29. heinäkuuta 2012

Pyhä hullu, grillattu diakoni ja Jumalan inhimilliset kasvot

Houkka Vasili

Elokuun alussa ortodoksinen kirkko viettää autuaan Vasili Moskovalaisen, Kristuksen tähden houkan päivää. Hän on yksi tunnetuimmista Kristuksen tähden houkista Venäjän ortodoksisessa kirkossa.

Autuas Vasili syntyi joulukuussa vuonna 1468 Moskovan lähistöllä. Kuusitoistavuotiaana alun perin suutariksi aikonut autuas Vasili aloitti elämänsä Kristuksen tähden houkkana. Hän käveli lähes alastomana Moskovan kaduilla, riippumatta siitä oliko kesä tai talvi. Hän harrasti myymälävarkauksia ja antoi ottamansa köyhille ja nälkäisille.

Kerrotaan, että hän jopa torui tsaari Iivana Julmaa (1530-1584) hänen julmuudestaan ja kunnioituksen puutteestaan jumalanpalveluksissa. Yhden tarinan mukaan hän tarjosi tsaarille lihaa pääsiäispaaston aikana sanoen, että ei ollut väliä söikö hän lihaa vai ei, koska hän oli murhaaja. Autuas Vasili kuoli elokuun 2. päivänä 1557 ja itse Moskovan metropoliitta Makari (1482-1563) toimitti hautajaiset.

Mitä voi oppia Kristuksen tähden houkilta? Ainakin heiltä oppii sen, että houkan pyhyys haastaa ihmisten käsitykset pyhyydestä ja osoittaa houkan epäsovinnaisuuden tuomaan vapauteen.


Pyhä ihminen on aina haaste ympäristölleen, mutta erityisen haasteellisia ovat Kristuksen tähden houkat – pyhät hullut. Nämä ristiriitaiset hahmot ovat ihmisten kaikenlaiselle sovinnaiselle elämäntavalle käveleviä protesteja. He ovat jopa usein haaste itse kirkolle.

Pyhyys ylittää odotetun. Se ei ole stereotyyppistä. Poikkeavat ihmiset paljastavat muiden ihmisten sovinnaisuuden. Verrattuna heihin ihmiset ovat auttamattomasti sovinnaisia. He paljastavat räikeästi monen tavanmukaisuuden elämässä ja myös uskossa. Ehkä tämä on syvin syy heidän nimittämiseensä häiriköiksi.

Houkat pyhinä häirikköinä haastavat ihmisiä miettimään elämäänsä. He ovat myös haasteita yhteiskunnalle, jonka silmissä natsien juutalaisvainojen keskeinen tekijä oli "suhteellisen tervejärkinen" (kuten psykiatrit aikanaan häntä luonnehtivat).

Houkka elää vapaana. Metropoliitta Kallistos Ware (s. 1934) kirjoittaessaan heistä painottaa houkkien vapautta. Metropoliitta kirjoittaa:
"Houkka on vapaa normaaleista perhesiteistä - ’ei kenenkään poika, ei kenenkään veli, ei kenenkään isä’ – ja koditon maankiertäjä, usein karkotettu. Yleensä hän ei ole erakko, vaan elää ihmisten keskellä. Samalla hän pysyy kuitenkin jotenkin vieraana, maanpakolaisena järjestäytyneen yhteiskunnan reunamilla, hän elää maailman keskellä olematta silti maailmasta. Houkka on vapaa ja vieras…"
Suurin osa ihmisistä pelkää menettävänsä kasvonsa. He pelkäävät maineensa puolesta. Ihminen on usein julkisuuskuvansa vanki. Yksi silmä vilkuilee maineen perään. Houkat ovat vapaat tästä kaikesta.

Vasili Moskovalaisen päivänä - ja muidenkin houkkien muistopäivinä - ihmisiä kutsutaan miettimään elämäänsä peilinään pyhät hullut. Heidän vapautensa ja rohkeutensa innoittavat kristittyjä todistamaan uskostaan - maineenkin menettämisen uhalla.


Marttyyri Laurentius

Yksi tunnetuimmista martyyreista on Rooman diakoni Laurentius. Lukuisat ovat ne hänelle pyhitetyt kirkot. Suomessakin löytyy keskiaikaisia kirkkoja pyhitettyjä hänelle, muun muassa Lohjalla ja Vantaalla.

Toisella vuosisadalla kirkko oli jo vakiinuttanut paikkansa. Se ei kuitenkaan ollut kaikkien mieleen. Vasta vuosikymmenien päästä vainot loppuisivat. Elokuun 6. päivänä vuonna 258 paavi Sixtus tapettiin. Hän oli ehtinyt olla paavina vain vajaan vuoden, ennen kuin hänet teloitettiin. Hän oli keisari Valerianuksen johtamien vainojen ensimmäisiä uhreja. Monta piispaa ja pappia kuoli marttyyrina tässä vainoaallossa. Yksi tunnetuimmista on Sixtuksen luottodiakoni Laurentius.


