28. toukokuuta 2012

Papilta kysyttyä 5

Lapset jumalanpalveluksissa? Muistelulappujen ja -kirjan täyttö? Pukeutumisesta jumalanpalveluksiin?

Lapset jumalanpalveluksissa?

Lapset ovat tietenkin tervetulleita jumalanpalveluksiin. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat kaikkia varten. Lapset viihtyvät luonnostaan jumalanpalveluksissa.

Monessa seurakunnassa on säännöllisesti ohjattuja lasten kirkkokerhoja. Lapset tulevat liturgiaan sen puolessa välissä, voidakseen olla läsnä ja osallistuakseen ehtoollisesta. Toki lapsi saa olla jumalanpalveluksessa alusta saakka. Monelle lapsen vanhemmalle on kuitenkin mukava hetken saada "vain olla".

Jos lapsi on levoton ja äänekäs, se on aluksi otettava "pyhänä meluna" vastaan. Väittäisin, että yhteisön kypsyys mitataan usein suhtautumisessa lapsiin. Aikuisten on maltettava mielensä ja harjoitettava pitkää pinnaa. Jos lapsi on hyvin levoton, on se vanhempien tehtävä rauhoittaa häntä (esimerkiksi käymällä ulkona hetken, tutustumalla ikoneihin, avustaa tuohusten sammuttamisessa tai jotain muuta hyväksi koettua). Se on ensisijaisesti itseensä menemisen paikka, jos alati vain seuraa lapsen tekemisiä ja häiriintyy siitä. Ojentamisen oikeus on vain vanhemmilla, muiden ei kuulu ojentaa.

©Pravmir.ru

Lapsissa on jotain "pyhää" viattomuutta. Sydämen puhtautta ja eheyttä sanoisin. Pyhissä on tätä samaa "lasten kaltaisuutta" (vrt. Matt 19:14). Vauvat ja lapset menevät usein kirkkokansasta ensimmäisinä ehtoolliselle. Ortodoksipappi Alexander Schmemann (k. 1983) on kiteyttänyt lasten eheyden seuraavasti:
Lapsi ei tunne vielä elämän jakaantumista menneeseen, nykyiseen ja tulevaan, tätä surullista kokemusta lopullisesti menetetystä ajasta. Lapsi elää täysin nykyhetkessä, hän on täysin läsnä siinä, olipa sitten kyse ilosta tai surusta. Hän on täynnä iloa, siksi puhutaan lapsennaurusta tai lapsenhymystä. Hän on täynnä murhetta tai epätoivoa, siksi puhutaan lapsenkyynelistä ja siksi hän itkee ja nauraa niin helposti ja hillittömästi. Lapsi on eheä sekä suhteessa aikaan että koko elämään, hän antautuu täysin kaikkeen. Hän ei suhtaudu maailmaan järkiperäisesti tai analyyttisesti. Hän ei ota vastaan sitä vain yhdellä aistilla, vaan koko olemuksellaan. Siksi maailma avautuu hänelle kaikissa ulottuvuuksissaan. Jos eläimet puhuvat lapselle tai puut kärsivät tai iloitsevat, aurinko hymyilee ja jos tyhjä tulitikkulaatikko voi muuttua autoksi, lentokoneeksi tai taloksi, se ei tarkoita, että lapsi olisi tyhmä tai kehittymätön. Lapselle on nimittäin annettu ja paljastettu ihmeellinen syvyyden ja kaiken kaikkeen liittymisen tunne. Lapsella on lahja yhdistyä täysin maailmaan ja elämään. Kasvaessamme me todellakin menetämme toivottomasti kaiken sen.


Muistelulappujen ja -kirjan täyttö?

Jumalanpalveluksissa rukoillaan elävien ja poisnukkuneiden puolesta. Tärkein on jumalallisessa liturgiassa tapahtuva muistelu. Toki on myös rukouspalveluksia ja vainajien muistopalveluksia.

Muistelua varten on kirkossa muistelulappuja nimiä varten. Muistelukirjan voi ostaa kotikäyttöön ja jumalanpalveluksiin tuotavaksi. Kirjanen säästää toistuvalta lappujen kirjoittelulta.

Lappuihin tai kirjaan merkitään muisteltavan etunimi. Ei sukunimeä, ikää, sukulaissuhdetta tai maallista titteliä. Ei siis tarvitse kirjoittaa "toimitusjohtaja isoisä Matti Meikäläinen" muisteltavien luetteloon. Pelkkä Matti riittää. Pappi rukouksissa taivuttaa nimen oikeaan muotoon - esimerkiksi Matille tai Matin. Kutsuma- tai hellittelynimeä ei merkitä. Se on siis Martti, eikä vaikkapa Masa.

Piispat, papit ja diakonit, sekä luostariväki merkitään arvonsa mukaisesti. Esimerkiksi arkkipiispa, rovasti, pappi, diakoni, nunna tai pappismunkki.

