on opettavainen. Se antaa kiistatta ajateltavaa. Ehkäpä se opettaa hieman nöyryyttä tai ainakin mielenkiintoisen matemaattisen pähkinän. Kertomuksen terävin kärki ei kuitenkaan ole matemaattinen, vaan liittyy malttiin ja loppujen lopuksi juuri nöyryyteen.

Väittäisin, että jakamisessa on voimaa, ei niinkään kasvussa. Jo siksi, että maailma ja kaikki todellisuus on rajallinen. Ei ole olemassa loputonta kasvua tai loppumattomasti otettavaa. Raja tulee vastaan. Ruokaa kuulemma riittäisi kaikille maailman ihmisille. Venäläinen filosofi Nikolai Berdjajev (k. 1948) onkin kirjoittanut: "Leipä itselleni on aineellinen kysymys, mutta leipä lähimäiselleni on hengellinen kysymys."

Koska osaamme sanoa "jo riittää", kysyi patriarkka Bartolomeos (s. 1940). Minä haluan lisää, lisää ja vielä lisää. Ehkä ylijäämästä annan jotain. Sovittakoon kukin itseensä tämä kysymyksen. Olisi hyvä muistaa, että ortodoksisessa kirkkovuodessa puolet päivistä on paastopäiviä - juuri antamisen päiviä, ei kuluttamisen.

En tosiaan ole ekonomisti, mutta ihminen olen. Etiikkaa tarvitaan. Käsitystä hyvästä ja pahasta, väärästä ja oikeasta, ja hyveestä ja paheesta. Toki etiikan voi kaventaa johonkin "kaikkea saa tehdä, kunhan se ei loukkaa toisia ja itse pitää siitä".

Itse kuitenkin olen uskovana maksimalisti. Uskon Jumalaan. Kaikki on Luojan luomaa. Se on lainassa meillä, ei yksin minulla. Kannan vastuun tekemisistäni, myös iankaikkisuudessa. Kaikki elämä on pyhää ja erityisesti ihminen - jokaikinen ihminen - on mittaamattoman arvokas. Ilman Jumalaa ei ole todellista humaaniutta. Toki voimme sopia joistakin eettisistä "pelisäännöistä", ilman Jumalaa, lämmittelemään mieltämme "moraalisena pikkunuotiona" tässä raadollisessa maailmassa ja kylmässä avaruudessa. Minä kuitenkin mielummin tunnustan: "Uskon yhteen Jumalaan..."


Ortodoksikummi?

Kummi on tärkeä osa uskoa. Hän on kanssakasvattajana uskossa. Ortodoksisen kirkon käsityksen mukaan kummeus on sukulaisuuteen verrattavissa oleva suhde.

Varhaisina aikoina kummi oli henkilö, joka toimi "takuuhenkilönä" kristityksi haluavalle. Kummi siis todisti henkilön vakaista ja vakavista aikomuksista. Kyse oli aikuisista.

Kummeus on vuosisatojen ja -tuhansien aikana muuttanut muotoaan. Se on kuitenkin yhä juuri "matkakumppaniutta" uskossa. Nykyaikana kyse on enemmänkin lapsen ja aikuisen suhteesta, vaikkakin aikuisiällä ortodoksiseen kirkkoon liittyvä tarvitsee myös kummin.

Kummin on oltava ortodoksi. Tämä on itsestään selvää. Kummin, ollakseen tukena ortodoksisessa uskosssa, on oltava ortodoksi. Moni ei-ortodoksi on toki saattanut tehdä suuremman ja hedelmällisemmän "kummeustyön". Monella saattaa olla ollut luterilainen ystävä, vanhempi tai muu, joka "kummin" tavoin on vienyt lapsen ja nuoren juuri omaan ortodoksiseen kirkkoonsa ja huolehtinut ortodoksisesta identiteetistä enemmän kuin ortodoksit itse. Jumala toimii ja on ihmeellinen.

Ortodoksisessa kirkossa vaaditaan yksi ortodoksikummi. Muut kummit voivat olla muista kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä. "Ykköskummin" tai "sylikummin" on siis oltava ortodoksi. Hän vastaa kastettavan puolesta kasteessa uskontunnustamisesta (jos on kyse lapsesta). Hän ikään kuin lainaa huuliaan uskon tunnustamiseksi, kuten eräs kirkkoisä kuvaa. Kyse on siis vastuullisesta tehtävästä.

Ortodoksit ovat vähemmistö Suomessa. Jos on vaikea löytää ortodoksikummi voi asiaa tiedustella papilta. Toki ymmärrän, että lapselle halutaan tuttu kummi, eikä ventovieras. Moni löytää hyvän kummin oman kriparin nuorista (yhteyttä saa yllättävän helposti nykyään, esimerkiksi Facebookissa). Mistä sen tietää, jos ystävä onkin ortodoksi, mutta se ei ole vain tullut puheeksi. Muut kummit voivat toki olla ei-ortodokseja. Heidän kylläkin kuuluu olla kristittyjä. Kummeus on uskon asia, eikä jokin "kunnianosoitus" tai palkinto hyvästä ystävyydestä.

Jooga?

Ajankohtainen kysymys. Jooga on monen harrastus, varmaan monen ortodoksinkin. Pari ajatusta ja varoituksen sanaakin.

