7. kesäkuuta 2012

Papilta kysyttyä 6

Miksi jumalanpalveluksissa rukoillaan? Arkku avoinna? Miksi ortodoksit palvovat ikoneita? Valokuvaus ortodoksisessa kirkossa?

Miksi jumalanpalveluksissa rukoillaan?

Hieman erikoinen kysymys. Hyvä kysymys silti, sillä se vie uskon perusasioiden äärelle.

Jumalanpalveluksissa rukoillaan, mitäs muuta siellä tehtäisiin. Ei niin, että Jumala tarvitsisi rukoustamme, vaan me tarvitsemme. Eräs kirkkoisä kuvasi tätä asiaa seuraavasti. Jumala on kuin kallio meressä. Ihminen istuu veneessä, joka on etäällä, mutta köydellä kiinni kalliossa. Narusta vedettäessä vene liikkuu kohti kalliota, mutta kallio ei liiku kohti venettä. Ehkä hieman kömpelö vertaus, mutta näin hän sen ilmaisi.

Metropoliitta Ilarion
©Неофит

Pyhäköt ja jumalanpalvelukset ovat rukousta varten. Monessa ortodoksisessa pyhäkössä on "sipulikupolit". Kyse on liekeistä, eikä niinkään sipuleista. Liekkikupolit viestittävät, että tämä on rukouksen paikka. Ne kutsuvat palavaan rukoukseen.

Tämä levoton ja ahdistunut maailma tarvitse juuri rukouksen paikkoja. On lohdullista tietää, että joka hetki jossakinpäin maailmaa rukoillaan ja toimitetaan jumalanpalveluksia. Ne ylläpitävät maailmaa.

Metropoliitta Ilarion Alfejev (s. 1966) on kirjoittanut pienessä Rukouksesta-kirjasessaan seuraavasti:
"'Miksi pitää rukoilla, pyytää Jumalalta jotakin, jos kerran Jumala muutenkin tietää mitä me tarvitsemme?' Tähän vastaisin seuraavalla tavalla. Me emme rukoile siksi, että voisimme pyytää jotain Jumalalta. Toki joissain tapauksissa me pyydämme häneltä konkreettista apua erilaisiin maallisiin olosuhteisiin, mutta se ei saa olla rukouksen tärkein sisältö. Jumala ei voi olla vain 'avun antaja' maallisissa asioissamme. Rukouksen tärkeimmän sisällön on aina oltava Jumalan läsnäoloon pysähtyminen - itse kohtaaminen hänen kanssaan. Tarvitsemme rukousta, jotta voisimme olla Jumalan kanssa, tuntea hänen läsnäolonsa. Emme kuitenkaan aina kohtaa Jumalaa rukouksessamme. Emmehän me aina edes onnistu kohtaamaan toista ihmistä. Emme kykene pääsemään syvälle ja läpäisemään niitä erilaisia esteitä, joita olemme rakentaneet ympärillemme. Näin kohtaamisemme jäävät turhan usein pintapuolisiksi. Samoin käy myös rukouksessa... Erään keskiaikaisen läntisen teologin sanojen mukaan: 'Jumala on aina vierellämme, mutta me olemme kaukana hänestä. Jumala kuulee meitä aina, mutta me emme kuule häntä. Jumala on aina sisällämme, mutta me olemme ulkopuolella. Jumala on meissä kuin kotonaan, mutta hän on meille vieras.' Muistakaamme tämä, kun valmistaudumme rukoukseen. Muistakaamme että joka kerta noustessamme rukoukseen me kohtaamme elävän Jumalan."


Arkku avoinna?

Ortodoksisessa hautauspalveluksessa arkku on avoinna. Tämä on perinteinen tapa. Se on myös sopusoinnussa uskon ja itse toimituksen sisällön kanssa.

Hautajaisissa ollaan saattamassa kuolonuneen poisnukkunnutta vainajaa viimeiselle maalliselle matkalleen. Hän on viimeisen kerran jumalanpalveluksessa, viimeisellä kirkkomatkallaan, lähdössä "oikeamielisen Tuomarin eteen". Näin kirkkoveisussa lauletaan:
"Ystävät, omaiset ja tuntemani, nähdessänne minut tässä äänettömänä ja hengettömänä, itkekää minua kaikki, sillä eilisenä päivänä puhuin kanssanne ja yhtäkkiä kohtasi minut kuoleman kauhistuttava hetki. Mutta tulkaa kaikki, jotka minua kaipaatte, ja jättäkää minulle jäähyväiset, sillä en enää vaella enkä keskustele kanssanne. Minä lähden oikeamielisen Tuomarin eteen; siellä orja ja herra ovat yhdessä, kuningas ja sotamies, rikas ja köyhä saman arvoisina. Kukin saa tekojensa mukaan kunnian tai häpeän. Pyydän ja anon kaikkia lakkaamatta rukoilemaan puolestani Kristusta Jumalaa, että minä en joutuisi syntieni vuoksi vaivaan, vaan että hän saattaisi minut elämän valkeuteen."
Ortodoksisissa hautajaisissa korostuu vainaja, eikä kuten luterilaisuudessa, usein ajatellaan, hänen omaisensa. Hautajaiset toimitetaan ensisijaisesti vainajalle, ei omaisille. Vaikka kaikki omaiset olisivat ei-ortodokseja ja vainaja ainut ortodoksi, niin ortodoksisin menoin mennään. Kyseessähän on hänen hautajaisensa.