Diakonina Laurentiuksen pääasiallisena tehtävänä oli pitää huolta köyhäinavusta ja muusta laupeudentyöstä Roomassa. Kristityt olivat tunnettuja laupeudentyöstään, joka ei kaihtanut ketään. Antiikin maailmassa käsitys ihmisten arvosta ei ollut kovinkaan kehittynyt. Sanottiinhan esimerkiksi orjia "työkaluiksi". Ei ne siis oikein olleet ihmisiä. Suhde heihin oli kuten nykyään ihmisillä eläimiin. Orja saattoi jopa olla lemmikkiorja, mutta silti juuri lemmikki, ei ihminen. Ei kristinuskon myötä orjuus heti poistunut, mutta käsitys ihmisestä muuttui yllättävän nopeasti. Kasvottomat saivat kasvot - ihmisarvon.

Paavi Sixtuksen kuoleman jälkeen diakoni Laurentius oli tulilinjalla. Pääsyy saattoi olla hänen hallussaan olevat rikkaudet. Vaatihan laupeudentyö varantoja. Laurentius saikin määräyksen luovuttaa Rooman kirkon varallisuuden keisarille. Laurentius jakoikin varallisuuden Rooman köyhille ja mennessään keisarin luokse hän toi mukanaan joukon köyhiä. Vainoojat tiedustelivat kirkon rikkauksien perään. Tähän Laurentius vastasi osoittamalla köyhiä ja sanoi: "He ovat kirkon rikkaus."

Keisari oli raivon partaalla ja määräsi diakonin kidutettavaksi ja sitten teloitettavaksi. Mieluiten diakoni kuolisi kidutuksen aikana kauheisiin tuskiin. Perinteen mukaan Laurentius laitettiin hiillokselle hitaasti paistumaan kuoliaaksi. Jumalan vahvistamana hän kesti kidutuksen ja tarinan mukaan jopa pilkkasi kiduttajiaan sanoen: "Olen jo tältä puolelta kypsä. Kääntäkää minut!"

Lopulta Laurentius menetti henkensä. Jo varhain häntä kunnioitettiin pyhänä ja muun muassa 300-400 lukujen isät Augustinus ja Leo Suuri ovat kirjoittaneet opetuspuheet hänestä.

Kriittinen mieli epäilee kaikkea. Laurentiuksen elämää ja erityisesti hänen kuolemaansa on kyseenalaistettu. Tässä ei ole mitään uutta. Tosiasia on, että Laurentius on ollut olemassa ja kuoli keisarin vainoissa. Paljoa voidaan epäillä, mutta hänen elämänsä suurin tosiasia on totista totta - hän kuoli marttyyrina Kristuksen tähden.


Jumalan inhimillset kasvot

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt." Nämä sanat eivät ole ateistin, vaan ne ovat apostoli Johanneksen kirjoittamat. Tämä on syytä pitää nöyrästi mielessä.

Liian usein jumalakuvamme on inhimillisten vaikuttimien muokkaamia. Jo antiikin aikana tämä oli oivallettu, kuten Ksenofanes (570 – 480 eKr.) asian osuvasti ilmaisi: "Jos härillä ja hevosilla ja leijonilla olisi kädet ja ne osaisivat käsin maalata ja tehdä teoksia niin kuin ihmiset, niin hevoset tekisivät jalojen ratsujen kaltaisia, härät uljaiden härkäin kaltaisia jumalhahmoja ja jokainen laji hahmoja oman kuvansa mukaan."


Jo tämän vuoksi on syytä muistaa, että Kirkon opetuksen mukaan Jumala todella on pohjimmiltaan sanomaton, tutkimaton, näkymätön ja käsittämätön, kuten me myös liturgiassa rukoilemme.

Emmekö siis saa muodostaa kuvaa tai käsitystä Jumalasta? Apostoli Paavalin mielestä saamme ja voimme. On olemassa "kuva", joka paljastaa kuka "näkymätön" Jumala on (Kol.1:15). Tämä kuva on Kristus. Edellä lainattu apostoli Johanneksen lause jatkuu näin: "Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet." (Joh.1:18). Näkymätön ja käsittämätön Jumala on paljastanut kasvonsa.

Dogmatiikka tuntee käsitteen "ilmoitus". Se saattaa kuulostaa hyvinkin tekniseltä, dogmaattselta. Kaikkein yksinkertaisimmillaan se kuitenkin tarkoittaa, että sanomaton, tutkimaton, näkymätön ja käsittämätön - meidän silmissämme usein kasvoton - Jumala on Kristuksessa lopullisesti paljastanut kasvonsa.

Ortodoksinen kirkko viettää 16. elokuuta aiheemme kannalta merkittävän ikonin juhlaa - Kristuksen käsittätehdyn ikonin juhlaa.

Seisoessamme tämän ikonin edessä, johon kuvataan useimmiten vain Kristuksen kasvot, voimme muistuttaa mieleemme, että katselemme ihmiseksi tulleen Jumalan kasvoja – hänen silmiään ja vaikkapa ilmettään. Voimme ehkä toistaa erän munkin sanoja: "Minä olen sinun, sinä olet minun."


Elokuun 2. päivänä on autuaan Vasili Moskovalaisen juhla. Marttyyri Laurentiuksen juhlaa vietetään 10. päivä elokuuta. 16. päivä elokuuta on Kristuksen käsittätehdyn ikonin juhla. Osa teksteistä on ilmestynyt aikaisemmin Ortodoksi.net:ssä.