15. kesäkuuta 2012

Papilta kysyttyä 7

Miksi ristissä on poikkipuu? Epäilys? Mielialalääkkeet?

Miksi ristissä on poikkipuu?

Kyse on varmaan niin sanotusta venäläisestä tai slaavilaisesta rististä. Sitä kutsutaan usein virheellisesti ortodoksiseksi ristiksi. Syy tähän väärinymmärrykseen on varmaankin ristinmallin yleisyys ortodoksisessa kirkossa.

Ortodoksisessa kirkossa on käytössä monenlaisia ristimalleja. Esimerkiksi latinalainen ja kreikkalainen. Yhdistävää näille kaikille on kristillisyys. Joskus ylösalaisin käytettävää ristiä pidetään jotenkin kapinallisena kristinuskolle. Itse asiassa kyseessä on Pietarin risti, sillä hänet ristiinnaulittiin ylösalasin.

©GrabCAD

Aiheeseen. Venäläisessä ristissä on kaksi poikkipuuta, joita ei ole Suomessa tavallisesti esiintyvässä latinalaisessa ristimallissa. En mene tässä ristimallin historialliseen taustaan, vaan kerron vain miten ne ymmärretään tänään.

Ylempi poikkipuu kuvaa kohtaa johon Kristuksen syytekirjoitus ristiinnaulitsemisen yhteydessä kiinnitettiin. Kyseessä oli teksti: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kunigas. Se oli kirjoitettu kolmella kielellä (heprea, latina ja kreikka). Usein ristissä on syytteen sijasta teksti: Kunnian Kuningas.

Alempi poikkipuu kuvaa jalkapuuta. Kyse on poikkipuusta tai -tuesta, johon Kristuksen jalat kiinnitettiin. Tässä on syytä hieman avata taidehistoriaa. Lännen ristimalleissa - krusifikseissa - kuvataan Kristuksen jalat yhdellä naulalla lävistettyinä. Jalat ovat siis päällekkäin. Idässä sen sijaan jalat ovat erillään ja omine nauloineen. Itäinen kuvaamistapa selittää hyvin, miksi poikkipuu kuvataan ristiin.

Poikkipuun vinous ihmetyttää monia. Yleinen selitys on viittaus kahteen ristiinnaulittuun ryöväriin. Yksi katui ja toinen pilkkasi. Yhdelle tuli ikävämpi kohtalo, sen sijaan toiselle Kristus lausui: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43) Häntä kutsutaankin viisaaksi ryöväriksi.

Epäilys?

Rehellinen kysymys. Harva ei koskaan joutuisi tekemisiin epäilyksen kanssa.

Usko ei ole on/off -kysymys. Eihän ihminen ole pesukone, vaan juuri ihminen kaikkinensa. Konetta voi ohjelmoida vaikka mihin, muttei ihmistä. Ortodoksinen kirkko laulaa uskosta kauniisti apostoli Tuomaan sunnuntaina, Tuomaan epäuskoista uskoa ja uskovaa epäuskoa ylistetään.

Raamattukin tuntee uskon moninaiset muodot. Joku on "uskossaan heikko" (Room. 14:1) tai "vähäuskoinen" (Matt. 14:31). Jälkimmäinen luonnehdinta on itse apostoli Pietarista. Toiset ovat taas "hitaita ... uskomaan" (Luuk. 24:35). Uskon "asteita" on siis monia. On uskovia, mutta toisaalta myös "vastakääntyneitä" (1. Tim. 3:6), jollain usko "kasvaa kasvamistaan" (2. Tess. 1:3). Esimerkkejä löytyy lukuisia. Monien rukouksen aiheena on pyyntö ettei "usko sammuisi" (Luuk. 22:32).

Pappi Pavel Florenski (k. 1937) kävelemässä Bulgakovin kanssa.
Kuvassa korostuu uskon valkeus ja jumalattomuuden pimeys.
Mihail Nesterovin (k. 1942) maalaus.
©Wikipedia

Ortodoksipappi Sergei Bulgakovin (k. 1944) kertomus tiestä joka johtaa uskon kautta ateismiin ja sitten takaisin uskoon on mielenkiintoinen. Sergei syntyi pappisperheeseen. Isä oli hautausmaan pappina. Perheen taakkana oli masennus ja alkoholi. Se veikin Sergein isän ja veljen hautaan. Äiti kärsi masennuksesta. Sergei ryhtyi opiskelemaan pappisseminaarissa, todennäköisesti enemmänkin velvollisuudesta, kuin omasta halustaan. Sergei menetti uskonsa kokonaan. Hän totesi, että uskon" runous" kuihtui hänestä pappisseminaarin  "proosan" vuoksi. Hän luopui uskosta, "edes itse sitä huomaamatta", kuten hän asian myöhemmin  ilmaisi. Hän ryhtyi opiskelemaan taloustiedettä. Hän oli jo silloin ateisti ja innokas uusien aatteiden kannattaja. Monet vuodet kuluivat tässä "hengellisessä barbarismissa", kuten hän itse sitä luonnehti.

