23. heinäkuuta 2012

Papilta kysyttyä 14

Uskonnonopetus? Onko luterilainen kristitty? Pitääkö käydä jumalanpalveluksissa?

Uskonnonopetus?

Ajankohtainen aihe. Aiheesta on keskusteltu paljon. En aio käsitellä aihetta sen laajemmin. Pari ajatusta ajattelin kuitenkin esittää.

Suomen ortodoksinen kirkko on toivonut, ettei uskonnonopetusta vähennettäisi kouluissa. Arkkipiispa Leon (s. 1948) mukaan opetus luo kansalaistaitoa. "Uskonto on keskeisessä osassa nuorten maailmankuvan muodostumisessa ja siksi perusopetuksessa pitää olla laaja määrä tietoutta sekä omasta että muista uskonnoista", arkkipiispa toteaa.
Ensimmäisellä luokalla koulussa opettaja kysyi ’Milloin on joulu?’. Sain vastata ja kerroin sen olevan joulupäivänä 25. joulukuuta. Koko luokka alkoi tietenkin nauramaan. Opettaja sanoi, että ’Kyllä se on 24. päivä’. Koska tiesin olevani oikeassa intin opettajalle takaisin, johon hän sanoi ’Mutta sitä vietetään aattona’.
Näin muistelee jo aikuinen diakoni Jaakko Vainio (Ortodoksinen Seurakuntaviesti 6/2011, s. 4). Kertomus on hauska, mutta ekaluokkalaiselle Jaakolle koko luokan naurut eivät varmastikaan olleet mieluisat. Rohkeana hän kuitenkin piti pintansa ja opettaja peitti tietämättömyytensä nokkelalla vedolla.


Videopätkä on suositusta yhdysvaltalaisesta television komediasarjasta Seinfeld. Kyseessä oli yksi maailman suosituimmista ja tunnetuimmista sarjoista. Se pyöri vuodesta 1989 vuoteen 1998. Videopätkän kohtaus on raamatullinen. Jos et tiedä mistä kertomuksesta on kyse on raamatuntuntemuksessasi hieman parantamisen varaa. Kyseessä ei ole mikään kaikkein erikoisin kohta Raamatussa, jonka vain kaikkein innokkain lukija tietää, vaan sellainen yleissivistykseen kuuluva. Lopussa paljastetaan mikä.

Nykyään yliopistotason kirjallisuuden opinnoissa täytyy opettaa ramatuntuntemuksen perusteita. Mitä ihmettä joku ehkä miettii? Miksi ihmeessä? Syy on se, että Raamatun tunteminen on niin heikkoa monella. Edes Raamatun peruskertomuksia ei osata. Ongelmaksi tämä tietämättömyys osoittautuu, kun opiskelijan pitäisi tutusta vuosituhantiseen länsimaiseen kirjallisuuteen. Harvassa ovat ne klassikkoteokset tai vaikka jopa tv-sarjat, joiden ymmärtämiseksi ei tarvitsisi osata edes hieman Raamattua. Helsingin yliopistossa yleisessä kirjallisuustieteessä kurssivaatimuksissa on 1. Mooseksen kirjan, Saarnaajan kirjan, Laulujen laulun ja Johanneksen evankeliumin lukeminen (Yleisen kirjallisuustieteen opinto-opas 2011-2013). Hyvähän tämä on, mutta ei sillä pitkälle pärjätä, jos muuta ei tiedetä.

Uskonnonopetus kouluissa on yleissivistävää, mutta samalla se on kasvatusta. Se ei ole vain Raamatun lukemista, vaikkakin esimerkkini yllä ovat aika raamatullisia. Se on paljon muutakin. Se on myös esimerkiksi tutustumista vieraisiin uskontoihin - ystäviemme, naapureiden ja muiden uskontoihin. Ensin pitäisi kuitenkin tuntea edes jotenkin omansa.

Toki kasvatuksen päävastuu on vanhemmilla - tämä koskee myös uskontoa - mutta koululla on oma roolinsa. Koulumaailma voi toki muuttua. Ei ortodoksinen kirkko siihen kaadu, se on nähnyt vuosituhansien aikana kaikenlaista.

Perusviisaus on se, että voidakseen olla perustellusti jotain mieltä jostakin, niin täytyy tietää edes jotain aiheesta. Muodostakseen oman suhteensa uskontoon - vaikkapa omaansa - on tiedettävä jotain siitä. Koulussa tutustutaan maailmaan ympärillämme ja siihen kuuluvat uskonnot, huolimatta mielipiteestä joka ihmisellä niistä on. On jotenkin hassua "leikkiä" ettei uskontoa ole, että se on olemassa korkeintaan "yksityisasiana", tai ettei sillä ole merkittävää asemaa maailmassa.

Seinfeld-videopätkä viittaa kuningas Salomon viisauteen tuomioissaan (1. Kun. 3:16-28). Jos et tiedä mitä suluissa oleva tarkoittaa on paras oppia.


Onko luterilainen kristitty?

On. Luterilainen on kristitty. Piste. Toivottavasti kukaan ei tätä epäile. Ortodoksinen kirkko ei ainakaan tätä epäile.

Yksi arvovaltaisin kannanotto ortodoksisen kirkon suhteesta muihin krisittyihin on Venäjän ortodoksisen kirkon Perusperiaatteet suhteissa toisuskoisiin -asiakirja. Lähtökohtana ortodoksiselle kirkolle on usko, että juuri se on Kristuksen perustama kirkko. Kirkko ihan isolla k-alkukirjaimella.

