31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi

Vuosi vaihtuu. Menneitä muistellaan. Tulevalta toivotaan hyvää.

Vuodenvaihdetta juhlitaan monin eri tavoin, hillitymmin ja riehakkaammin. Luulen silti monen - edes hetkellisesti - havahtuvan pohtimaan ajan kulkua.

Jo muinaisuudessa eräs ajattelija väitti ihmisen eroavan eläimistä kyvyssään nousta ajankulun virran yläpuolelle. Ihminen ikään kuin kykenee nostamaan päänsä virran pinnan yläpuolelle. Hän kykenee pohtimaan menneitä, tulevaa ja katoavaa nykyhetkeä. Eläimet sen sijaan ovat kuin kalat vedessä, virran vietävinä.

Vedenpyhitys
©Petter Martiskainen
Ortodoksisen kirkon aamu- ja iltarukoukset muistuttavat ajan rajallisuudesta. Aamurukouksissa rukoilija saa kiittää uudesta annetusta päivästä. Rukoilijaa kehotetaan iltarukouksissa osoittamaan vuodettaan ja lausumaan:
"Ihmisiä rakastava Herra! Lieneekö tämä vuode jo kuolinsijani, vai annatko vielä päivän valaista sieluparkaani?"
Rukouksissa ei ole kyse synkistelystä, vaan juuri ymmärryksestä elämästä annettuna lahjana. Kyseessä on toistuva pään nosto pinnan yläpuolelle, joka auttaa ymmärtämään jokaisen hetken annettuna lahjana.

Ajan rajallisuuden tajuaminen auttaa ihmistä ymmärtämään elämän suurenmoisuuden. Moni "pieni" asia nousee tällöin arvoon arvaamattomaan.

Venäläinen ortodoksipappi Alexander Schmemann (k. 1983) sanoi, että jopa hengittäminen voi näin tulla jumalanyhteydeksi.

Uusi vuosi alkaakin uudella hengenvedolla.