Vuosien jälkeen Venäjän maan avaran luonnon keskellä, Kaukasuksen vuoret kaukaisuudessa jylhänä, hän katsoi ympärilleen ja ajatteli sielu järkkyen: "Jospa silti?" Tie uskoon ei kuitenkaan ollut "ruusuinen". Vähitellen ja pikkuhiljaa hän löysi tien uskoon. Yksi kristinuskon perusasiosta ilmenee tässä. Usko on salaisuus, eikä sitä saa laskelmoiden tai jonkun kaavan mukaan. Ihmisen vapaus on aina mukana, eräs kirkkoisä totesikin, että Jumala pyrkii "vakuuttamaan, eikä pakottamaan".

Merkittävä tapahtuma tiellä takaisin uskoon oli käynti eräässä luostarissa. Sergei lähti kesken iltajumalanpalveluksen pois. Hän oli syvästi murheissaan. Hän vaelsi päämäärättömästi ja "vahingossa" löysi tiensä erään munkkivanhuksen luokse. Vanhukselle hän kertoi kaiken juurta jaksaen. Kaiken jälkeen vanhus sanoi: "Ihmisen kaikki synnit ovat kuin tippa vettä Jumalan rakkauden valtameressä." Seuraavana aamuna Sergei osallistui Kristuksen ruumista ja verestä ehtoollisessa.

Sergein uskoa koeteltiin hänen elämänsä aikana useasti. Koetukset eivät horjuttaneet sitä. Sergein oma neljävuotias poika kuoli tuskallisesti sairauteen vuonna 1909. Sergei ja hänen perheensä karkotettiin aikanaan Neuvostoliitosta. Sergei itse kuoli syöpään. Uskon valo valaisi kuitenkin hänen elämänsä. Pojan kuolinvuoteella Sergei kertoi kohdanneensa kauheimman tuskan, mutta "Jumalan läsnäolo on käsinkosketeltava ja ihmeellinen".

Mielialalääkkeet?

Olen pappi, en ole lääkäri. Minulla ei siis ole pätevyyttä päättä tai neuvoa kenenkään lääkityksen suhteen. Pari ajatusta mielialalääkkeistä.

Mielialalääkkeitä syö yllättävän moni. Kyseessä voivat olla lyhyemmät jaksot tai pidemmät. Ehkä joku syö niitä koko elämänsä. Syyt syömiseen ovat monenlaiset ja parhaiten niistä saa tietoa terveydenhoitoalan ammattilaisilta.

Jos voi syödä särkylääkkeitä särkyyn, tai allergialääkkettä allergiaan, niin miksi hävetä mielialalääkkeitten syömistä "sisäiseen" särkyyn. Jos joku kärsii unettomuudesta, niin miksi ei osana asian hoitoa voisi syödä unta turvaavia lääkkeitä. Itse olen usein ihmetellyt mielialalääkkeitten ympärillä olevaa ihmeellistä häpeää. Muita pillereitä ja lisäravinteita kylläkin syödään kourakaupalla.

©Wikipedia

Lääkkeistä saa tukea ja apua esimerksiksi surussa, masennuksessa tai muussa kriisissä. Ne ovat siis välineitä. Lääkkeet eivät ole lopullinen ratkaisu, vaan väline kokonaisvaltaisessa parantumisessa. Itse vierastan monen tokaisuja, että masennus hoituisi reippaalla lenkillä raittiissa ilmassa. Toki mielenterveys liittyy muuhun terveyteen, muttei masennusta ja muuta vakavaa sairautta hoideta yksin reipastelulla tai hetken levolla. Hoito on kokonaisvaltaista ja mahdollisesti lääkkeet ovat yksi osa sitä.

Olisi hyvä muistaa, että lääkkeitä on nykyään paljon ja varmaankin tuotekehitystä ja tutkimusta tehdään jatkuvasti. Mielialalääkkeet eivät ole joku yhden kahden pillerivalikoima hulluille ja täysin hulluille. Asiaa voi varmaan verrata vaikkapa ihan tavallisiin särkylääkkeisiin. Niissäkin on lukuisia merkkejä, vaikuttavia aineita, määriä ja muotoja.

Ehkäpä ortodoksipapin anti keskusteluun lääkkeistä liittyy juuri niiden näkemistä osana kokonaisvaltaista hoitoa. Ortodoksinen kirkko korostaa ihmisen kokonaisuutta. Koko ihmistä hoidetaan, eikä vain ja ainoastaan osaa hänestä. Liian usein keskitytään vain sairauden hoitoon ja itse sairastava ihminen jää taustalle.


Papilta kysytään kaikenlaista. Olen yrittänyt vastata kysymyksiin kykyjeni mukaan. Muita Papilta kysyttyä -blogikirjoituksia täällä.