1. toukokuuta 2017

Kaiken alkuperä

Suuri olet Sinä, Herra, ja ihmeelliset ovat tekosi. Sinä tahdollasi saatat kaiken olemattomuudesta olemiseen ja voimallasi ylläpidät luomakuntaa ja kaitselmuksellasi hallitset maailmaa.

Tämä on ortodoksisen jumalanpalveluksen rukouksesta. Se kauniisti ilmaisee uskon perusteita.

Rukous jatkuu näin: "Sinä olet neljästä aineksesta pannut kokoon luomakunnan..." Tämä saa ehkä jonkun hymyilemään. Tällähän viitataan antiikin ajan käsitykseen maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta alkuaineina. Se saa monen hätiköidysti myös pitämään uskoa "antiikkisena".

Kaipa ne voisi halutessaan mielessään vaihtaa kolmeen olomuotoon: kiinteään, nesteeseen ja kaasuun. Maailmankaikkeuden yleisin aineen olomuoto taitaa olla plasma. Neljään ainekseen jämähtäminen ei oikein ole hedelmällistä.

Uskon perusteet ovat syvemmällä, tässä kohdin erityisesti olemattomuudesta olemiseen saattamisessa ja ylläpidossa, ja kaitselmuksessa.

©Pravoslavie.ru
Kaikki on Jumalasta erillään, ei paikallisesti, vaan luonnon puolesta.
Häh, saattaa jokunen huokaista. Se on ymmärrettävää. Lause on yli tuhannen vuoden takaa.

Vertaus ehkä auttaa ymmärtämään Johannes Damaskolaisen (k. 749) opetuksen. Taidemuseoissa on puhuttelevia tauluja. Yksityiskohtien määrä on joskus huima.

Yksi ihminen seisoo tutkailemassa taulua. Hän tarkastelee taulua hyvinkin tarkasti, ikään kuin etsien jotakin. Toinen ihminen hämmästyy tästä. Lopulta hän kysyy toiselta mitä hän etsii. Vastaus hämmästyttää kyselijää: Etsin taiteilijaa!

Vastaus on hassu. Eihän taitelija löydy hänen maalaamastaan taulusta. Hän ei esiinny sen yksityiskohdissa, eikä ole piilossa siinä. Taulua voi suurentaa vaikka millä mitalla, eikä taitelija löydy. Ei edes vaikka maalipintaa raaputtaisi ja ehkäpä jopa lähettäisi maalin laboratorioon.

Koko taulun olemassaolo johtuu kuitenkin taiteilijasta. Taiteilija on tahtonut maalata sen. Ilman häntä sitä ei olisi. Jokaisessa yksityiskohdassa näkyy hänen kädenjälkensä. Taulu taitelijan luomuksena on täynnä hänen mieltään.

Taitelija ei siis ole paikallisesti taulussa. Ehkäpä vertaus edes jotenkin auttaa ymmärtämään perinteisen opetuksen.

Jumala on siis kaikesta erillään kokonaan, luontonsa puolesta, eikä paikallisesti, kuten Johannes asian ilmaisee. Hän ei ole verhojen tai Pluton takana. Toki hänen kädenjälkensä näkyy kaikkialla ja kaikki julistaa häntä.

©Kansallisgalleria/Yehia Eweis

Uskolla Luojaan, joka on tahtonut kaiken olemattomuudesta olemiseen, viitataan kaiken alkuun tai siis tarkemmin sanottuna alkuperään. Tämä tehdään aivan tietyllä tavalla. Kreikaksi sana taitaa olla arkhe.

Taas yksi vertaus. Se selventää aihetta hyvin. Se on teologisesti osaavan fyysikon Stephen M. Barrin (s. 1953) esittämä Modern Physics and Ancient Faith -kirjassa (2006).

Ihan tavallisella kirjalla on alku, olkoon se sitten paksu tai ohut. Se voi olla vaikkapa dekkari. Se alkaa sivulta yksi. Kirjalla on juoni ja se mitä tapahtuu sivulla kaksi vaikuttaa sivulla kymmenen tapahtuvaan. Ainakin näin on kirjoissa missä on tavallinen tarinan kaari. Esimerkiksi murha kirjan alkupuolella saa etsivän tulemaan paikalle myöhäisemmässä luvussa.

Ensimmäinen sivu ei kuitenkaan ole sen alkuperä tai alkusyy, vaikkakin kertomuksen alku.

Kirjan alkuperä on kirjailija ja hän on ihan toisella tasolla. Hän ei ole tekijänä juonessa, osana kertomusta tai jotenkin tarinan vankina. Tässä kohdin tilanne on sama kuin taulun kanssa yllä.

Kirjailija on eri tasolla - ulkopuolella, yläpuolella tai tuolla puolella, voisi vaikkapa sanoa. Vertaus ehkä auttaa ymmärtämään miten perinteinen kristinusko lähestyy aihetta.

Luominen ei siis perinteisesti ensisijaisesti viittaa “juonen” alkuun, sivuun yksi, vaan että jotain on olemassa ja että sillä on alkuperä.

©Skip

"Voimallasi ylläpidät luomakuntaa ja kaitselmuksellasi hallitset maailmaa", rukouksessa sanotaan.

Ihminen on usein aika turvallisin mielin. Nykyaikana ehkä jopa enemmän. Elämä menee menojaan totuttuun tapaansa. Monella, ehkäpä kaikilla, on kuitenkin kokemuksia muusta.

Sairaus tai vakava läheltä piti tilanne avaa ihmisten silmät sille tosiasialle, ettei mikään ole varmaa. Tämä on omakohtainen kokemus siitä, että kaikki on katoavaa. Mikään ei ole välttämätöntä, se olisi voinut olla toisin tai siis kokonaan olematta.

Kukaan ei ole löytänyt mitään tässä maailmankaikkeudessa, mikä olisi pysyvää. Tässä kohdin toisinaan muistutetaan, ettei tämä ota huomioon koko maailmankaikkeutta itsessään. Sen ajatellaan olevan tästä kaikesta omillaan, yksinkertaisesti olemassa. "Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa", saatetaan sanoa.

Se on totta, ettei tiiliseinä joka on rakennettu kilon palasista, paina vain yhtä kiloa. Se on paljon painavampi. Nyt on kuitenkin niin, ettei kokonaisuus aina ole jotenkin "enemmän" kuin osansa. Otat punaisia lego-palikoita ja rakennat rakennelman. Jos jokainen palikka on punainen on rakennelman oltava punainen. Ei se kokonaisuutena ole jotakin "enemmän", vaikkapa vihreä.

Maailmankaikkeus kaikkinensa on ylläpidetty. Se myös tarkoittaa, että kaikki on lahjaa. Ei se ole välttämätön, se on riippuvainen.

Se on aikamoinen kokemus, kun juurta jaksain tajuaa tämän. Toisinaan se vaati elämän rikki menemisen.

Evoluutio ja muut ajankohtaiset kysymykset ovat toki mielenkiintoisia. Ne ovat kuitenkin juonen puitteissa, jos käytetään vertausta kirjasta.

Ihminen oppii yhä paremmin tajuamaan miten elämän tarina - tai siis juoni - on kehittynyt. Oppia ikä kaikki, eikä siitä teologian tarvitse hätääntyä.
Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.


Sana papilta -blogi suosittelee lukemaan Kallistos Waren Ortodoksinen tie -kirjasta (1985) Jumala luojana -luku (s. 67-108). Luku on hyvä lukea hitaasti ja ajatuksella. Yllä oleva blogikirjoitus mahdollisesti auttaa ymmärtämään paremmin joitakin kohtia siinä.