Taustaltaan jooga on selkeästi hengellinen harjoitus. Sen historialliset juuret ovat Intiassa ja hindulaisuudessa ja ne ovat syvän uskonnolliset. Se on siis alkujaan nivoutunut tähän hengelliseen taustaan.

Eräät väittävät, sekä vastustajat että puolustajat, ettei sitä edes voi erottaa uskonnollisesta taustoistaan. Toiset taas korostavat liikunnallista ja rentouttavaa puolta joogaharjoituksissa ja ajattelevat joogaharjoitusten olevan mahdollista irroittaa uskonnollisesta taustastaan.

Viime vuosisadalla alkoi esiintyä tätä jälkimmäistä kantaa. Joogan "ulkoinen" puoli ajatellaan voivan erottaa sen sisimmästä, ikään kuin ne olisi erotettavissa. Ajatus on aika lailla "läntinen" ja "moderni".

Nykyään monesti joogaa juuri myydään vaarattomana ja "neutraalina". Aina ei ole kuitenkaan helppoa kiinnostuneen havaita minkälaisesta joogasta on kyse. Jooga on harvemmin pelkkää jumppaa. Monesti myös rentoutumiset tai jumpat saa lisänimekseen jooga. Ehkä se on myyvä nimi.

Jooga...

Joogaharjoitukset jotka ovat osa ei-kristillistä hartautta ovat rajusti ilmaistuna kauhistus. Tällöin sen harjoittaminen on jo uskon pettämistä ja epäjumalanpalvelusta. Tätä se on vaikkakin kuinka herttaisena ja viattomana "hengellisyytenä" se esitetään.

Hyvin vakavaksi ongelmaksi jooga muuttuu jos jumalanpalveluksen ja rukouksen sijaan joogaillaan. Joskus ajatellaan, että aika vapaasti voidaan yhdistellä erilaisia uskonnollisia perinteitä. Vanha viisaus on, että jos yrittää istua kahdelle jakkaralle päätyy lattialle.

Ortodoksisessa kasteessa on hyvin syvällinen hetki. Toimituksen loppupuolella pappi leikkaa hieman kastetun hiuksia. Kyseessä vanha alistumisen ja kuuliaisuuden ele. Se on ensiuhri Jumalalle. Hiukset ajateltiin olevan voiman merkki. Kastettu sitoutuu olemaan kuuliainen uskolle ja sen elämälle. Hän ei enää etsi muualta. Ei vaikkapa joogasta.

Tätä ei tarvitse nähdä yksinomaan kielteisenä. Kieltona. Sen voi myös nähdä lupauksena. Nyt sinun ei tarvitse enää etsiä, vaan olet löytänyt hänet, joka itse on "tie, totuus ja elämä" - ja myös lepo.

Ortodoksinen kirkko ja alkukirkko?

Ortodoksinen kirkko on kirkko, ihan isolla K:lla. Se on itse Kristuksen perustaman kirkon välitön jatkaja. Tähän eräs nimimerkki "Alkukirkko my ass" totesi: "Höpöhöpö kuinka joku itselleen rehellinen ihminen voi väittää moista."

Moni muukin ihmettelee, jo ulkoisiin seikkoihin perustuen, ortodoksisen kirkon väitettä olevansa aito alkuperäinen kirkko. Tällöin on muistettava myös omat ennakkoluulot ja -käsitykset "alkukirkosta". Se ei ole sandaaleja ja "vapaata" ylistämistä. Tämän voi kuka vain tarkistaa lukemalla Uuden testamentin kirjeitä ja vaikkapa Apostolisten isien -kirjoituksia. Ne ovat olemassa ihan suomenkielellä. Tämän jälkeen voi jatkaa 200- ja 300-luvun isien kirjoituksilla. Ihan alkajaisiksi.

Loppujen lopuksi arkkipiispa Paavali (k. 1988) on pienessä klassikkokirjassaan Miten uskomme - ortodoksinen paimenkirje (1978) kiteyttänyt asian hyvin. Näin hän kirjoitti:
"Ortodoksinen kirkko käyttää itse itsestään yksinkertaisesti vain nimitystä 'kirkko', kuten kreikkalaiset vanhastaan sanaa kristitty tarkoittaessaan ortodokseja. Tämä johtuu siitä luonnollisesta syystä, että idän ortodoksinen kirkko on elimellisesti se sama seurakunta... joka sai alkunsa Jerusalemissa helluntaipäivänä Pyhän Hengen vuodatuksesta. Tämä seurakunta on monissa jo Uudessa testamentissa mainituissa paikoissa säilynyt samana läpi koko historian. Ortodoksinen kirkko ei tarvitse todistella historiallista aitouttaan: se yksinkertaisesti on apostolisen ajan kirkon välitön jatko. Vastaako sitten nykypäivän ortodoksinen kirkko sitä mielikuvaa, jonka saamme apostolien aikaisesta seurakunnasta Uuden testamentin ja apostolisten isien kirjoitusten perusteella? Se vastaa sitä yhtä paljon kuin täysi-ikäinen ihminen vastaa hänestä lapsena otettua kuvaa. Varttumisestaan huolimatta kirkko on 20. vuosisadalla olemukseltaan ja hengeltään sama, mikä se on ollut alusta asti."


Papilta kysytään kaikenlaista. Olen yrittänyt vastata kysymyksiin kykyjeni mukaan. Muita Papilta kysyttyä -blogikirjoituksia täällä.