3. elokuuta 2012

"Onks sinne oikeesti ihan pakko mennä?"

"Kripari - jonne kukaan ei halua mennä, mutta kukaan ei halua tulla pois. Mikä on kripari, tuo mystinen leiri, jonne nuoret eivät halua mennä, jota he vastustelevat, mutta jonne vanhemmat heidät pakottavat?"
"Mikä on kripari, tuo mystinen leiri...", moni nuori jokaisena kesänä miettii. Vanhemmat rauhoittelevat ja kannustavat, vaikka myös he itse ovat varmaan hieman hermostuneita. Alla hieman pohdintaa Oulun ja Vaasan ortodoksisten seurakuntien yhteiseltä kriparilta Villa Elbassa Kokkolassa kesällä vuonna 2012.

Opetuspuhe
Kristinoppileiri, kriparina tunnettu, on Suomen ortodoksisen kirkon nuorisotyön keskeisimpiä työmuotoja. Kyse on leiristä joka järjestetään kyseisenä vuonna 15-vuotta täyttäville ortodoksinuorille. Kristinoppikoululla on monia muotoja, jotka vaihtelevat seurakunnasta toiseen. Yhteinen niille kaikille on leiri - itse kripari. Leiri koostuu jumalanpalveluksista, opetuksesta ja yhteisestä tekemisestä. Leikitään, askarrellaan ja puuhaillaan.

Leiripappi
Jumalanpalvelukset ovat leirin tärkein osa. Aamuin illoin kokoonnutaan jumalanpalvelukseen. Ilman jumalanpalveluksia leiri ei varmaankaan eroaisi oikeastaan mistään tahansa nuorisoleiristä. Leirillä jumalanpalveluselämä on mukana "luonnollisella" ja "arkisella" tavalla. Aamuin illoin. Hyvin moni elää elämänsä ilman tätä. Jumalanpalvelus on enemmänkin poikkeus ja harvinaisuus. Se ei edes tule mieleen.

Monet nuorista aluksi vierastavat jumalanpalveluksia. Onko pakko? Kauanko tää kestää? Leirin loppupuolella he ovat jo hyvällä tavalla "tottuneet" päivään, missä aamuin illoin, rukoillaan. Nuoret saavat kokea välähdyksen elämästä, jossa jumalanpalvelus on luonnollinen osa arkea. He huomaavat ettei se tarkoita muun "elämän" loppua.

Panteleimon
Leirien aikana kirkkovuoden kierrosta ammennetaan virikkeita ja uskon vahvistusta. Tämänkesäisen leirimme aikana vietettiin suurmarttyyri ja parantaja Panteleimonin (k. 305) juhlaa. Arkinen jumalanpalveluselämä sai juhlallisemman luonteen.

Tämä lääkäreiden suojeluspyhänä tunnettu pyhä opiskeli nuorena Panteleon nimisenä lääkäriksi. Nimi tarkoittaa "kaikessa leijona". Hänen äitinsä olisi halunnut pojasta kristittyä, mutta äiti kuoli Panteleonin ollessa hyvin nuori. Tutustuttuaan vainottuihin kristittyihin Panteleon otti aikuisena kasteen ja sai nimen Paneteleimon. "Kaikessa leijona" oli muuttunut "armeliaaksi kaikille".

Pyhän elämänkerta
Panteleimon hoiti lääkärin taidoillaan ja rukouksillaan kaikkia hädänalaisia. Hän teki tätä palkatta. Hänet tunnetaankin "palkattaparantajana". Eräillä kielillä palkattaparantajien ryhmää kutsutaan nimellä hopeattaparantajat. He eivät siis ottaneet maksua palveluistaan, vaan hoitivat kaikkia ilmaiseksi. Panteleimon oli hyvä lääkäri. Hän kuunteli ihmisten hätää ja vaivoja. Paransi ja hoivasi. Rukoili kaikkien puolesta. Muissa lääkäreissä tämä herätti pahennusta ja kateutta. He eivät rukoilusta piitanneet, mutta hyvä lääkäri herätti kateutta. Kun tämä kaiken lisäksi vielä hoiti ilmaiseksi. Se ei tullut kuulonkaan. He kertoivat halllitsija Maximianukselle (k. 310) Panteleimonin hoitavan myös kristittyjä. Tämä ei lainkaan ollut keisarin mieleen ja pakana Maximianus antoi Panteleimonin kidutettavaksi ja lopulta häneltä katkaistiin pää.

Liturgia
Leirillä toimitettiin tietenkin myös liturgia, ortodoksinen ehtoollisjumalanpalvelus. Liturgiapäivä on leirin juhlallisin. Nuoret pääsevät osallistumaan palvelukseen, missä totisesti "Herra toimii" ja jota syystäkin kutsutaan jumalalliseksi liturgiaksi. Ortodoksi osallistuu ehtoolliseen minkä ikäisenä tahansa. Liturgia ja ehtoollinen ei siis ollut nuorille elämän ensimmäinen tai edes toinenkaan. Leirillä voidaan kuitenkin selityksineen johdattaa liturgian sisältöön ja kulkuun.