©Vesa Takala

Erinäisiä syitä muistelemiseen ei tarvitse kirjoittaa - esimerkiksi sairastava, kadonnut tai matkoilla. Toki, jos on kyseessä erityinen rukouspalvelus sairastavan, matkoille lähtevän tai kadonneen puolesta, niin nämä aiheet ovat esillä itse toimituksen rukouksissa. Ei kukaan kiellä kirjoittamasta syitä, mutta ne eivät ole tarpeen, sillä Jumala parhaiten tuntee "kaikkien iät ja nimet sekä jokaisen hänen äitinsä kohdusta asti. ... Sinä tunnet jokaisen ihmisen sekä tiedät hänen anomuksensa, kotinsa ja tarpeensa." (Basileios Suuren liturgiasta).

Pappina toivon, että nimet tekstattaisiin selkein kirjaimin. Esimerkiksi vainajien yleisinä muistopäivinä on hyvin hankalaa välillä tulkita sirolla kaunokirjoituksella kirjoitettuja nimiä tai hutaisten tehtyjä lappuja. Nimiä on sitä paitsi sadoittain.

Papilta voi aina kysyä neuvoa, jos jokin askarruttaa tai tarvitsee opastusta.



Pukeutumisesta jumalanpalveluksiin?

Ajat muuttuvat ja vaatteet niiden mukana. Ei ole helppoa antaa yleispätevää vastausta. Ortodoksinen kirkko on nähnyt niin monta vaatetta (ja myös aatetta) tulevan ja menevän vuosituhansien aikana.

Lähtökohtana on kunnioittava pukeutuminen. Pukeudutaan siis asianmukaisesti. Sehän on itsestään selvää, että eri tilainteisiin pukeudutaan eri tavalla. Jumalanpalveluksiin ei tulla kuin vaikkapa rannalle tai soramonttuun pukeutuneena.

Yleisohjeena sanoisi seuraavaa. Hartiat ja polvet on oltava peitettynä, tämä koskee sekä miehiä että naisia. Miehet - ja myös pojat - ottavat mahdollisen päähineensä päästä. Monessa maassa naiset ja tytöt peittävät päänsä kirkossa. Itse suosittelisin naisille pään peittämistä, sama koskee hametta, mutta tehköön kuinka itse haluaa. Miehet ja pojat ottavat ehdottomasti päähineensä päästä. En ota kantaa onko kengät juhlakengät vai lenkkarit. Enkä myöskään, onko paita kaulus- tai t-paita. Siistit farkut tai farkkuhame käy hyvin, ei kaikkien tarvitse suorissa housuissa tai vekkihameessa olla.

Olemme erilaisia. Pukeudumme eri tavoilla. Kaikilla on omat mieltymyksensä. Pukeutuminen jumalanpalveluksiin ei ole yhdenmukaistamista, sillä ei se ole pohjoiskorealainen sotilasparaati yhdenmukaisine univormuineen ja liikkeineen. Persoonallisuus saa tietenkin näkyä, mutta kuten monessa muussakin asiassa, on kunnioitettava toisia. Esimerksiksi t-paidassa ei voi lukea ihan mitä tahansa - kirosanoja tai muuta sopimatonta.

On myös huomiotava, että jumalanpalveluksia on sekä juhlavia että arkisempia, sekin saa näkyä pukeutumisiessa. Vuodenaika myös varmaankin vaikuttaa pukeutumiseen.

Yhteen asiaan aion ottaa voimakkaasti kantaa. Se liittyy huulipunaan ja -rasvoihin. Ikoneita ja muita pyhiä esineitä suudellaan paljon jumalanpalveluksissa. Ne kärsivät paljonkin huulipunasta ja -rasvoista. Ehtoolliselle tullaaan puhtain huulin, ilman huulipunaa ja -rasvaa (niitä voi jumalanpalveluksen jälkeen lisätä).

©Valamon konservointilaitos

Valamon konservointilaitoksen johtava konservaattori Riikka Köngäs on blogissaan todennut seuraavaa: "Oma lajinsa ovat vauriot, joiden kanssa ei oikein tiedä miten päin olisi... Nyt puhun huulipunista! Ikoneita suudellaan ahkerasti, ja jos voisin päättää, kieltäisin huulipunien käytön kirkossa tykkänään. Huulipunatahrojen poistaminen on ehkäpä ikävintä puuhaa mitä tiedän, sitäpaitsi usein vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Tahrat ikäänkuin syöpyvät lakkakerroksen läpi maalikerrokseen, vaurioittaen jopa siis värikerrosta."

Pienenä loppukevennyksenä pieni tarina. Eräs katedraalin kirkkoherra vaati papeiltaan ehdottomasti mustien kenkien pitämistä (kohtuullinen ja oikea vaatimus). Hän kuitenkin teki kerran poikkeuksen tästä vaatimuksesta. Henkilöllä oli punaiset kengät - ja hän oli paavi Johannes Paavali II (k. 2005).


Papilta kysyttyä -sivulla kootusti kaikki Papilta kysyttyä -kirjoitukset. Sivulla löytyy ohjeet kysymysten lähettämistä varten. Toivottavasti etsimäsi kysymys ja vastaus löytyy.