17. toukokuuta 2012

Papilta kysyttyä 3

Onko yhteinen ehtoollislusikka terveysvaara? Miksi jumalanpalvelukset ovat niin pitkiä? Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen?

Onko yhteinen ehtoollislusikka terveysvaara?

Ei ole. Jo yli tuhannen vuoden käytäntö sen jo todistaa. Taitaa tartuntavaarat löytyä ihan julkisten tilojen kahvoista, holttittomasta aivastelusta tai vaikkapa pikaruuan syömisestä pesemättömin käsin.

Kirkkokansa siis osallistuu ehtoollisesta yhdestä ja samasta lusikasta. Samaisella lusikalla pappi tai diakoni nauttii jumalanpalveluksen lopussa loppuun aivan kaikki ehtoollisaineet.

Ehtoollislusikka tuli käyttöön 800-luvulla. Tämä tausta on hyvä tietää. Ortodoksinen kirkko toimi ilman lusikkaa vuosisatoja ennen sen käyttöönottoa. Ortodoksinen kirkko ei siis sokeasti puolusta sen käyttöä, ihan vain periaatteesta, kuten joskus sanotaan. Se on käytännössä osoittautunut hyväksi, eikä ole osoittautunut "terveysvaaraksi".

Pelkoa ei siis ole. Eräät kylläkin levittävät pelkoa ja paniikkia terveysvaarasta (toistuva aihe netin keskustelupalstoilla). Aikanaan Neuvostoliiton ateistisessa propagandassa käytettiin juuri tätä terveysvaara-syytöstä osana uskovien panettelua. Yritetiin osoittaa "riskit" käydä jumalanpalveluksissa. Nykypanettelijat pyrkivät syystä tai toisesta juuri tähän samaan - levittämään pelkoa ja paniikkia.

Ehtoolliseen osallistuminen. Pravmir.ru


Miksi jumalanpalvelukset ovat niin pitkiä?

Hankala kysymys. Kaikki riippuu mihin jumalanpalveluksien pituutta vertaa. Asiassa on monta ulottuvuutta. Pari huomiota riittäköön.

Itse olin kerran läsnä erään vapaan kristillisen ryhmittymän kokouksessa. Noin parin tunnin kohdin päätin lähteä. Kokous varmaan jatkui vielä pitkään. Monelle toisaalta pituus liittyy seisomiseen jumalanpalveluksessa. Viime kerran, kun olin jääkiekko-ottelussa huomasin, kuinka seisomapaikalla olevat seisoivat kiltisi pitkälti yli kaksi tuntia.

Metropoliitta Antoni Bloom (k. 2003) on esittänyt pohdittavaksi seuraavaa: "Me valitamme sitä, että Jumala ei ilmaise itseään meille niinä muutamana minuuttina, jotka hänelle varaamme, mutta mitä sanomme niistä kahdestakymmenestäkolmesta ja puolesta tunnista, jolloin Jumala on saattanut kolkuttaa ovellemme, mutta olemme vastanneet: 'Olen varattu, valitan!'"

On hyvä muistaa, että jumalanpalveluksia on sekä lyhyitä että pitkiä (puolesta tunnista kokoöisiin). Kaikille - sekä lyhyille että pitkille - ominaista on rauhallisuus. Rauhallisuudessa on jotain jumalallista ja se on samalla eläväistä, täynnä elämää. Rauhallisuus muokkaa meitä. Se kirkastaa. Se antaa meille mahdollisuuden hengähtää. Kivikova sydän heltyy vähitellen.

Voisi hieman uskaliaasti sanoa, että "marinoidumme" pitkissä jumalanpalveluksissa. Hiljalleen löydämme rukouksen sävelen. Jumalanpalveluksessa voi myös vain olla, ihan vain olla, oleminen, joka on yllättävän lähellä rukousta.

Pääsiäisyö Moskovassa. ©Anna Ivantsova


Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen?

Ortodoksiseen kirkkoon liittymistä edeltää aina kirkkoon ja sen elämään tutustuminen. Toivotaan, että ihminen ymmärtää mihin hän on liittymässä. Kysymyksessähän on suuri elämänvalinta.

Rauhallisessa tutustumisessa on myös kyse ihmisen ja hänen vapautensa kunnioittamisesta. Ihminen saa rauhassa kypsyä päätökseensä omalla ajallaan. 300-luvun eräs kirkkoisä totesikin, että tarkoitus on tulla ”vakuuttuneeksi, ei pakotetuksi”.

Ajatus ortodoksiseen kirkkoon liittymisestä voi syntyä missä elämän vaiheessa tahansa, ja syitä voi olla monia. Uskon jano. Elämän sisällön kaipuu. Ikonit. Kaunis kirkkomusiikki. Juurien etsiminen. Syitä on yhtä monia kuin on ihmisiä. Päämäärä on kuitenkin yhteinen – kokonaisvaltainen ortodoksinen kristillinen usko ja elämä.

Tärkeintä valmistautumisessa on osallistuminen jumalanpalveluksiin. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin. Ehtoolliseen voivat kuitenkin osallistua vain ortodoksisen kirkon jäsenet. Useat seurakunnat järjestävät vuosittain alustuksia ortodoksisesta uskosta ja elämästä. Kirjastosta voi lainata kirjallisuutta, kuten myös monesta seurakunnasta.

Heti alussa tai kun haluaa pitää ottaa yhtyettä alueensa ortodoksiseen seurakuntaan ja sen pappiin. Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilla on tietoa ortodoksiseen kirkkoon liittymisestä. Kuinka minusta tuli ortodoksi -kirjasta voi lukea lukuisia kertomuksia tiestä ortodoksiseen kirkkoon.


Papilta kysytään kaikenlaista. Olen yrittänyt vastata kysymyksiin kykyjeni mukaan. Muita Papilta kysyttyä -blogikirjoituksia täällä.