Muut kristilliset kirkot ja yhteisöt ovat eri tavoilla joko lähellä tai etäällä ortodoksisesta kirkosta. Erossa olevien kristittyjen asema ei antaudu "ykinkertaisen määrittelyn" alaiseksi. Kristittyjen hajaannuksesta huolimatta sitä yhdistää Jumalan sana, usko Kristukseen Jumalana ja ihmiseksi tulleena Vapahtajana, ja vilpitön hurskaus, toteaa asiakirja.

Ortodoksinen kirkko suhtautuu luterilaisuuteen kunnioituksella. Suomessa se on hyvin kiitollinen luterilaiselta kirkolta saamastaan tuesta. Kipuilua on toki myös ollut.

Luther
©Wikipedia

Luterilaisuuden juuret ovat lännessä 1500-luvulla tapahtuneissa kirkollisissa mullistuksissa. Keskeinen hahmo on saksalainen Martti Luther (k. 1546). Hyvin varhaisessa vaiheessa luterilaiset oppineet olivat yhteydessä ortodoksiseen kirkkoon. He halusivat esitellä uutta uskoaan ja saada tukea ajatuksilleen. Kirjeenvaihto loppui lyhyeen, sillä itse patriarkka Konstantinopolissa totesi ettei edellytyksiä opillisten kysymysten pohdiskeluun ole. Erimielisyydet olivat siis perustavanlaatuisia.

Blogikirjoitukseni ei ole tarkoitus loukata. Se ei ota huomioon läheskään kaikkea. Viime aikoina on tapahtunut paljon selvennyksiä ja lähestymistä. Toki on myös tapahtunut etääntymistä.

Paljon hyvää seuraa, jos kunnioitamme toisiamme kilpaa. Hyviä neuvoja ja ohjeita löytyy Ekumenian hyvät tavat -asiakirjassa.


Pitääkö käydä jumalanpalveluksissa?

Hyvä kysymys. Tietenkin pitää. Toki ymmärrän, että niistä voi etääntyä. Elämässä saattaa tulla sellainen "kuiva kausi" ilman jumalanpalveluksia.

Jumalanpalveluksissa pitäisi käydä mutta ketään ei tietenkään voi pakottaa. Ortodoksinen kirkko ei ole diktatuuri. Se ei kaipaa robootteja tai nukkeja. Se ei pakota tai uhkaa ketään.

Kirkossa käyminen on siis tärkeää. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin - ehdoitta ja poikkeuksetta. Itse Kristus kutsuu meitä: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11:28) "Kristuksen valkeus säteilee kaikille", sanotaan eräässä jumalanpalveluksessa.

Arkkipiispa Herman Aavin (k. 1961) eräästä opetuspuheesta Taivaan kartano (1943) nimisessä kirjasessa on mielenkiintoinen kertomus. Se taitaa alunperin olla yhdysvaltalainen kertomus. Lyhyt kertomus korostaa kirkossa käymisen tärkeyttä. Eräs herra ihmetteli palvelijansa ahkeraa osallistumista jumalanpalveluksiin. Miksi käyt niin usein kirkossa herra kysyi toruvasti. Sanomatta mitään palvelija otti hehkuvasta hiilloksesta hiilen erilleen. Hiilen hehku hiipui ja se mustui. Hetken päästä palvelija nosti mustuneen hiilen takaisin hiillokseen, ja taas se hehkui. Tämän vuoksi käyn useasti kirkossa, palvelija vastasi.

Kertomus on oivallinen ja kaikki saavat siitä ajateltavaa.

Arkkipiispa Herman
©Ortodoksi.net

Ortodoksinen kirkko on yhteisöllinen. Se ei ole tätä tämän hetken päähänpistosta. Se on yhteisöllinen koska kristillinen usko on yhteisöllistä. Varhainen latinalainen kristillinen sanonta kuului: Solus Christianus nullus Christianus. Kristitty yksin ei ole kristitty. Etääntyminen jumalanpalveluksesta ja muusta seurakunnan elämästä on uskonvastaista.

Varhaista ajattelutapaa edustaa myös kirkon vertaaminen ruumiseen tai kehoon. Ajatus on apostoli Paavalin, mutta juuret ovat tietenkin itse Kristuksen opetuksessa. On syytä lainata Paavalin omia sanoja. Ne ovat selittämättäkin selviä.
Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: 'Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: 'Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen', se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: 'Minä en tarvitse sinua', eikä liioin pää jaloille: 'Minä en tarvitse teitä.' ... Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. (1. Kor. 12:27)
Ymmärrän, että kirjoitukseni on hieman teologinen. Taustaa on kuitenkin hyvä ensin hieman selvittää. Ymmärrän myös, että on olemassa hyvin henkilökohtaisia syitä olla käymättä jumalanpalveluksissa. Toivottavasti ihminen kuitenkin kaipaa jumalanpalvelukseen ja erityisesti liturgiaan.

Mikään ei estä soittamasta papille tai laittamasta sähköpostia asiasta. Voi vaikka sopia tapaamisen hieman ennen jumalanpalveluksen alkua. Pappi tulee samalla tutuksi ja hänestä saa "matkakumppanin" tai "kirkkokaverin" ottaessaan askeleen kynnyksen yli.


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.