Oppitunnit ovat myös tärkeitä. Nuorten kanssa käydään läpi uskon perusteita. Leiri on eräänlainen intensiivikurssi. Toki nuoret oppivat muulloinkin kuin vain oppitunneilla. Koko leiri on opetustapahtuma, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Oppitunneilla puhuttiin ihmisestä, uskosta (ja epäilyksestä), rukouksesta, jumalanpalveluksista ja paljon muusta. Tutustuttiin myös ortodoksisiin kirkkoihin ympäri maailman. Monelle nuorelle tulee yllätyksenä, että ortodokseja on niin paljon. Ja vielä enemmän kuin luterilaisia.

Ortodoksinuorelle muiden ortodoksien tapaaminen on tärkeää. Moni heistä ei tunne kovinkaan monta ortodoksia. Koulussakin he saattavat joskus jopa olla ainoita ortodoksioppilaita. Ortodoksinen identiteetti voi olla todella hakusessa, ei välttämättä edes tiedossa.

Leirillä kaikki on yhtäkkiä toisin. Lähes kaikki ympärillä ovat ortodokseja. Kaikenlaisia ja -oloisia ortodokseja. Huomataan, että pappi ja muutkin leirin työntekijät asuvat ihan samalla planeetalla.

Pappi pyrkii olla nuorten tavoitettavissa leirin aikana. Hän on mukana ohjelmissa ja leikeissä, toki papillisen arvokkuuden rajoissa. Ihan mihin tahansa pappi ei osallistu. Esimerkiksi leiridisco ei varmaankaan ole papin paikka. Ei niin, että disco olisi syntiä tai paheksuttavaa, mutta se ei vain oikein ole hänen "fooruminsa". Pappi ei myöskään tyrkytä itseään, vaan on juuri tavoitettavissa kunnioittaen jokaisen henkilön omaa tilaa.

Majapaikkojen vihmominen
Leirillä nuori tutustuu ja osallistuu katumuksen sakramenttiin. Kyse on siis synnintunnustuksesta. Enemmistölle nuorista osallistuminen sakramenttiin tapahtuu ensimmäistä kertaa elämässä. Harva on ensimmäisellä kerralla "ammattilainen". Tottunutkin osallistuja tietää, että katumus on suuri armo. Moni nuorista pohtii elämäänsä hyvinkin syvällisesti ja vakavasti. Itse asiassa kaikki. Pohdiskelu harvemmin näkyy "laumassa", mutta kahden kesken jo huomaa nuoren sielun syvyydet.

Ikävä kyllä liian moni nuori on jo lyhyen elämänsä aikana joutunut kokemaan hyvinkin rankkoja asioita. Niinkin rankkoja, ettei sitä toivoisi kenellekään koko elämänsä aikana. Synnintunnustus ja keskustelu papin kanssa tekee hyvää ja on ehdottoman luottamuksellinen. Elämästä saa kertoa ilman mitään pelkoa, tunnustaa hölmöilynsä ja syntinsä, sillä papin vaitiolovelvollisuus ei ole "juu, en kerro kenellekkään" -tyyppinen, vaan juurikin ehdoton.

Toivottavasti mahdollisimman moni ortodoksinuori osallistuu kristinoppileirille, kriparille. Leiri ei ole pakollinen, samassa mielessä kuin esimerkiksi luterilainen rippikoulu ja -leiri. Ortodoksilla on kasteesta alkaen "naimalupa," oikeus osallistua ehtoolliseen ja "kummiusoikeus". Vaikka kripari ei ole pakollinen tai sen myötä ei saa mitään sen suurempia "oikeuksia" on vanhempien ja kummien velvollisuus "pakottaa" nuori leirille. Kyse on kasvatuksesta, ateistien puheet "aivopesusta" kannattaa unohtaa. Käytyään leirin nuoret ovat iloisia, että heidät sinne lähetettiin.
"Kripari - jonne kukaan ei halua mennä, mutta kukaan ei halua tulla pois..."


Oulun ortodoksisen seurakunnnan ja Vaasan ortodoksisen seurakunnan yhteinen kristinoppileiri pidettiin Kokkolassa (22.-28.7.2012). Leiri pidettiin Villa Elba -nuorisokeskuksessa. Yleistietoa kristinoppileiristä saa Kripari, kristinoppikoulu ortodoksisessa kirkossa, Kristinoppileiri , Rippikoulu, kripari vai kristinoppikoulu? ja Kristinoppileiri - tutustumismatka ortodoksisuuteen -kirjoituksista.