15. tammikuuta 2018

Ville Kiiveri - Uskosta

Onko ortodoksisen kirkon uskolla ja perinteellä merkitystä yhteiskuntamme arjessa? Ortodoksipappi Ville Kiiveri pohtii alla nykypäivän haasteita ja ilmiöitä uskon suhteen.

Jumala salli meidän joutua joskus epäilyksen valtaan luodakseen uudelleen uskoamme. Meidän uskomme kasvaa koko elämämme ajan mutta se muuttaa myös muotoaan vuosikymmenien aikana.

Lapsen usko on erilainen kuin vanhan ihmisen, terveen usko erilainen kuin köyhän ja rikkaan erilainen kuin köyhän.

Ehkä meidän uskomme pitää aika ajoin joutua kriisiin, jotta uskomme uudistuisi. Usko on elävä osa meitä ja sen myös on uudistuttava. Riippuen elämäntilanteestamme, me löydämme Kristuksen aina samanlaisena mutta aina alati uutena ja tuoreena vastaamassa hätäämme.

Kiiveri
©Simeon ja Hanna -verkkolehti

Ellemme ole löytäneet nöyryyttä ja kuuliaisuutta elämäämme, uskominen voi pian menettää pohjan. Me uskomme siten kuin meille itsellemme sopii: otamme parhaat palat ja kieltäydymme näkemästä haasteita, joita usko meille asettaa. Jos laiminlyömme rukouselämämme, meidän on vaikea myöskään elää uskon mukaista elämää.

Sanojen tasolla on monesti helppo uskoa mutta kun elämme noiden rukouksien mukaan saattaa jotakin yllättävää tapahtua: uskosta tulee ohjenuora elämällemme.

Vahvassa uskossa on vaaransa, koska se voi olla myös merkki kuolleesta uskosta tai siitä, ettei uskova levitä uskoaan toisille ihmisille.

Terveeseen uskoon kuuluu aina epäilystä, koska uskon saamiseksi myös meidän on vastattava Jumalan kutsuun. Jumala antaa meille uskon mutta meidän on myös ponnisteltava ottaaksemme vastaan tuon Pyhän Hengen lahjan.

Se vaatii monesti kärsivällisyyttä ja nöyryyttä ottaa vastaan itseämme suurempi osaksemme omaa elämää.



Epäilykselle on sijaa vain Kristuksessa. Positiivisesta epäilystä, ihmettelystä tai harkinnasta syntyy uskomisen ilo.

Vääränlainen, hengetön epäilys on pahan hengen työtä meissä. Se on vakava taistelu, jossa paholainen yrittää erottaa meidän Jumalasta. Kun käännymme uskossamme Jumalan puoleen, me saamme vahvistuksen ja silloin epäilyksemmekin tulee haihtumaan.

Tuomas epäili, mutta hän ei kääntänyt epäillessään selkäänsä Kristukselle, vaan oli valmis uskomaan jos Jumala vastaisi hänelle.

Kristus ei katsonut tätä epäilystä pahalla vaan näki siinä inhimillisen heikkoutemme ja vastasi. Hän ei torjunut Tuomasta ja vaatinut häneltä sokeaa uskoa vaan oli valmis auttamaan epäuskossa.

On myös hyvä huomata, ettei Tuomas ollut hylännyt Kristuksesta heikkouskoisuudessaan kuten moni tuntuu tänä päivänä tehdessään erotessaan kirkosta. Tuomas lupasi uskovansa, jos saa nähdä ja koskettaa Herran haavoja.

©Iconari

Usko on matka, joka muokkaa meitä ihmisinä koko elämän ajan.

Matkalle mahtuu hengellisiä heräämisiä ja innostumisia, jolloin tunnemme iloa ja rauhaa Kristuksessa. Ja seuraavaksi myös uskomme laimenemista ja nukahtamisia. Maailma kietoo helposti viettelyksilllään ja vaivuttaa kuoleman uneen.

Uskon eteen pitää työskennellä ja sitä vahvistetaan rukouksella, valvomisella ja paastolla.

Usko ei ole pelkkä lahja vaan se on myös omien sanojemme, ajatustemme ja tekojemme tulos. Nöyryys, kuuliaisuus, kärsivällisyys eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia vaan askeesin tulos. Voimme herkistää itseämme näille hyveille kilvoittelemalla samoin kuin apostolit, jotka valmistautuivat suuriin päätöksiin rukouksen ja paaston voimin.

Usko rauhoittaa mielen. On olemassa suurempi suunnitelma, jonka osa minä olen ja kaikella on tarkoituksensa. Näin uskon ja se rauhoittaa minua.

En ole aina näin ajatellut ja siksi tiedän kontrastin näiden kahden olotilan välillä.

Usko Jumalan kaitselmukseen saa minut hyväksymään vaikka en ymmärtäisikään vielä tässä vaiheessa asioiden merkityksiä ja päämäärää.


Blogikirjoitus on toimitettu kokonaisuus kolmesta kirkkoherra Ville Kiiverin blogikirjoituksesta. Nänen bloginsa Ortodoksina tänään on tutustumisen arvoinen.