Hautajaiset
©Reuters

Ei omaisia tietenkään unohdeta, mutta he eivät ole päähenkilöitä tässä tapahtumassa. Vainajaa ei suljeta arkun kannen alle piiloon, sanoohan kirkkoveisukin "nähdessänne minut tässä". Ollaan siis kasvokkain rakkaan kanssa ja jätetään jäähyväiset hänelle hautajaisissa.

Ajoittain pappi joutuu käymään omaisten kanssa keskustelua avoimesta arkusta. Jotkut vierastavat sitä hyvinkin paljon. Toki ymmärrän osittain haluttomuuden ja jopa pelon, onhan kyseessä aika harvinainen tapa nykypäivän Suomessa. Samalla kuitenkin kannustaisin toimimaan perinteisellä tavalla. Mahdollinen vaihtoehto on avoin arkku, mutta kasvoliina jää peittämään kasvot (halukkaat voivat raottaa sitä ja olla kasvokkain vainajan kanssa). Mahdollisen päätöksen kokonaan suljetusta arkusta, vain hyvin perusteluin, tekee pappi - ei kukaan muu.

Olen pohtinut avointa arkku aihetta Avoin arkku -kirjoituksessani. Ehkä siitä saa ajateltavaa ja rohkaisua.

Miksi ortodoksit palvovat ikoneita?

Ortodoksit eivät palvo ikoneita. Ikoneita kunnioitetaan ja yksin Jumalalle kuuluu palvota. Jos väitetään toisin, se tehdään joko tietämättömyydestä tai sitten tietoisesti vääristellen. Aihe on monen panettelijan suosikki.

Ulkopuolisen silmin ikonien suutelu, kumartaminen niiden edessä ja muu arvossa pitäminen saattaa näyttäytyä liiallisena. Kyse on kuitenkin juuri kunnioituksesta, ei palvonnasta.

Asiaa voi verrata Raamattuun esineenä. Siitä pidetään huoli, ei laiteta maahan, ei heitetä roskiin, pidetään puhtaana ja muutenkin arvossa. Ehkä joku jopa suutelee Raamattua tai kumartaa päänsä sen edessä. Ei tässäkään ole kyse palvonnasta, vaan syvästä kunnioituksesta ja arvonannosta.

Apostoli Andreas

Kunnioittamalla ikonia kunnioitetaan siihen kuvattua henkilöä tai tapahtumaa. Annan hieman arkisen esimerkin. Nyt on kyse pilkasta. Itse hämmästelen usein töhrittyjä vaalimainoksia kaupungilla. Yhdelle ehdokkaalle on piirretty viikset tai toisen koko mainos on lyöty palasiksi. Usein pilkan kohteeksi joutuneet vaalimainokset ovat tietyn puolueen tai ehdokkaan. Pilkka on osoitettu henkilölle tai puolueelle, ei pahvia, liimaa ja paperia kohtaan, vaan juuri henkilöön tai puolueseen.

Ikoneissa on kyse vastaavasta ajattelutavasta, mutta positiivisella tavalla. Kunnioittamalla ikonia kunnioitetaan siihen kuvattua, ei siihen käytettyä puuta, väriä tai vaikkapa kultaa. Ehkä vertaus on hieman ontuva, mutta toivottavasti ajatus selvisi.

Valokuvaus ortodoksisessa kirkossa?

Valokuvaaminen on sallittu. Toki, se on tehtävä kunnioittavasti ja asiallisesti. Aina on parempi pyytää lupa, "siunaus" asialle. Pari huomiota silti.

Jumalanpalveluksissa ei kuvata. Jos se tapahtuu, se tehdään luvalla. Luvan antaa toimittava pappi tai hänen esimiehensä. Kukaan ei noin vain voi tulla jumalanpalvelukseen ja ryhtyä kuvaamaan. Toimitukset ovatkin jo hieman eri asia. Esimerkiksi kasteessa, häissä tai hautajaisissa kuvaaminen on lähtökohtaisesti sallittu. Suosittelisin kuitenkin yhden tai kahden "virallisen" kuvaajan valitsemista. Jotkut palkkaavat amattikuvaajan, joka hoitaa kaiken kuvaamisen. Hän tai he ottavat kuvat ja jakavat sitten muiden kanssa kuvaamansa (digiaikana lähes mitä vain on mahdollista). Vaikka siis monella on oma kamera tai kameralla varustettu puhelin, niin kaikkien ei tarvitse kuvata. Neuvoa miten ja missä kuvata kannattaa kysyä toimittavalta papilta.

Valokuvaamiseen liittyy vielä hengellinen haaste, peräti ongelma. Kuvaajasta tulee helposti tarkkailija ja jopa "ulkopuolinen". Tapahtuman "ikuistaminen" valokuvaan ei saisi johtaa siihen, ettei itse muista edes olleen osallistumassa tapahtumaan. Asian on kiteyttänyt hyvin rovasti Rauno Pietarinen (s. 1956):
"Toimituksissa on yleensä useita valokuvaavia ihmisiä. Tuntuu, että kuvaajia on nykyisin sama määrä kuin vaikkapa kasteeseen osallistujia. Toki kamera ja kuvaaminen on arkipäiväistynyt, mutta silti arvelen, että toimitustemme kuvaaminen on näppärä keino erottaa itsensä ulkopuolelle tuota erikoista tapahtumaa. Kuvaajahan ei osallistu, koska hän 'vain' kuvaa. Jos ja kun kaikki pyhä siirtyy kokemusmaailmamme ulkopuolelle, on siihen vaikea suhtautua mitenkään. Silloin pakotieksi kelpaa vaikkapa valokuvaaminen."


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.